Uskontotietoa oman uskonnon opetuksen tilalle kouluihin?

Uskonnon opetus pitää kouluissa yhdistää historiaan, sillä sinne se kuuluukin.

Lapsille uskomusten opettaminen todellisina faktoina on epäinhimillistä aivopesua.

Kaikki uskonnot ovat K18.

Lähes tasapeli, mutta Sirpa Okulov veti hienoisesti pidemmän korren tuloksella 3-2. Kaiken kaikkiaan hyvä keskustelu. Irina Krohn analysoi lopuksi onnistuneesti itseään, siis että on hiukan pehmentynyt. Se ei ole huono asia, elämähän meitä kaikkia opettaa. Kiitoksia vielä kerran!

aikuiset taas päättää ? kysykää meiltä koulukkailta jooko !!! t: yksi 7 luokkalainen .Hyvä Sirpa

Oletko ollut koskaan uskontotunnilla? Uskonnon opetus on pienille eettistä opetusta mm raamatullisten kertomusten välityksellä. Opetuksessa on myös uskonopillinen-osa, josta ammattimainen opettaja sanoo "näin kirkko/Raamattu opettaa, en voi todistaa tätä, se on uskon asia" Jokainen uskoo mitä uskoo. Uskonnon opetuksessa vain osa on puhtaasti historiaa. Puhut uskonnosta kuin jostakin muinaisjäänteestä. Uutisia katsomalla voimme todeta, että uskonto on ja elää monissa kulttuureissa sitä määrittävänä asiana. Myös meillä. Miksi on sunnuntaivapaa? Miksi pääsiäisenä on pitkät vapaat?

Sallittu lapsille
sanoo Sirpa Okulov, vanha opettaja

Keskustelu oli asiantunteva. Molemmat puolustivat oikein hyvin näkökantojaan. Aiheeseen en ota tässä kantaa, tartun vain Sirpa Okulovin käyttämiin vertauksiin,joissa hän mainitsi esperanton parikin kertaa: että uskontotieto on kuin esperanto, jota kukaan ei huoli, ja että "uskontojen esperanto" olisi epämääräistä sekoitusta - jotenkin tähän tapaan.

Yhteiskieli esperanto ei ole epämääräistä sekoitusta, vaan selkeä suunnitelmakieli, josta on 122 vuodessa tullut elävä kieli pysyvine yhteisöineen ja kulttuuri-ilmiöineen - se ei ole "jotain mitä kukaan ei huoli", vaan päinvastoin osaajiensa käyttämä ja arvostama, aidosti yhteinen kansainvälinen kieli.

Esperanton opiskelun voi aloittaa verkkokurssilla www.lernu.net ja Suomen Esperantoliiton kotisivu maailmalle johtavine linkkeineen on osoitteessa www.esperanto.fi.

Tuomo Grundström, erityisopettaja
Suomen Esperantoliiton puheenjohtaja

Nautin tästä sivistyneestä keskustelusta, jossa kumpikin osapuoli toi kantaansa esille selkeästi. Agressiivisuuden puute ei minua häirinnyt.

En osaa sanoa, kumpi väittelijöistä olisi hoitanut osuutensa paremmin, mutta oma mielipiteeni aiheesta alkaa kallistua yhä enemmän Irina Krohnin kannalle.

Olen kasvanut -ja minut on kasvatettu uskonnollisen vähemmistön piirissä. Oma uskoni ja vakaumukseni näin aikuisena on muotoutunut kasvatukseni mukaiseksi, ja olen aktiivinen jäsen omassa kirkossani. Lapsena osallistuin koulun uskonnon opetukseen, kuten omat lapseni nyt. Tämä on ollut ongelmatonta, koska minunkin uskoni on kristillistä, samoista raamatun kertomuksista on puhuttu kotona ja kirkossa. Lapsen on helppo huomata ja ymmärtää, mitkä koulu-uskonnon asiat ovat yhteisiä kotona opitun kanssa, mitkä taas ovat erilaisia.

