Pitääkö nyt kuluttaa vai nuukailla?

Joonas Lepistö

Joonas Lepistön keskustelutaito oli huomattavasti parempi. Minulle oli yllätys kun Jukka Kurttila kertoi tehneensä alan töitä 25 vuotta. Puheen epäkypsyydestä johtuen olisin luullut, että hän on enintään 25 vuotias. Kurttila oli selvästi tottumaton kohtaamaan kritiikkiä ja tämän tilanteen kohdatessaan syylistyi rimanalituksiin.

Jukka Kurttila oli juppimainen,ylimielinen. Hermostui ala-arvoisesti väittelyssä.

Lama on todellinen ihmisten elämässä, ei kukaan, varsinkaan köyhä, tahallaan kiristä kukkaron nyörejä. Vaan kun on pakko jättää ostamatta tuotteita. Ja köyhähän ei voi säästää, koska ei ole mistä säästää. Monella on jo normaaleista perusmenoista,ruoka,sähkö talous mennyt miinukselle, ilman omaa syytä.

Vastapuolen puheen päälle sönköttäminen ei todellakaan kuulu väittelyyn. Lepistössä poliitikkoainesta.

Väittelijänä Lepistö oli parempi. Kurttilan virhe oli syyllistyminen pariin otteeseen ylimielisyyteen ja henkilöönmenevyyteen ("ai niin sä oletkin demari"). Lisäksi Kurttila haastettaessa väisteli ("ei me voida ottaa vastuuta tulkinnasta"), eikä päästy syvälle aiheessa. Molemmilla virheenä oli ajoittain puhuminen toisen päälle. Lepistö vaikutti paremmin valmistautuneelta taustamateriaaleineen, joskin vähempikin muiden siteeraaminen olisi riittänyt. Ennen väittelyä olin täysin Kurttilan kannalla mutta väittely muutti hieman näkemystäni.

Kyllä oli kömpelö esiintyminen Bobin pomolta.

Miten voi kaveri kuulostaa noin kliseenomaiselta mainosmieheltä!

Äänestä huokui ylimielisyys. Kun asia-argumentit loppuivat, hän piikitteli aivan asiattomasti vastapuolen puoluekannasta, ja joutui myöntämään ettei asia ihan niin ole kuin kampanjassa raflaavasti esitetään.. Argumentti joka oli kuultavissa lähinnä 'kyllähän minäkin kierrätän ja tiedän nuo jutut, mutta ne jutut ei nyt kuulu tähän kampanjaan', haisi tyypillisen pinnalliselta mainosscheisselta.

Mainosmiehen pitäisi osata yllättää kuulija, ei toteuttaa kaikkia alasta olevia kliseisiä mielikuvia.

Vastapuoli voitti rauhallisella ja pohdiskelevalla olemuksellaan. Vaikka itse asiasta olen osittain samaa mieltä mainosmiehen kanssa, hänen huono esiintymisensä ei paljoa pisteitä kerännyt.

Ilman muuta.

Harvinaisen huono ja ylimielinen esiintyminen vastapuolelta.

Kuuntelin ohjelmaa kymmenen minuuttia. Alkoi tulla ajatuksia päähän, ja koska tässä oli aikaa sopivasti näppäilin muutamia (omia) talouteen ja lamaan liittyen:

19.3.2009 Kaaos -uusi taloudellinen järjestys..

Ärsyttävää... on se, miten samat kuviot toistuvat kerta toisensa jälkeen, lama toisensa jälkeen.
Toistuu keskustelu siitä, että onko laman oloissa hyvä kehottaa kansalaisia lisäämään kulutustaan, vai ei.

Kansalaiset ovat sotamiehiä shakkipelissä. Niitä käyttämällä, paikkaa sinne tänne siirtelemällä luodaan kuvitelmaa siitä, että taas ovat viisaat miehet asialla.

