Feminismin takapajula

Hyvät siskot! Oletteko te vielä siellä? Hyvä! Minä olen täällä, ja tiedän, että en ole yksin, kun väitän, että Suomi on feminismin takapajula!

Yksi rasittavimpia feminismiin liittyviä hokemia on, että ”Suomi on tasa-arvon mallimaa”. Monen kylänmiehen mielestä tämä väite, niin lorua kuin se onkin, ei kaipaa lainkaan perusteluja. Jos niitä erehtyy kysymään, saa vastaukseksi, että maailmassa on sentään muita maita, joissa naisten asiat ovat vielä huonommin. Miksi kitistä tasa-arvosta Suomessa, jossa naiset saavat sentään kävellä kadulla ilman burkhaa klitorikset kokonaisina!

Siskot! Tasa-arvoasiat ovat tässä maassa niin vitullaan, piru vieköön, että joskus tekisi mieli itkeä. Tai kiljua. Riisuutua alasti. Edes huutaa radiossa. Etenkin, kun sukupuolten välisen tasa-arvon retuperä ei ole Suomessa mikään mielipideasia, vaan useat tutkimukset osoittavat, että näin todella on.

Uusin tasa-arvobarometri loppuvuodelta 2008 kertoi tasa-arvon menneen Suomessa takapakkia viimeisen kymmenen vuoden aikana lähes kaikissa asioissa. Naisista 84 prosenttia ja miehistä 61 prosenttia koki, että miehen yhteiskunnallinen asema on yhä naista parempi. Yksi alue, jossa on tullut viime aikoina rajusti dunkkuun, on työelämän tasa-arvo. Elämme maassa, jossa jo joka kolmas suomalainen nainen kokee, että naiseudesta on haittaa uralla etenemisessä, palkkauksessa ja ammattitaidon arvostuksessa. Miesten ja naisten väliset palkkavertailut kertovat samaa karua tarinaa: Suomessa naisen euro on vain 80 senttiä, kun se muualla Euroopassa on 85 senttiä!

Että terve vaan, kädetön ja jalaton ja kaikesta päätellen myös aivoton porvarihallitus! Vaikka naisministereitä on enemmän kuin koskaan koko itsenäisen Suomen historiassa, mitä tapahtuu? No ei niin perkele mitään. Hajottaa niin että hiukset lähtee!

Suomessa käydään jatkuvasti myös aivan mahtavaa yhteiskunnallista keskustelua prostituutiosta. ”Miehellä on miehen tarpeet” ja ”Jokaisella on oikeus myydä itseään jos niin haluaa” ovat oikein eduskuntaa myöten käypiä argumentteja. Prostituutiota koskeva lainsäädäntö on – kalapuikkojen vain heiluessa – tässä maassa säädetty semmoiseksi, että korkeintaan silloin huorissa käymisestä voi ehkä antaa pikku rapsut, jos on vahingossa tullut pantua Virosta väkisin trokattua alaikäistä keharia. Miehen oikeus käydä salaa ja laillisesti huorissa on tässä maassa valtion suojeluksessa.

Hyvät siskot!

Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt, raiskauksista saa liian lieviä tuomioita, kuvallisen ympäristömme pornoistuminen on räjähtänyt, nuoret tytöt masentuvat. Miesten naisiin kohdistamasta laajamittaisesta väkivallasta ei saisi puhua – se on kuulkaa miehiä syyllistävää sanoa, että mies lyö. Suomessa, kun mies lyö, pitää sanoa ”perheväkivalta” tai ”lähisuhdeväkivalta”. Kenties näin on juuri siksi, että Suomi todella on Euroopan väkivaltaisimpia maita, jossa valtio ei välitä naiskansalaistensa turvallisuudesta ja hengestä edes sen vertaa, että perustaisi maahan tarpeeksi turvakoteja.