On kuitenkin totta, ettei nykyinen systeemimme ole tasa-arvoinen. Sirpa Okulov on selvästi erinomainen opettaja, toivottavasti ortodoksinen kirkko voi tulevaisuudessa jatkaa omiensa opettamista hänen ja hänen kollegoidensa avulla. Oma kirkkoni järjestää nuorille omaa uskonnonopetusta vapaa-ajalla. Meillä olisi toki oikeus oman uskonnon opetukseen kouluissakin, mutta vähintään kolmen oppilaan ryhmää on usein vaikea järjestää. Näin on varmasti monen muunkin uskonnon kohdalla. Epätasa-arvoa lisää eri uskontojen opettajien erilainen koulutustaso ja mahdollisuus ottaa oma uskonto osaksi ylioppilaskirkoitusten reaalia.

En usko Okulovin mainitsemaan fundamentalismin nousuun, eivätköhän kiihkomieliset vanhemmat ole kiihkomielisiä vanhempia nykyisessäkin tilanteessa. Liian mustavalkoiselta maailmankuvalta suojelisi sekin, että koulussa säilyisi jonkinlainen opetus maailman uskonnoista. On ilahduttavaa, että Irina Krohn pitää niin tärkeänä uskonnon ja uskontojen ymmärtämisen merkitystä. Olen tässä asiassa täysin samaa mieltä. Voisihan opetus uskonnoista periaatteessa liityä maantietoon tai muuhun jo olemassaolevaan kouluaineeseen, mutta minusta aihe on riittävän laaja omaksi kokonaisuudekseen. Aine voisi sisältää etiikkaa, filosofioita, maailmankatsomuksia, uskomusjärjestelmiä, kirkkokuntia jne. Kyllä nykyisinkin historiantunneilla saatetaan kertoa kreikkalaisten jumaltaruja, eikä kai siitä kukaan uskovainen tai uskonnoton hermostu lapsensa puolesta. Eikö aivan yhtä hyvin voitaisi mahdollisimman neutraalisti kertoa, mihin kaikkeen ihmiset ympäri maailman nykyisin uskovat tai ovat uskomatta. Ovathan antropologia ja kulttuurisosiologiakin sitä tiedettä, jota vapaa-ajattelijat olivat peräänkuuluttaneet. Tällainen opetus olisi tasa-arvoista ja todella toistemme ymmärtämiseen kasvattavaa. Oman henkilökohtaisen elämänkatsomukseni välitän lapsilleni mieluusti itse kouluajan ulkopuolella.

nimim. Toimija

Fundamentalismin nousu on tosiasiaa maissa, missä uskonnon opetus on uskontokuntien harteilla. Tiedän jo nyt paikkakunnan, missä muslimivanhemmilla on paperit valmiina ministeriötä varten oman koulun perustamiseen, mikäli oman uskonnon opetus lakkaa kouluista.

Jotain asian todellisuudesta kertoo myös se, että oman uskonnon opetus on kirjattu sisäasianministeriön sisäisen turvallisuuden tekijöihin. Ei siis aivan tuulesta temmattu ajatus ole puhua fundamenttalismista sen negatiivisessa merkityksessä.

SO

En epäile etteikö esperanto olisi looginen ja systemaattinen kieli. Nopeassa tilanteessa puhe ei ole aina niin punnittua ja harkitsevaa. Esperanto-vertauksealla halusin sanoa, ettei se ole kenenkään äidinkieli eikä siinä mielessä sellaista "omaa", jota jälkipolville siirretään kotiperintönä. Voin olla väärässäkin, mutta tätä ajattelin.

SO

Nähdäkseni suurin ongelma tällä hetkellä on se, että lapset jaetaan ala-asteen ensimmäiseltä luokalta alkaen eri ryhmiin heidän vanhempiensa katsomuksen perusteella.