Kansalainen, sinä ja minä, ei itse asiassa voi tehdä paljoakaan, sillä ei sinulla, tai minulla ole ylimääräistä rahaa, mikä talouden kiihottamiseen olisi nyt joidenkin mielestä tarpeen. Kotimainen kysyntä nousee aina silloin puheenaiheeksi, kun kapitalismi = ulkomaankauppa on vaikeuksissa.

Sivuutetaan nyt kuitenkin laajempi arviointi siitä, mitä tämän laman suhteen olisi tehtävä, ja keskitytään siihen, mitä ei missään tapauksessa nyt tehdä, vaikka se pitäisikin tehdä juuri nyt.

Kun nyt on tilanne, missä puhutaan säästötoimenpiteistä, ihmisten vapaaehtoisesta/pakollisesta luopumisesta jostakin, jotta säästöjä ja tehokkuutta saataisiin aikaan, ollaan samalla tienhaarassa. Näitä tienhaaroja on omankin elämäni aikana ollut jo useita, mutta aina on valittu tie, mikä johtaa ensin säästämisen ja leikkausten kautta entistä voimakkaampaan kasvuun. Tämä on ollut luonnollistakin, koska ei ole nähty vaihtoehtoja sille, että jos menetetty halutaan saadaan takaisin, on kasvun oltava voimakasta. Miksi sen täytyy olla voimakasta johtuu siitä, että aika seuraavaan notkahdukseen on lyhyt.
Onko olemassa enää tasaisen kasvun aikaa? Ei nähdäkseni ole, sillä kaikki on sidoksissa yleiseen 'kehitystrendiin' , siis siihen, että ihmiskunnan pitää 'kehittyä', mennä niin sanotusti eteenpäin. Kun 'kehitys' on kiihtyvää luonteeltaan, ei se voi olla tasaista, jos se olisi tasaista se ei olisi enää kehitystä, se olisi paikallaanoloa. Olen kyllä taipuvainen ajattelemaan, että juuri kehityspakko on se asia, mikä aika ajoin sitten siirtää kehitystä taaksepäin.

Tässä on valmisteltu itse pääasiaa... Kun puhutaan taloudellisista asioista, puhutaan myös ihmisen turvallisuudesta. Että hänellä on palikat jotakuinkin hallinnassa, ettei hän pelkäisi tulevaisuutta, ettei hän ajautuisi sekasortoiseen tilaan omassa päässään. Laman aikana turvattomuus lisääntyy, toisaalta ihmiset hakeutuvat läheisempään olemiseen keskenään...ne, jolle se on mahdollista. 'Kulissien takana' tapahtuu varmasti paljon toinen toisensa auttamista, huolimatta siitä, että valtio toistaiseksi jollakin tavalla huolehtii perusturvallisuudesta, huolimatta siitä, että ihmisten sanotaan eriytyneen omiin koloihinsa. Näin on kuitenkin vain 'kehittyneissä maissa, poislukien USA). Valtaosalla maailman maiden kansalaisista ei ole minkäänlaista valtion turvaa sen varalle, jos menee esimerkiksi työpaikka. Esimerkkinä vaikkapa Kiina.

Uudessa talousjärjestelmässä pitää näkyä ihmisten luotainen taipumus keskinäiseen hyvään. Tämä näkyykin luonnollisemmin juuri alikehittyneissä maissa, sillä jos siellä olisi toisin, kuuluisi sieltä paljon enemmän huonoja uutisia. Meillä sama tarkoittaa sitä, että jos lähtökohtana on 'vahingollisen kehityksen' syrjäyttäminen vahingollisena... tarkoittaisi se käytännössä mm. sitä, että nousukautta ei enää tule... kysymys on sopeutumisesta/sopeuttamisesta (tässä puhutaan nyt ihmisen näkökulmasta).