Ja sitten, sitten, on vielä tämä ah niin yhteiskunnallisesti tärkeä miesliikkeen nousu. Vaikka tässä mennään naisten tasa-arvon osalta kaikkien tilastojen ja faktojen valossa todellakin päin helvettiä, niin meillä on täällä Suomessa jeppisiä ja jäppisiä, jotka tunkevat julkisuuteen selittämään, että kyllä se on kuulkaa mies, joka on Suomen maassa sorrettu. Antakaa mun kaikki kestää! Mutta ei. Sillä mitä tekee media? No uutisia näistä jeppis-jippiäisistä! Missä tahansa muualla, missä tahansa saatana sivistysmaassa, nämä uikuttajat naurettaisiin suohon. Mutta Suomessa, tässä tasa-arvon mallimaassa, enemmän tai vähemmän avoimesti sovinistiset toimittajat katsovat, että joo-o, kyllä se nyt niin on, että tasapuolisuuden nimissä, ja kun kerran tasa-arvosta puhutaan, meidän on kuultava myös näitä miesten epätasa-arvosta jankuttavia satukirjailijoita. Arhg!

Siskot! Vielä viimeisen kerran kehotan, kun ruuti on vielä kuivaa: taisteluun! Sivistyksen ja tasa-arvon puolesta, taantumusta ja sovinismia vastaan - Tulta munille!

Tulta munille, sanoo tämä feministi, ja alkaa puhua armeijasta!

Hyvät siskot!

Suomen armeijalaitos on aikansa elänyt! Vain miehille vankeustuomion uhalla pakollinen asevelvollisuus on kansallinen reliikki, jäänne, josta tulisi hankkiutua eroon pikimmiten. Nykyisen kaltainen asevelvollisuus on kallis, tarpeeton ja epätasa-arvoinen järjestelmä, mikä on jo ajat sitten tunnustettukin useimmissa muissa sivistysmaissa. Euroopan maista yleinen miesten asevelvollisuus on voimassa Suomen lisäksi enää Kreikassa ja Kyproksella!

Siskot! Näinä niukkuuden aikoina Suomi voisi säästää pitkän pennin juuri puolustusmenoista. Sen sijaan, että valtiovalta keskustelee puolustusbudjetin vuosittaisesta korotusautomaatista, tulisi keskustelu kääntää siihen, kuinka paljon puolustusmenoista voidaan säästää. Uusia taisteluhävittäjiä ja muita aseita ei tule hankkia, minkä lisäksi tulee vihdoinkin tunnustaa, että nykyisen kokoisessa reservissä ei ole enää aikoihin ollut mitään järkeä.

Jos Suomella on pakko olla armeija, olkoot se pienempi, halvempi ja vapaaehtoisuuteen perustuva! Talvisotaromantikot, venäjänpelkoiset ja veteraanipopulistit tukkikoot viimeinkin turpansa – on tätä hulluutta kestänyt jo ihan tarpeeksi kauan!

Ja te ilmeisesti täysin seonneet Nato-kiimaiset! Sotilasliiton mielettömän kalliin ja ulkopoliittisesti idioottimaisen täysjäsenyyden voitte tunkea sinne, minne aurinko ei paista!

Tasa-arvon kannalta ei ole oikein, että asevelvollisuus on miehille pakollinen ja naisille vapaaehtoinen. Näin on siitä huolimatta, että armeijan käymisestä voi olla miehille myös hyötyä.

Siskot! Te taistelussa rakkaat toverit! Koska Suomen armeijassa jo on ja tulee myös jatkossa olemaan naisia, pitää siellä oleville naisille taata mahdollisimman tasa-arvoinen työympäristö. Myös tässä Suomen nykyinen armeijalaitos on epäonnistunut. Armeijauran valinneilla naisilla ei käytännössä ole samoja etenemismahdollisuuksia kuin miehillä, vaan heitä vähätellään ja heidän uralla menestymistään jopa aivan tahallisesti haitataan.

Suomen nykyisissä puolustusvoimissa naisia, heidän mukana oloaan, ei nähdä mahdollisuutena ja vahvuutena, minkä avulla armeijamme voisi olla tehokkaampi ja iskuvoimaisempi. Sen sijaan naiset nähdään rasitteena, minkä lisäksi naisten pitäisi olla kiitollisia siitä, että heidät on – vaikka alistettuinakin – ylipäätään hyväksytty mukaan.

