17.12.2002 klo 22.55
ELÄMÄÄ SUUREMPIA ELÄIMIÄ

Lemmikit siirtyvät takapihoilta makuuhuoneisiin

Belgiassa jo useammassa kuin joka toisessa kotitaloudessa on lemmikkieläin. Eläinten asema ihmisten kumppaneina ja seuralaisina on vähitellen muuttunut: lemmikit ovat siirtyneet takapihoilta olohuoneisiin ja jopa makuuhuoneisiin ja ovat nykyisin perheenjäseniä siinä missä ihmisetkin.

Monen mielestä mikään ei ole kyllin hyvää omalle lemmikille. Rakasta eläintä käytetään psykiatrilla ja sille ostetaan kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta vain eläimille tarkoitetuista supermarketeista. Viimeisen leposijansakin lemmikki saa yhtä arvokkaasti kuin ihminen. Tosin isännän tai emännän laatima värssy eläimen hautakiveen saattaa tätä nykyä olla jopa syvällisempi tunteen ilmaus kuin mitä ihminen voi toiselta koskaan odottaa.

- Lemmikki otetaan usein, kun toivotaan parannusta elämään. Halutaan antaa rakkautta ja saada eläimiltä vastarakkautta. On makuasia, haluaako helliä koiraa, kissaa, frettiä, kania vai chinchillaa. Syy eläimen ottamiseen on kuitenkin yleensä sama. Ilman lemmikkiään moni kärsisi syvästä masennuksesta, toteaa eläinlääkäri Jacques Rauis.

[Takaisin]

10.12.2002 klo 22.55
SINKKUJEN SUNNUNTAI

Liliane ja Marie-Christine ovat pariisilaisen sinkkujen klubin jäseniä. Liliane liittyi klubiin saadakseen ystäviä ja pitääkseen hauskaa, mutta myös löytääkseen miesystävän. Nelinkertainen isoäiti kaipaa tilanteesta riippuen sekä seikkailua että olkapäätä ja tunnustaa, että olisi mukava purkaa matkalla painavaksi käyneet laukut jonkun kanssa.

Marie-Christinea, kolmen teini-ikäisen yksinhuoltajaa, ajatus romanssista lähinnä kauhistuttaa. Sinkkuklubille hän lähtee tuulettumaan sekä tapaamaan tuttuja.

Didier, sinkkuklubin jäsen hänkin, tietää, ettei hänen elämänsä ole normien mukaista - hän sanoo näkevänsä sen myös muiden ihmisten katseista. Aikaisemmin hän yritti kynsin hampain asettua normeihin, mutta nyt hän on tajunnut, ettei haluakaan muuttaa elämäntyyliään.

Euroopan vuoksi seuraa pariisilaisten sinkkujen viikonlopunviettoa. Lauantai-iltaisin sinkkuklubilla tanssitaan, mutta yksinäisiä eivät ole sinkkujen sunnuntaitkaan. Remontinteon ja siivouksen lisäksi sinkut tapaavat toisiaan ja istuvat pitkällä illallisella. Kohtalotovereilla on hauskaa keskenään!

[Takaisin]

3.12.2002 klo 22.55
KESTÄVÄT KUPLAT

Henkiin jääneet saati menestyneet itäsaksalaiset merkkituotteet ovat harvassa. Saksojen yhdistyminen pyyhki kauppojen hyllyiltä pois tutut tuotteet ja samassa rytäkässä meni suuri pala itäsaksalaisten identiteettiä ja itsetuntoa.

Yksi harvinainen ja melko tuntematon menestystarina on itäsaksalainen kuohuviini Rotkäppchen Sekt. Sitä tehdään enemmän kuin koskaan DDR-aikana ja kupliva juoma on alkanut maistua myös länsisaksalaisille - Rotkäppchen on noussut Saksan markkinajohtajaksi. Ulkomaille sitä ei ainakaan vielä viedä.

Rotkäppchen Sekt on tärkeää eliksiiriä myös itäsaksalaisten itsetunnolle. Toistasataa vuotta vanhat kuohuviinikellarit ja runsaat maistiaiset vetävät yritykseen vuosittain lähes 100 000 turistia. Myös Rotkäppchenin kotikaupunki, viiden tuhannen asukkaan Freyburg, uhkuu menestystahtoa. Freyburg on Euroopan pohjoisimman viininviljelyalueen keskus; viininviljelyllä on Saale ja Unstrut -jokien varsilla tuhatvuotiset perinteet. Nyt alueelle on syntynyt uusia yksityisiä viinitiloja.