Jos hyväksyisimme ajatuksen siitä, ettei talouselämä enää perustuisikaan kasvuun, avaisi se ihmisille aivan uudenlaisen tavan lähestyä olemista, mutta se vaatii rakenteiden muuttamista, omistus-suhteiden muutosta, ainakin se vaatisi käytäntöjen muuttamista palvelemaan ihmisten tarpeita. Käytännössä tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että asuminen saisi perusoikeutena koskemattoman luonteen. Siis, että asunto ei olisi markkinapelin väline, vaan perusoikeus, vaikka olosuhteet kustannusten osalta olisivat millaiset tahansa. Että valtion ruokahuolto olisi perushuollon osalta aina turvattu kilpailulta. Jokainen tietää mitä ovat perusasiat... niitä ei tarvitse tähän luetella.

Seuraava kysymys kuuluu: kuka maksaa? Koska kysymys on sopeutumisesta on aina olemassa riski siitä, sopeutuuko hyvin, vai huonosti. Yhtä lailla voimme ajatella riskinä sitä tuleeko nousukausi, vaiko ei. Kun nousu lopulta tulee, on siihen jo sopeutettu ihmiset ottamalla heiltä pois jo saavutettua. Kysymys on aivan samasta asiasta, jos hylkäämme koko talouskasvuajattelun. Se on sopeutumiskysymys. Ihminen valitsee tapansa... mutta niin kuin jo sanoin: olemassa olevilla eväillä on mahdollista pitää perusturvallisuutta yllä, vaikka talous ei enää perustuisikaan kasvuun.

Sopeuttaminen ei tarkoita yrityselämän aseman huonontumista, vaan sitä, että myös yrityselämä sopeutuu vallitsevaan. Se alkaa vastaamaan niitä tarpeita, joita ihmisillä on, ei niitä, joita ihmisille on luotu keinotekoisesti. Tämä tarkoittaa myös yrityksissä turhan kuorman purkamista, eli toiminnan järkeistämistä, kustannusten alentamista vastaamaan tilannetta, missä ei enää ole nousukautta.

Päättäjät pelkäävät tämän luonteista ajattelua. Ehkä he sitä mielessään käyvät, mutta hylkäävät pitäen sitä mahdottomana rahan vallan päättäessä heidänkin toimistaan. Valtiot (veronmaksajat) joutuvat kerta toisensa jälkeen maksumiehiksi rahan vallan vaatiessa ensin maksimin rahalleen, sen saatuaan he sijoittavat rahansa, mistä seuraa nousukausi, toisin sanoen tuleva tuotto on turvattava. Välissä on tapahtunut yritysostoja (monopolisoitumista, kilpailun vähenemistä), kustannusten karsimista, työvoiman vähentämistä....shakkinappuloita siirellään eri paikkoihin pelilaudalla. Kaiken tämän haastavan pelin keskellä ihminen voi huonosti.

Huonovointisuuteen hän ottaa lääkettä monenlaista. Masennuslääkettä, kipulääkettä, piristyslääkettä, jaksamislääkettä, lääkettä, että ruoka maistuisi, ulostuslääkettä, että mahtuisi enemmän ruokaa... sanalla sanoen lääkettä henkiseen pahoinvointiin. Miksi kaikki tämä? Että hän täyttäisi sen paikan, mitä ei pysty täyttämään. So. vaatimukset ovat ajaneet ihmisen nurkkaan. Hän ei selviä eteenpäin, ellei hylkää olemisen tapoja, jotka eivät ihmisille ole luontaisia.

Toisaalta, kun ihmetellään mikä on elämän tarkoitus...itse en sitä tiedä. Mutta jos se tätä, mitä nyt elämme, silloin elämämme antaja/säätelijä on meitä hyvin lähellä. Elämän tarkoitus ei siten olisikaan enää mikään salaisuus, vaan se olisi raakana todellisuutena jokaisen omin kourin koeteltavissa. Elämän tarkoitus olisi todella olla sotilaana shakkipelissä, jota (sotilasta) siirtelevät omat kuvitellut tarpeemme.
...pietroboy...