Hyvät siskot! Tulta munille, sanon minä, ja suuntaan piipun kohti armeijalaitosta! Koko nykyinen asepalvelus pitää räjäyttää!

Hyvät siskot!

Mikä on se Suomen suosituin puolue, jossa ei vielä koskaan ole ollut naista puheenjohtajana? Tai eduskuntaryhmän puheenjohtajana? Tai minään merkittävänä ministerinä?

Tottakai herrojen kokoomus!

Vuoden 2009 kokoomuksessa naiset kelpaavat edelleen korkeintaan perintöprinsessasijojen varapuheenjohtajiksi, eli tällä hetkellä puolueen 2. ja 3. varapuheenjohtaja ovat naisia, Eija-Riitta Korhola ja Henna Virkkunen. Eduskuntaryhmän puheenjohtajistosta löytyy, jälleen varapuheenjohtajan paikalta, vain yksi nainen, Marja Tiura.

Hallituksessa kokoomuslaisia naisia on sisäministerinä, opetusministerinä ja viestintäministerinä – eli tyypillisesti kivoina pikku apulaisministereinä.

Siinä se!

Kaikki kokoomuksen varsinaiset johtopaikat ovat miesten hallussa!

Äänestäjiä tämä ei kuitenkaan tunnu häiritsevän. Tammikuussa kokoomuksen kannatus oli ennätykselliset 24,7 prosenttia, eli ruiskukan väreissä liputti jo joka viides suomalainen. Nyt kannatuslukemat ovat hieman pudonneet – tällä hetkellä kokoomusta kannattaa 23 prosenttia suomalaisista – mutta kokoomus on edelleen maan suosituin puolue.

Hyvät siskot!

No onko kiva elää maassa, jossa rahasta päättää työmies Jykä, ulkopolitiikasta työmies Alex ja armeijasta toinen työmies Jykä?

Missä mielessä kokoomuksen voi sanoa olevan suomalaisen naisen ystävä?

Kokoomus ajaa yritysten ja erityisesti suurteollisuuden etuja, jotka ovat monessa vastakkaisia kuin nimenomaan naisten edut. Kokoomus on ryhtynyt työnantajajärjestö EK:n käsikassaraksi, joka täysin palkein jarruttaa tasa-arvon kannalta välttämättömiä perhevapaisiin liittyviä uudistuksia, kuten perhevapaiden kustannusten tasaamista kaikille työnantajille sekä yhä suuremman osan perhevapaista korvamerkitsemistä vain isien käytettäväksi.

Kokoomus on puolue, jossa vuonna 2009 naisministeri jättää tehtävänsä perhesyistä. Kokoomuksen miesministereillä ei ole perhesyitä. Heillä on lapsia kotona hoitavat vaimot.

Kokoomus ei puhu tasa-arvosta, vaan ”mahdollisuuksien tasa-arvosta”. Sillä kokoomus tarkoittaa, että julkiseen päivähoitoon ja terveydenhuoltoon ei tarvitse satsata nykyistä enemmän rahaa, vaan Suomen naisilla on hieno mahdollisuus hoitaa lapsia ja vanhuksia yhä enemmän ilmaiseksi.

Miehet töihin, naiset kotiin, verot alas ja mahdollisuuksien tasa-arvoa kannattamaan! Kokoomus on naisen paskin ystävä!

Hyvät siskot! Miksi blondi ajoi ojaan? Koska vilkku jäi päälle.
Mikä olisi vastaava miespuolinen blondivitsi – eli siis mikä olisi miehinen vastine tyhmälle blondille? Tai miesvastine anoppivitsien kauhealle anopille?

Nii-in – ei sellaisia ole. Mies on ihmisen normi, myös huumorissa, ja hauskaa on monien mielestä se, että naiset kuvataan tyhminä tai inhottavina. Väitän, että suuri osa valtavirtahuumorista perustuu vielä tänäkin päivänä yksinkertaisesti naisvihalle.

On kuitenkin olemassa myös naisten omista lähtökodista kumpuavaa, feminististä huumoria. Ensimmäinen askel sitä kohti on, että me naiset lakkaamme nauramasta sille, mikä ei ole meistä hauskaa. Viis siitä, että sovinistit tapaavat leimata tällaiset naiset huumorintajuttomiksi!