Uusia työpaikkoja on ollut myös pakko keksiä, sillä DDR:n aikaan freyburgilaiset työllistänyt kemian teollisuus on hävinnyt lähikaupungeista tyystin. Nuoria on lähtenyt työn perässä länteen myös Freyburgista. Silti Freyburg on pärjännyt paremmin kuin moni muu. Saksojen yhdistymisen jälkeen kaupunki eli pitkään pelkästään valtion tuen varassa, nyt se tulee toimeen omilla verotuloillaan.

Euroopan vuoksi vierailee itäsaksalaisen menestystarinan lähteillä Freyburgissa vuoden huipennuksen, viinijuhlien, aikaan.

- Viimeisten vuosien aikana ihmiset ovat taas oppineet juhlimaan - oli heillä sitten työtä tai ei, kertoo yksi juhlien kävijä. Mutta mikä on Rotkäppchenin ja Freyburgin menestyksen salaisuus? Rotkäppchen Sektkellerein pitkäaikainen työntekijä Wolfgang Wiegandt sanoo, että "me teemme sen sydämellä".

- Emmekä anna länsisaksalaisten komennella itseämme.

Oman tarinansa yrittäjyyden tuntemattomilla poluilla kertovat myös nuoret viinitilalliset sekä omaisuutensa takaisin saanut hotelliyrittäjäpariskunta.

Ohjelman on suunnitellut ja ohjannut Taina Kanerva.

[Takaisin]

26.11.2002 klo 23.15
HENNIE, KITTY JA JUUL

Hennie, Kitty ja Juul ovat heteroseksuaaleja, joiden kaikkien sisällä asuu nainen. Kokonainen päivä miehenä on heille kaikille nykyään jo silkkaa piinaa. Identiteettikriisi ei sekään ole kaukana, sillä miehinä he kokevat olevansa liian pehmoja ja mukautuvaisia, naisen roolissa puolestaan vahvoja ja itsevarmoja.

Hennin on tehtaanjohtaja ja onnellisesti naimisissa. Hänellä naisena olo tuntuu perhosina vatsassa. Öisin Hennie ja hänen vaimonsa Joke tutkivat Hennien feminiinistä puolta tekemällä yhdessä naisten juttuja, kuten laittamalla ruokaa ja siivoamalla.

Kees on kirvesmies, joka viettää jokaisen mahdollisen hetken Kittynä. Kees muuttui naiseksi ensimmäisen kerran teini-iässä, salaa siskon vaatekaapilla. Nykyisin hänen työtoverinsa rakennustyömaalla tietävät Kittystä, mikä helpottaa Keesin elämää. Juul, joka pitää vaimonsa kanssa naisten alusvaateliikettä, muuttui aluksi naiseksi vaimonsa vaatteilla.

Hennien, Keesin ja Juulin feminiinisyydellä on merkittävä vaikutus heidän yksityiselämäänsä. Kuinka suvaitsevaisia heidän vaimonsa ovatkaan, he avioituivat kuitenkin aikoinaan miehen, eivät naisen kanssa. Myöskään lapset eivät aina voi ymmärtää, miksi heidän isänsä pukeutuu äidin vaatteisiin.

Euroopan vuoksi seuraa Hennien, Keesin ja Juulin päivää ja heidän astumistaan julkisuuteen naisina.

[Takaisin]

19.11.2002 klo 22.55
TAISTELU MOSKEIJASTA

Espanjalaista Premià de Marin rannikkokaupunkia ravistelee kiista moskeijan rakentamisesta. Kaksi tuhatta vihaista kaupunkilaista osoitti kaduilla mieltään moskeijan rakentamista vastaan. Vain muutamaa päivää aiemmin kaupungissa nähtiin mielenosoitus, joka puolusti muslimien oikeutta rakentaa moskeija.

Muslimeilla on lupa moskeijan rakentamiseen ja Espanjan perustuslaki suojelee uskonnonvapautta. Moskeijan vastustajat ovat kuitenkin keränneet kahdeksan tuhatta allekirjoitusta. Päättäjien yritykset löytää kompromisseja ovat epäonnistuneet. Reaktiot ovat hämmästyttäneet siksi, että muissa kaupungeissa islamilaisia rukouspaikkoja jo on. Uusi moskeija olisi kuitenkin ensimmäinen Kataloniassa - tämä saa paikalliset pelkäämään, että moskeija houkuttelisi pyhiinvaeltajien laumoja joka puolelta maata.