Jukka Kurttila ilmaisi jopa HUOLENSA vastaväittelijää kohtaan, sillä hän NUORI MIES...Huhhuh. Kun väittelyssä vajotaan näin alas, on selvää kuka otti vastaan rökäletappion. Kurttila alentui useaan otteeseen ala-arvoisiin kommentteihin, eikä osannut puolustaa omia ajatuksiaan, sen sijaan pyrki vain syyllistämään "nuori mies" Lepistöä. Vaikka Kurttilalla olisikin ollut keskustelussa hyviä pointteja päätyivät ne hyökkääviin, henkilökohtaisuuksiin meneviin puheenvuoroihin, mikä nostattaa kuulijan karvat pystyyn. Vinkkinä Kurttilalle voisikin sanoa, että radiossa ei väitellä samaan tapaan kuin kotona vaimon kanssa.

Joonas Lepistö, huolimatta todennäköisesti puolet lyhyemmästä elämänkokemuksestaan selvisi mielestäni väittelyn voittajana. Oli mielenkiintoista kuunnella nuoren ihmisen jäsentynyttä, faktoihin perustuvaa argumentaatiota, sekä myös vastuunkantoa: huolta lähimmäisistä ja koko maailmasta. Pettymys oli Jukka Kurttilan, omanikäisen ihmisen ylhäältä alaspäin suuntautuva, ajoittain arrogantti puolustautuminen, jossa iskut vyön alle tuntuivat olevan sallittuja puolustautumiskeinoja kun argumentit mielipiteiden tueksi eivät riittäneet.

Väittääkö Kurttila olettavansa ihmisten ottavan selvää jokaisesta mainoskampanjasta; sen taustoista, keinoista ja tavoitteista? Mainosmies tietää hyvin (ja myöntää asian), että hänen työnsä tulokset luovat mielikuvia; mielikuvia, jotka vaikuttavat ihmisten toimintaan. Harva lähtee tutkimaan pintaa syvemmälle, mikä tarkoitusperä bussipysäkin mainosplakaatilla on. Ainut selkeä viesti, mitä ko. kampanja herättää, on: kuluta. Ei edes järkevästi, tai harkiten (oma taloustilanne huomioon ottaen), vaan yksinkertaisesti: kuluta. Lisäksi viesti on agressiivinen, syyllistävä, brutaali - 21. vuosisadalla jopa (pelottavan) naurettava.

Vaikka olenkin kokoomuslaisena kauppatieteen opiskelijana osin samaa mieltä Kurttilan kanssa, on hänen asenteensa alusta alkaen ärsyttävä, ylimielinen ja lapsellinen. Vastapuolen puoluekantaan vetoaminen ja päälle hykertely lähentelevät yläasteen mopopetterien kommunikointikulttuuria.

Lepistön rauhallinen ote ja suorastaan kiitettävä esivalmistelutyö osoittivat ammattimaista otetta, todellista välittämistä ja huolenkantoa, sekä kykyä objektiiviseen keskusteluun.

Toivon Lepistölle onnea valitsemallaan tiellä! Kurttilalle suosittelisin ylimääräisten säästöjensä sijoittamista erilaisiin valmennuskursseihin.

Kiitokset YLE:lle!