Nainen, joka nauraa omaa sukupuoltaan mauttomasti halveeraaville vitseille, halveeraa samalla myös itseään. Naurulla hän hyväksyy mollaamisen. Enkä puhu nyt terveestä itselleen nauramisesta ja itseironiasta – sitähän paras ja taitavin huumori usein juuri on – vaan seksistisestä ja tyhmästä, naista alistavasta joukkoidiotismista, jota joskus myös huumoriksi kutsutaan.

Sen lisäksi, että olisi vain huumorin ja komiikan kuluttaja ja kohde, nainen voi olla myös sen tekijä. Ammattimaiseksi naiskoomikoksi ei ole helppo tulla, eikä etenkään naiskoomikon ole helppo päästä kansakunnan kaapin päälle, mutta se on mahdollista – ja tällaisia naisia on Suomessakin useita: Ritva Valkama, Miitta Sorvali, Ulla Tapaninen, Eija Vilpas, Riitta Havukainen, Elina Knihtilä, esimerkiksi.

Hyvät siskot! Täytyykö naiskoomikon sitten olla ruma? Ei välttämättä, mutta se kyllä auttaa, että ei koko ajan pelkää kuollakseen menettävänsä viehätysvoimansa miesten silmissä.

Jotta ihminen voisi olla koominen ja hauska, hänen täytyy voida pudottautua jostain asemasta. Naiselle tällainen ”asema” on perinteisesti ollut viehättävyys miesten silmissä – eli tavallaan aikansa elänyt, alistuva ja passiivinen naisrooli on kyllä se, josta naiskoomikon on tavalla tai toisella päästävä eroon.

Hyvät siskot! Mikä ongelma!
Mitkä asiat tässä maailmassa edustavat naiseutta, mitkä mieheyttä?
Ja ovatko nuo asiat yhtä arvokkaita?

Hauskaa on se, kun mies laittaa päällensä naisten vaatteet, eli siis alentaa itsensä. Siinä, että nainen pukeutuu mieheksi, taas ei ole mitään hauskaa. Tällaisesta naisesta ajatellaan, että ”Mitähän tuokin muka tuossa yrittää.” Häneen ei osata suhtautua.

Yrittäkäämme silti. Naisten oma, feministinen huumori ei varmaankaan synny muuttumalla miehiksi, mutta rehellisyys ja terve itsensä arvostaminen naisina ovat naishuumorin keskeisiä rakennuspalikoita. Hah, hah ja vielä kerran hah!

Hyvä sisko!

Montako pakolaista tunnet? Nii-in. Et monta – ellet sitten itse ole Suomessa asuva pakolainen. Näin tilanne on useimmilla suomalaisilla valtaväestöön kuuluvilla.

Suomessa kuitenkin asuu lähes 50 000 venäläistä, lähes 25 000 virolaista ja iso joukko englantilaisia, somalialaisia, arabiamaista tulleita ja kiinalaisia. Myös kurdeja, albanialaisia, saksalaisia ja vietnamilaisia on Suomessa yli 5000 henkeä kutakin. Sinun, ja myös minun, kaikkien meidän feministien, on parannettava myös näihin ryhmiin kuuluvien naisten asemaa!

Tyypillistä pakolaisnaista ei ole olemassa, kuten ei ole olemassa tyypillistä suomalaisnaistakaan. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä. Silti on olemassa kansalliseen kulttuuriin tai uskontoon liittyviä perinteitä, joiden takia tietyistä maista Suomeen tulevilla naisilla on miehiä huomattavasti heikompi asema.

