Ellen muistaisi sanoa sitä perjantain lähetyksessä, onnea kaikille äideille.
Menemme erätauolle. Sen tehden mietimme, mitä tuli sanotuksi ja mitä on sanomatta.
Annoin periksi toisen hellyttävillä pyynnöille - Kjell Westö tulee ohjelmaan syyskaudella.
Nyt Martti Mäntylä saa luvan kertoa sen verran kuin ilkeää tutkijan elämästä nykymaailmassa; Martti kun johtaa tutkimuslaitosta ja siten mm. minua, hän joutuu työnsä vuoksi käymään kummallisissa paikoissa. Tietotekniikassa Piilaakso on tietenkin vähän väliä käyntien kohteena, mutta on niitä kohteita Euroopassakin. CERN on luonnontieteilijöiden tukikohta. Fraunhofer-instituutti saattaa olla Euroopan suurin.
Tutkijat ovat ihmisiä, jotka yleensä tunnistavat toisensa ja joilla on omat käyttäytymissääntönsä. Niitä sääntöjä muuten on informaatiososiologian suuri nimi Bruno Latour tutkinut sangen epäkunnioittavaan tapaansa useassa kirjassa, kuten siinä, jonka nimi on "elämää laboratorioissa".
Soitamme enemmän musiikkia kuin normaalisti.
Voi olla että keskustelukin lipsahtaa musiikkiin. Martti on oikeastaan amatöörikamarimuusikko, jonka soitin on viulu.
Meistä molemmista on huvittavaa, kun joku soittaa nuotilleen.
Se ei muuten ole kauhean tavallista.
Paradoksi näkyvissä?
Piilaakso, Otaniemi-Mankkaan IT-keskittymä, HIIT - keskittymillä näkyy edelleen olevan paljonkin merkitystä. Jos on silmää paradokseille, tässä voisi sellainen olla nähtävissä; uuden tekniikanhan pitäisi muuttaa elämämme virtuaaliseksi verkottumiksi maailmankylässä. Onhan se muuttanutkin. Mutta face-time on siis vielä hyvissä kirjoissa Facebookin ulkopuolellakin, viisaiden tapaamisissa? Liike-elämässä näyttäisivät videoneuvottelutekniikat ja netmeetingit jääneen aidosta kehityksestään huolimatta paljon vähemmälle käytölle kuin vuosituhannen vaihteessa luulin.
Kuunnellessani ensimmäistä virallista ohjelmaanne, halkaisin jäätaltalla pihalaatan. Huomenna, podcastingia kevään viimeisestä toivottavasti seuratessa, vaihdan laatan uuteen. Paljon olette tulleet lohkaisseeksi, pikaista paluuta radioaalloille!