Kouluissa, joissa on vähän uskontokuntiin kuulumattomia, ortodoksiseen kirkkoon tai vähemmistöuskontoihin kuuluvia, joutuvat nämä lapset kovan paikan eteen, kun muut luokkatoverit menevät ev.-lut. uskonnon tunnille. Pieni yksinäinen lapsi ihmettelee kovasti, miksi hänet erotetaan ryhmästä. Samoin, jos koulussa on uskonnon harjoittamista sisältäviä tilaisuuksia, on uskontokuntiin kuulumattomat kovilla (muu luokka menee koulun juhlasaliin, yksinäinen ET:n oppilas taas menee koulun kirjastoon). Mikäli uskontojen opetusta päätetään jatkaa, olisi syytä nostaa katsomusaineiden opetuksen alkamisikää sekä tehdä elämänkatsomustiedon valitseminen mahdolliseksi kaikille.

Lisäksi ala-asteen uskonnon opetus on osittain tunnustuksellista, eli uskonnon oppikirjat (erityisesti luokilla 1-4) sisältävät paljon asioita, jotka ovat ristiriidassa muiden oppiaineiden kanssa. Opettajankin on vaikea noudattaa opettajien eettisissä ohjeissa mainittua pyrkimystä totuudellisuuteen opetuksessa.

Elämänkatsomustieto (http://www.et-opetus.fi) olisi lähestulkoon valmis kaikille koululaisille sopiva katsomusaine. Se voisi korvata eri uskontojen opetuksen.

Terveisin: uskonnoton opettaja

Nykyisille ”katsomusaineille” eli omalle uskonnolle ja elämänkatsomustiedolle on peruskoulun 9 vuoden aikana käytössä yhteensä 11 vuosiviikkotuntia. Näiden nykyisten katsomusaineiden tilalle ei välttämättä tarvita yhtä uutta oppiainetta, koska perusopetuksessa tarvittavia asioita voidaan jakaa ja opettaa myös muiden aineiden yhteydessä. Mikäli tilalle kuitenkin perustettaisiin uusi, kaikille yhteinen oppiaine, sen tuntimääriä voidaan vähentää nykyisestä varsinkin peruskoulun alaluokkien osalta. Sisältöä tulee sovittaa muiden, niin uusien kuin vanhojen oppiaineiden kanssa. Peruskoulussa tarvitaan eri luokka-asteille sovitettuna kohtuullinen määrä kaikille yhteistä kulttuuritietoa ja tapakasvatusta, ympäristöoppia ja kansalaistaitoa, historiaa ja yhteiskuntaoppia, etiikkaa, elämänkatsomus- ja uskontotietoa sekä terveyskasvatusta.

Mikäli nykyisten katsomusaineiden sijalle tulee uusi oppiaine, sen sisältö tulee rakentaa ensisijaisesti katsomuksellisesti neutraalin elämänkatsomustiedon pohjalta. Oppiaineen nimeksi ei voida missään tapauksessa hyväksyä julkisuudessa esillä ollutta ”uskontotietoa”, koska se jo nimenä painottaisi sisältöä ja käytännön opetusta yksipuolisesti yhteiskunnan tarpeisiin nähden väärään suuntaan sekä lisäksi luokkaisi uskonnottomien katsomukellisia oikeuksia. Nykyinen opetussuunnitelma, jossa yhteiskuntaoppi alkaa vasta 9. luokalta, kun Israelin kansan satuja tarinoita on opetettu jo jopa moneen kertaan peruskoulun 1. luokalta alkaen, on skandaalimaisen huono aktiiviseen kansalaisuuteen kasvattamisen tavoitteen kannalta.

Parempia ja kuvaavampia nimiä tarvittavalle oppiainelle - tai eri luokka-asteille tarvittaville eri oppiaineille - ovat kulttuuritieto, ympäristöoppi, kansalaistaito, elämänkatsomus- ja uskontotieto sekä etiikka.