Suomessa kaikkien ihmisten, myös naisten ja tyttöjen, ihmisoikeudet ovat voimassa. Olipa kyseessä mitä tahansa kansallisuutta edustava nainen, hänelle kuuluu oikeus fyysiseen koskemattomuuteen, henkilökohtaiseen vapauteen ja ylipäätään päätösvaltaan itseään koskevissa asioissa – kuten, että millä tavalla haluaa kouluttautua, mitä harrastaa, miten käyttää aikansa, kenen kanssa seurustella ja avioitua. Niin sanottua kunniaväkivaltaa tai mitään siihen viittaavaa toimintaa tai uhkaa ei tule hyväksyä missään olosuhteissa. Myös muun muassa joissakin Afrikan maissa harjoitettava tyttöjen sukuelinten silpominen on tulkittava yksiselitteisesti rikolliseksi toiminnaksi, käytännössä törkeäksi pahoinpitelyksi, josta on oltava raakuuksien tekijöille ja avunantajille ankarat seuraukset.

Vaikka Suomessa on eurooppalaisittain edelleen vain vähän pakolaisia, ja täältä myös haetaan edelleen suhteellisesti vähän turvapaikkoja, suomalaisten asenteet pakolaisia kohtaan ovat kiristyneet. Tätä ei voi kuin ihmetellä – mistä tällainen kehitys johtuu? Halla-ahojen ja muiden perussuomalaisia arvoja kannattavien jurpojen ansiosta suomen kieleen on myös pesiytynyt harhaanjohtava kummajaistermi, maahanmuuttokriittisyys, jolla ei tarkoiteta mitään muuta kuin vanhaa kunnon rasistia. Rasisti on rasisti, vaikka voissa paistaisi.

Hyvät siskot! Pakolaisnaiset ovat suomalaisia naisia. He ovat osa yhteiskuntaa, ja osa suurta sisaruskuntaa. Avatkaamme heille kotiemme, työpaikkojemme, yhdistystemme ja urheiluseurojemme ovet. Tervetuloa, myös te pakolaisnaiset, feministien yhteiseen rintamaan! Tänne mahtuu kyllä – tulkaa kaikki!

Hyvät siskot!
Teatteri on hauska harrastus mutta sairas ammatti. Tätä mieltä on moni teatterialaa tunteva – ja siltikin, siltikin siinä teatterissa on jotain, joka saa ihmiset rakastamaan työtään! Näyttelijän työ mielletäänkin usein intohimo- tai kutsumusammatiksi, jossa on ihan eri säännöt kuin muissa, maallisemmissa ja tylsemmissä töissä.

Mutta tietenkään näin ei ole. Teatteri on työpaikka siinä missä joku muukin. Teatterit ovat myös siinä mielessä tyypillisiä suomalaisia työpaikkoja, että niissä koetaan räikeää seksuaalista häirintää. Teattereissa ongelmista ei kuitenkaan puhuta, vaan jostain syystä nimenomaan teatteri halutaan väen vängällä nähdä mukamas erityisen tasa-arvoisena ja solidaarisena työpaikkana. Kuitenkin jokainen nuori naisnäyttelijä tietää, mistä teatterin seksuaalisessa häirinnässä on kyse.

Useimmiten seksuaalisen häirinnän, ahdistelun ja jopa väkivallan kohteeksi joutuu teatterissa nuori, vasta taloon tullut naisnäyttelijä. Pöyristyttävintä on, että häirinnän ja ahdistelun kulttuuri voi olla aivan julkista, jolloin kollegat eivät puutu ahdistelijoiden toimiin millään tavalla, vaan pahimmassa tapauksessa jopa ihannoivat sitä. ”Se nyt on semmoinen”, sanotaan vanhasta irstailijasta, joka käpälöi kulisseissa ja työntää suutelukohtauksessa kielen nuoren uhrinsa kurkkuun tämän toistuvista kielloista huolimatta. Toinen yleinen selitys on, että ”Taiteilijat on taiteilijoita!”

Pomolle voi olla teatterissa paha mennä valittamaan seksuaalisesta häirinnästä, sillä usein pahimpia ahdistelijoita ovat juuri teattereiden johtajat, joista suuri enemmistö on miehiä. Heillä, samoin kuin ohjaajilla, on seksuaaliseen häirintään loistavat mahdollisuudet, sillä juuri he päättävät siitä, millaisia rooleja näyttelijät saavat, ja ylipäätään, onko jollekin tietylle näyttelijälle edes töitä.

