Skip navigation.
Home

Lisää Sortavalaa, Amerikan perintö ja karamellejä

YLE Radio 1 maanantai 19.1 klo 9.05 - 10.00

Viime kerralla kuuntelimme Viki Raaskan ja Uki Niemisen kuvausta vallatusta Sortavalasta ja kyseinen nauha loppui kesken taipaleen. Nyt kuulemme aiheesta siis lisää. Pääsemme mm. tutustumaan erikoiseen väriin sävyltään "ryssän sininen".

Isot amerikanperinnöt mulahtelivat taannoin Suomeen siinä määrin usein, ja monesti niin yllättäen, että joskus niistä tehtiin juttua ihan radioonkin. Sellainenkin kuullaan.

Mieltä ilahduttava aihe voisi olla myös karamelli. Tämän alan hommista kuulemme Martti Silvennoisen vuonna 1963 tekemässä ohjelmassa, jossa vuorineuvos Heikki Huhtamäki kertoilee elämänsä vaiheita alkaen siitä kun makeisia valettiin kivien päällä ja kirjoja kaupiteltiin selkärepusta.

Asun ryssänsinisessä talossa

Kyllä vain on ihan tuttu sana tuo 'ryssänsininen'. Asun nimittäin se värisessä talossa eräässä pohjoissuomalaisessa pikkukaupungissa. Aika yleisesti tuota värin nimeä täällä käytetään. En pidä sinisestä muutenkaan, eikä tämä ryssänsininen ole kauneimmasta päästä sinisävyjä :)

Suomalaiset työlaulut

19.1.2009 Kajo ujutti ohjelman loppupätkän täytteeksi junttamiesten jutun - olikohan vuodelta -38?
Siinä herkistin korviani junttamiesten työlauluun. Sehän kuulosti melkein samalta kuin Alan Lomax tekemissä nauhoituksissa Afroamerikkalaisten parissa - ja samoilla vuosikymmenillä. Siispä näin ne teemat kulkevat.

Näytelinkki: http://www.amazon.com/gp/recsradio/radio/B0000002UW/ref=pd_krex_listen_dp_img?ie=UTF8&refTagSuffix=dp_img

Olisikohan tuota suomalaista työlauluperinnettä enemmältikin YLEN arkistoissa. Kuulolla ollaan, josko Kajo niitä lisää löytäisi. Kätkisi juttuihin, kuin vitamiinit kaurapuuroon.

Suomalaiset työlaulut

19.1.2009 Kajo ujutti ohjelman loppupätkän täytteeksi junttamiesten jutun - olikohan vuodelta -38?
Siinä herkistin korviani junttamiesten työlauluun. Sehän kuulosti melkein samalta kuin Alan Lomax tekemissä nauhoituksissa Afroamerikkalaisten parissa - ja samoilla vuosikymmenillä. Siispä näin ne teemat kulkevat.

Näytelinkki - jos saa julkaista?: http://www.amazon.com/gp/recsradio/radio/B0000002UW/ref=pd_krex_listen_dp_img?ie=UTF8&refTagSuffix=dp_img

Olisikohan tuota suomalaista työlauluperinnettä enemmältikin YLEN arkistoissa. Kuulolla ollaan, josko Kajo niitä lisää löytäisi. Kätkisi juttuihin, kuin vitamiinit kaurapuuroon.

Ryssänsininen talo Sortavalassa

Isoisäni Uki taisi asua nimenomaan ryssänsinisessä talossa Sortavalassa, kunnes muutti keskustaan ...

Talo oli edelleenkin ryssänsininen 90-luvulla - tai mitä siitä väristä nyt enää oli jäljellä. Joka tapauksessa ennen sotia viimeksi maalattu.