2002 Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu SOTAKUVAAJA![]() (War Photographer) James Nachtwey on yksi maailman tunnetuimmista sotakuvaajista. Dokumentissa hänen kameransa päälle sijoitettu pieni videokamera tallentaa ainutlaatuisesti sotakuvaajan työtä. Katsoja on Nachtweyn asemassa: miten vangita kuvaksi sota ja väkivalta säilyttäen inhimillisyys. Oscar-ehdokkaana ollut, ympäri maailmaan palkittu elokuva käsittelee eettistä kysymystä tiedotusvälineiden vastuusta maailmassa kriisien aikana.
Ohjaaja Christian Frei
SOTARIKOLLINEN KISSINGER?![]() (The Trials of Henry Kissinger) USA:n ulkopolitiikan entinen voimamies Henry Kissinger oli merkittävä julkisuuden henkilö ja Nobel-voittaja, mutta oliko hän myös sotarikollinen? Dokumentissa käydään lävitse Kissingerin ura sekä häneen kohdistetut sotarikossyytteet uuden kuvamateriaalin, CIA:n virallisten dokumenttien ja paljastavien haastatteluiden avulla.
Ohjaaja Peter Brook
VÄLITTÄJÄ![]() Timo Lahtinen on maamme huippuihin kuuluva kiinteistövälittäjä. Mutta mitä hän joutuu uhraamaan menestyäkseen ? Toiveuusintana esitettävä dokumenttielokuva espoolaisesta kiinteistövälittäjästä ja hänen elämästään.
Ohjaaja Timo Korhonen.
MURHA SUNNUNTAIAAMUNA![]() (Murder on Sunday Morning) Sekä Prix Italialla että Oscarilla palkittu dokumenttielokuva murhasta, joka tapahtui eräänä sunnuntaiaamuna USA:ssa. Syyllisenä vangittiin musta poika, Brenton Butler. Askel askeleelta hänen puolustus-asianajajansa yrittivät löytää todisteita Brentonin syyttömyydestä.
Ohjaaja Jean-Xavier de Lestrade
MIES JA KAKSI VAIMOAPerjantaina 29.11.2002 TV2 klo 14.10(A Miner's Tale) Dokumentti kaivostyöläinen Joakimista, jolla on kaksi vaimoa. Toinen asuu Johannesburgissa, toinen maaseudulla Mosambikissa. Eräänä päivänä Joakimista löytyy HIV…
Ohjaajat Nic Hofmeyr ja Gabriel Mondlane
|