Seksuaalisen häirinnän yleisyys teatterissa heijastaa naisten heikkoa asemaa suomalaisen teatterin kentällä ylipäätään. Sen näkee siitä, että vaikka alalle hakeutuu naisia huomattavasti enemmän kuin miehiä, ammattiteattereissa miehet ovat silti ohjaajissa ja johtajissa enemmistönä. Kiinnostavaa on myös, millaisia tekijöitä alalta nousee ja nostetaan nuoren neron asemaan. Teatterijeesukset ovat aina miehiä. Jos nainen ylipäätään pääsee ohjaamaan, hän ohjaa usein lastennäytelmän tai pienen budjetin esityksen sivunäyttämöllä. Leea Klemola on poikkeus, joka vahvistaa säännön.

Hyvät siskot! Kun seuraavan kerran menette teatteriin, huomatkaa, että menette myös työpaikalle. Siellä työntekijällä on oikeus saada tehdä työtä ilman, että tulee seksuaalisesti häirityksi tai muutoin kiusatuksi. Vaatikaamme siis, hyvät siskot, tasa-arvoista työkulttuuria myös teattereihin, joista monia sitä paitsi pidetään yllä meidänkin verorahoillamme!

Hyvät siskot!

Minä olen toimittaja, ja naistoimittaja, ja feministitoimittaja, ja aion nyt puhua siitä, millainen olisi naistoimittajan taivas. Puhun nyt täydellisestä maailmasta – täydellisestä feministitoimittajan unelmamaailmasta!

Unelmatoimituksessa olisi töissä sekä eri-ikäisiä naisia että miehiä. Naisia ja miehiä olisi yhtä lailla harjoittelijoina ja määräaikaisina, rivitoimittajina ja päällikkötoimittajina. Myös median päätoimittajana, kustantajana, mediayhtiön hallituksen jäseninä tai puheenjohtajana voisi hyvin olla nainen.

Myös päälliköillä olisi lapsia, ja osa työpaikan perheellisistä työntekijöistä olisikin jatkuvasti vanhempainvapaalla ja tekisi osa-aikatyötä tai lyhennettyä työviikkoa. Työpaikan ilmapiiri kannustaisi tähän.

Kun mitä tahansa kiinnostavia pomo- tai projektihommia, tai vaikkapa ulkomaankomennuksia, tulisi auki, ne pantaisiin aina avoimeen hakuun. Paikkaan valittaisiin työpaikan pätevin nainen tai mies.

Myös kaikki vakituiset työpaikat pantaisiin aina avoimeen hakuun. Määräaikaisten toimittajien vakinaistaminen ei olisi satunnaista ja pärtsäkertoimesta tai sukupuolesta tai iästä tai tähtien asennosta riippuvaa.

Palkkaa saisi yksiselitteisesti työkokemuksen ja näyttöjen perusteella. Kaikkien työntekijöiden palkkatiedot olisivat julkisia, samoin kuin se, että miksi kukin työntekijä on sijoitettu mihinkin palkkaluokkaan, ja miksi kukin saa tietynsuuruista palkkaa henkilökohtaisine lisineen.

Naistoimittajan taivaassa juttukeikat jaettaisiin tasapuolisesti. Jokainen työntekijä, joka sitä haluaa, saisi tilaisuuden näyttää taitonsa tulisissa paikoissa – olisipa kyseessä sitten politiikka, talous, ulkomaat, kulttuuri, urheilu tai mikä tahansa alue, jolta uutisia ja juttuja voi tehdä. Ne, jotka tekisivät kovia juttuja ja järisyttävää journalismia, saisivat siitä myös kiitosta ja gloriaa. Kova työ ja saavutukset palkittaisiin myös käytännössä: vuosien tuloksellisesta raadannasta ei sauraisi vain päähän taputtelua, vaan parhaat saisivat lisää palkkaa, ylennyksen, palkintoja. Kunnian saisivat ne, jotka kunnian ansaitsevat!