Ammattioppilaitoksissa on etiikka valinnaisaineena.

Yleisesti ottaen demokratiassa kai eletään yleensä enemmistön ehdoilla?
Rauhallinen väittely oli mielenkiintoinen, eikä jauhava.
Jos voittajaa halutaan, niin ehkä asian pohtiminen.
Sirpa Ovalov ehkä henkilönä hivenen niskan päällä.

Mielestäni väittely oli aika tasaväkinen, kumpikin perusteli mielipiteensä hyvin eikä sorruttu mihinkään alta vyön-laukaisuihin.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että Sirpa Okulov on oikeassa siinä, että kyllä oman uskonnon opetus on tärkeää pitää kouluissa yhteisen uskontotiedon sijaan.Olen itsekin vähemmistöuskonnon edustaja, sekä opettaja että äiti, ja pelkään, että meikäläiset jäisivät altavastaajan asemaan, jos yleinen uskontotieto hyväksyttäisiin ja oma uskonto poistettaisiin koulun oppiaineista. Minunkin mielestäni se oma uskonto luo oppilaille yhteisöllisyyttä, tunteen kuulumisesta johonkin omaan ryhmään.
Joissakin kouluissa tosin saattaa olla vain se yksi ortodoksi- tai muun vähemmistöuskonnon oppilas. Silloin on vanhempien antama identiteetti ratkaiseva. Jos uskonto ei ole millään tavalla ollut esillä perheen elämässä, voi oppilaalla olla aika orpo olo koulun ainokaisena, mutta jos kotona on vähänkin vahvistettu lapsen uskonnollista identiteettiä, on hän aika vahvoilla muissakin asioissa. Hänelle on muodostunut vahva minäkuva ja hän kestää muutkin vastoinkäymiset paremmin. Ja sopii vaan ihmetellä, että jos lapselle ei kotona ole annettu mitään uskonnollista vahvistusta, niin miksi sitten on kastettu esim. ortodoksiksi?
Ja samaa mieltä Sirpan kanssa siinäkin, että ei opettaja tai vanhemmat voi pakottaa (eivätkä saakaan) ketään uskomaan, mutta eväät siihen on annettava, sekä kotona että koulussa. Usko on uskon asia, ei sitä voi eikä pidäkään tieteellisesti todistaa.
Omat lapseni, ja itsekin aikoinaan, ovat osallistuneet kaikkiin koulun uskonnollisiin tilaisuuksiin. Ei niistä myöskään uskonnottomat kärsi niin että miksei se et-läinenkin menisi niihin sen yksinäisen kirjaston sijaan?
Maassa maan tavalla.
Ja onko parempaa aloitusta kesälomalle kuin Suvivirsi? :)

Sattuessani tälle sivulle uudelleen löydän Sirpan vastauksen kommenttiini, ja vastaan siis siihen edelleen.
Esperanto on todellakin lähes kaikkien käyttäjiensä toinen, vieraana opiskeltu kieli. Toisaalta se on - nimenomaan suunnitelmakielenä! - käyttäjiensä tasa-arvoisesti omaksuma, ja sellaisena vapaampi ja luovempi kuin aikuisena omaksuttu kansallinen kieli (tosin on muistettava, että myös kansalliset kielet ovat mitä suurimmassa määrin "suunniteltuja", suomi varsinkin ja nuoremmat kirjakielet vielä enemmän).

Mutta on esperanto monien ihmisten äidinkielikin. Kansainvälisissä perheissä kasvaneita kaksi- tai kolmikielisiä, joilla esperanto on kotiperäinen äidinkieli, arvioidaan olevan ainakin tuhat henkeä. Omakohtaisesti tunnen toistakymmentä tällaista "denaskaj esperantistoj", heistä puolet Suomesta.

Tuomo Grundström