Voittaja oli Joonas Lepistö.
Jukka Kurttila käyttäytyi hämmästyttävän agressiivisesti ja kuuntelemattomattomasti.Jos vihaisella äänellä sanotaan 'hyvä ystävä', sanonta muuttuu käänteiseksi. Samalla sävyllä sanojen väliin sujutettu 'kuule' tuntuu alentuvalta. Sitä voi verrata ravintolan vahtimestarin humalaiselle asiakkaalle lausuma 'sovitaanko että ...'. Kun argumentit loppuvat, viitataan vielä toisen poliittiseen taustaan.
Nämä olivat muotoseikkoja. Mitä tulee sisältöön, korviini jäi soimaan lause 'oli tietoinen ratkaisu, että kestävä kehitys jäi tästä (kampanjasta) pois'. Parhaillaan otsikoidaan, kuinka ilmastonmuutoksen vauhti toteuttaa pahimpia ennusteita.
Ilmastonmuutoksen torjuminen m.m. kestävän kehityksen keinoin on tärkein tehtävämme. Voi vain toivoa, että taloudellisen kriisin ratkaisemiseksi syntyy uusi elämäntapa, joka vähentää hiilidioksidipäästöjä ja saamme uutta toivoa maapallon tulevaisuuden suhteen. En usko, että ratkaisu on kulutuksen lisääminen loputtomiin. Eikö jo ole todettu, että liiallinen kulutus ja liikenne pahentavat maapallon tilaa?

Ilma

"sa tulkitset aina oman arvomaailmas kautta... väärin ... me ei voida sille mitään" "nyt pääs pompsahdus..." "jos sun päähäs on tällänen mielikuva syntyny niin mä en voi sille mitään"
Periaatteessa Lepistön vastapuoli on ainakin siinä oikeessa, että ihmisten pitäisi saada lama pois korvien välistä tarkoittaen ettei jäädä paikalleen vaan yritetään selvitä. Mutta mitä en voi ymmärtää ettei Kurttila voi myöntää että heidän kampanjan tulkitsee erittäin helposti väärin.

Bobin mieheltä onneton kommentti "Ai niin mutta sä ootki demari". Erityisesti säälitti onneton, tehdyn kuuloinen nauru tuon kommentin jälkeen. Asiasisältöön en ota kantaa, mutta surkea väittelysuoritus Kurttilalta.

S. Välimäki
Oulu

Ihmettelen sitä, mikä oli Joonas Lepistön laman torjunta keino, jos Älä ruoki lamaa -kampanja on väärässä? Lepistö esitti vain asioita mitkä hänen mielestä on Älä ruoki lamaa -kampanjassa väärin. Hän selvästi ajatteli, että Älä ruoki lamaa -kampanja kehottaa "törsäämään" lainarahalla. Ei kampanjassa missään kehoiteta kulutusluottoihin! Mielestäni kampanjassa kehoitetaan elämään välittämättä lamasta. Jos on varaa niin matkaile jne. Jos ei varaa ole, niin milläs sitä sitten matkailee.

Bob Helsingin väittelijä silti hävisi väittely taidoissa, vaikka asiassa voittikin.

Lepistö voitti, sillä hän argumentoi, eikä inttänyt. Kurttilalla meni saman tien henkilökohtaisiin vastalauseisiin, mihin Lepistö ei onneksi lähtenyt mukaan. Ottaen huomioon vielä ikä- ja asemaeron, saisi Kurttila hävetä sanomisiaan.

Kiitos Joonas Lepistölle rauhallisesta, fiksusta ja hyvästä argumentonnista!
Häpeä mainoshemmo Kurttila, olipa aliarvoista keskustelua. Älä ruoki lamaa on samaa sanahelinää kuin "Työväen presidentti" ja "Vastakkain asettulun aika on ohi".

Aihe on hyvä ja keskustelua pitää olla!

Sopii näköjään taustavaikuttaminen enemmän mainosmiehille. Väittelytaito oli ainakin Jukka Kurttilalta ihan hakusessa. Lepistö sen sijaan yllätti tosi positiivisesti.

Taas tuli todistettua kuinka mainosmiehet voivatkaan elää niin omassa mainosmaailmassaan irti arkitodellisuudesta.

Lepistö edusti mainiosti tervettä maalaisjärkeä, jota nimenomaan tarvittaisiin omissa pilvilinnoissaan liitelevien mainosmiesten maanpinnalle palauttamiseksi.

Sitäpaitsi Kurttila ei kyennyt sivistyneeseen väittelyyn, vaan faktojen loppuessa alentui vastapuolen henkilöön meneviin tölväilyihin.