Pomot osaisivat hommansa. Ennen kaikkea päällikkötoimittajat olisivat valtavan ammattitaitoisia journalisteja, minkä lisäksi he olisivat aina ja joka käänteessä lahjomattoman oikeudenmukaisia. Heillä olisi loistavat sosiaaliset taidot. He tietäisivät, mitä toimittajan työ todella on, ja mitä se vaatii – ja arvostaisivat alaisiaan juuri siksi. Myös alaiset arvostaisivat ja kunnioittaisivat pomojaan. Ja miksipä näin ei olisi – hehän olisivat loistavia johtajia!

Hyvät siskot!

Minä en ole vielä päässyt naistoimittajan taivaaseen, mutta uskon, että pääsen sinne vielä joku päivä. Kaikki on mahdollista. Sitä odotellessa – antaa palaa! Täältä pesee!

Suora lähetys Mediapäiviltä Helsingistä
lauantaina 4.4.2009 klo 12.15 - 13.57

Miten sukupuoli vaikuttaa journalismiin tai toimituksien itseohjautuviin näkökulmiin, toimittaja Johanna Korhonen? Millaista oli olla naistoimittaja 1960- ja -70-lukujen Suomessa, tutkija Heidi Kurvinen Oulun Yliopistosta? Entä mitä on feministitoimittajan työ tänään ja mitä se oli ennen, toimittaja Päivi Istala YLEstä? Ja kuinka korkealla on lasikatto naisten mediaurakehityksessä matkalla päätoimittajaksi, tutkijat Iiris Ruoho ja Sinikka Torkkola?

Anne Moilasen vetämä talk show virittää Helsingissä järjestettävillä Mediapäivillä keskustelun feministitoimittajien arjesta ennen ja nyt. Lauantaina 4.4. paikalla oleva yleisö pääsee osallistumaan kysymyksillä suorana YLE Radio 1:ssä lähetettävän ohjelman tekoon.

Rakkaat feministisiskot, ja myös te muut kuuntelijat! Kuunteleminen, se on aidon demokraattista ja myös sosiaalidemokraattista toimintaa!

Kun Jutta Urpilainen viime kesäkuussa valittiin SDP:n puheenjohtajaksi, helähti ilon kannel soimaan sulosäveliä feministin rinnassa. Viimeinkin, viimeinkin, Suomen ylivoimaisesti pitkäaikaisimman valtapuolueen johtoon astui nainen! Ja vieläpä vähän päälle kolmekymppinen nuori ihminen, jonka saattoi ajatella puhuvan myös pätkätyöläissukupolven puolesta!

Aluksi olikin kiinnostavia aloitteita, kuten puheita maksuttomasta päivähoidosta. Mutta ne puheet jo ensimmäinen syksy vei. Sen jälkeen suureellisesti rummutetun ”uuden SDP:n” aloitteista ei muistu mieleen yhtäkään – ellei nyt sitten populistista retoriikkaa hallituksen eläketörttöilyn yhteydessä lasketa. ”Suomalaisen yhteiskunnan keskinäinen luottamus on murtunut”, totesi Urpilainen silloin eduskunnassa hallituksen kaavailemasta eläkeiän nostosta – ja tuli samalla jälleen kerran profiloineeksi demarit suurten ikäluokkien etujärjestöksi, joka pitää yhteistä leiriä ay-liikkeen kanssa.

Mitä te siellä SDP:n puoluetoimistolla oikein teette? Ajatteletteko te koskaan tulevaisuutta? Veronmaksajana minusta on alkanut tuntua siltä, että puoluetuki menee SDP:n kohdalla hukkaan. Miten on mahdollista, että meillä on näin härskin oikeistolaisesta hallituspolitiikasta huolimatta näin voimaton oppositio? Uudesta naispuheenjohtajasta huolimatta mitään muutosta ei näytä SDP:ssä tapahtuvan – semminkään, vaikka puolueella on naiset myös varapuheenjohtajina, nimittäin Pia Viitanen ja Maria Guzenina-Richardson. Myös SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja on nainen, Tarja Filatov. Millä tavalla naisten pääsy valtaan näkyy SDP:n politiikassa? Onko SDP:n uusi puheenjohtajisto pelkkä nukkepuheenjohtajisto – ja siis johtaako SDP:tä tosiasiassa kukaan?

Nykyinen hallitus on unohtanut tasa-arvopolitiikan, mutta siitäkään ei SDP:ssä ole melua pidetty. SDP:n tekemät aloitteet – siis sen lisäksi, että suurten ikäluokkien etuihin ei saa koskea – ovat sarjaa: kunnille enemmän rahaa, ilmastonmuutos pysäytettävä, palkkaerojen kasvua hillittävä, ja niin poispäin. Hohhoijaa!

Voisitteko te siellä SDP:ssä keksiä edes yhden uuden asian, josta äänestäjien enemmistö ei jo valmiiksi ole samaa mieltä?

Rakas SDP, hyvinvointivaltio on naisen paras ystävä ja juuri teidän puolueeseenne kohdistuu suomalaisten naisten taholta suuria toiveita. Miksi te ette tee mitään? Voi pyhä Jeesuksen äiti! Uudistukaa nyt pliis oikeasti! Hädässä me huudamme teitä!

Hyvät siskot ja te saa… eikun sovinistit!

Suomi on feminismin takapajula ja sovinismin onnela. Täällä kun sanoo tai kirjoittaa rumasti naisista ja etenkin feministeistä, niin on heti mahtava äijä ja tosimies, jolta ei selkään taputtelijoita puutu.

Suomessa loistavina mielipiteinä pidetään sellaisia, joissa naisia haukutaan mieluiten mahdollisimman tyhmiksi ja rumiksi. Yhä parempi, jos nuoria naisia voi haukkua huonoiksi äideiksi, jotka eivät osaa edes imettää, ja jotka aivan turhaan valittavat, että heillä on pätkätöitä ja heitä tytötellään työpaikalla ja hakataan kotona. Naurettavaa kitinää! Vanhemmat naiset taas ovat, kuten jo sanottua, tässä vaiheessa jo niin rumia persjalkaisia talleroita, että heidät pitäisi suunnilleen taluttaa saunan taakse ja ampua. Miten he kehtaavat edes näyttää itseään julkisilla paikoilla?

Suomalainen mies, hän sen sijaan on sorrettu ja väheksytty. Kiukkuinen vaimo piinaa häntä kotona ja työpaikallakin joutuu sietämään lisää samanlaisia rumia akkoja, jotka kehtaavat vielä vaatia työstään samaa palkkaa kuin miehet! Toista se on Virossa, jossa naisilla on pitkät sääret ja minihameet ja varpaankynnet laitettu pedikyyrissä – uu la laa! Kyllä hikisimmänkin suomalaisen läskipersesovinistin pitää saada semmoista katsella!

Suomessa on hienoa yhteiskunnallista ajattelua, kun arvostelee suomalaisia naisia, etenkin heidän ulkonäköään. Sehän on suorastaan poliittista! Mikä ilmiömäinen yhteiskunnallinen näkijä ja visionääri tällainen ihminen meillä onkaan! Sillä, minkä näköinen sovinisti itse on, tai mitä toisten ihmisten ulkonäöllä ylipäätään on tekemistä yhtään minkään asian kanssa, ei ole mitään väliä. Ruma akka mikä ruma akka! Pitäähän se nyt saada sanoa!

Jos sovinisti on sattunut opiskelemaan yliopistolla – heitäkin on – niin tiedepoliittisen ajattelijan meriittiä saa helposti naistutkimusta arvostelemalla. Sillä, että ei tunne edes alan perusteita tai Suomen kansainvälisestikin vertaillen erittäin korkeatasoista naistutkimusta lainkaan, ei ole mitään väliä – naistutkimuksen haukkuminen on nimittäin sama kuin naisten haukkuminen, eli aina perusteltua ja paikallaan.

Hyvät siskot!

Joskus tässä sovinismin onnelassa meillä naisillakin keittää yli. Mutta kyllä tästä selvitään – sovinistit on nimittäin nähty! Me feministit näemme heidät aivan selvästi!

Se, mitä me naiset tarvitsemme, on vahva usko feminismiin, jotta ylipäätään jaksaisimme elää elämäämme naisina tässä sovinistien kulta-Suomessa ja myös muuttaa sen uudeksi.

Totuus on, hyvät siskot, että me ollaan sankareita kaikki!