Taistelu moskeijasta tarkastelee, miten tilanteeseen on päädytty. Ohjelmassa haastatellaan konfliktin näkyviä johtohenkilöitä, kuten paikallisia muslimeja, jotka muistuttavat heidän oikeudestaan rakentaa moskeija omalle maalleen, sekä alkuperäisiä asukkaita, jotka ovat huolissaan alueen arvosta ja rikollisuudesta. Suvaitsevaisten mielestä rotujen väliset suhteet ovat Premiàssa aina olleet hyvät ja koko konflikti on vain myrsky vesilasissa. Suunvuoron saavat myös maahanmuuttajat, jotka ovat sopeutuneet Kataloniaan ja pelkäävät taistelun muuttavan heidän elämänsä vaikeammaksi.

Keskustelu moskeijasta ulottuu viiden vuoden taakse. Viime aikaiset voimakkaat mielipiteet ovat kuitenkin tulleet shokkina, koska alueella ei ole rikollisuutta tai ongelmia maahanmuuttajien kanssa. Moskeijan rakentaminen on tarjonnut kohteen salatuille peloille ja paljastanut tarpeen luoda siltoja kulttuurien välille. Samaan aikaan kaupungin päättäjät yrittävät rauhoittaa tunteita ja saada aikaan rauhan

[Takaisin]

12.11.2002 klo 22.55
BUSSIKUSKIN PITKÄ PÄIVÄ

Ryöstöjä, puukotuksia, jatkuvaa uhkailua ja haukkumista. Kaupan päälle liikenneruuhkat ja aamuäreät asiakkaat. Ei ihme, että monen bussi- ja metrokuskin pinna palaa yhä herkemmin. Mutta mitä tehdä, kun työuupumus käy liian suureksi?

Pariisin liikennelaitoksessa työntekijöiden ongelmaan on päätetty puuttua. Liikennelaitos avasi kolme vuotta sitten oman psykologikeskuksen, joka antaa nopeasti henkistä tukea väkivallan kohteeksi joutuneille kuljettajille. Apua tarvitaankin, sillä vuosittain väkivaltaa kohtaa noin 2000 työntekijää. Poliisi joudutaan kutsumaan paikalle asiakkaiden törkeän käytöksen vuoksi keskimäärin kolme kertaa viikossa ja metrokuskit todistavat viikoittain onnistuneita tai lähes onnistuneita itsemurhayrityksiä.

- Me hoidamme henkilöitä, jotka ovat joutuneet tekemisiin itsemurhan kanssa. Joille tulee henkisiä traumoja ja vaikkapa painajaisia. Jotkut eivät pysty enää astumaan ohjaamoon. On seurattava tarkkaan, mitä onnettomuutta seuraavina päivinä tapahtuu. Seurantaa jatketaan viikkoja, joskus jopa kuukausia, kertoo Liikennelaitoksen psykologikeskuksen johtaja Luc Giraud.

Metronkuljettaja Christophe on jälleen nähnyt yhden itsemurhayrityksen.

- Tuo riski on olemassa joka ainoa päivä, hän toteaa.

[Takaisin]

5.11.2002 klo 22.55
PIENEN KIRKON TOINEN ELÄMÄ

Amsterdamin laajetessa kaupungin sydämessä sijaitseva pieni kirkko ja sitä ympäröivä hautuumaa uhkasivat joutua puskutraktorin alle. Seurakuntalaiset päättivät kuitenkin yhteistuumin pelastaa kirkkonsa ja tulevan lepopaikkansa.

Rotterdamissa kolme vanhaa kirkkorakennusta on jo muutettu supermarketeiksi. Tarinamme kirkon pelasti ikuinen hautausoikeus. Muutoksitta ei tässäkään kirkossa kuitenkaan selvitty - enää kirkko ei ole pelkästään kirkko vaan myös historiallinen rakennus, alueen kulttuurikeskus ja juhlapaikka.

Pyhinä pienessä kirkossa vielä messutaan, mutta aktiiviset seurakuntalaiset ovat ideoineet kirkkoon toimintaa myös maanantaista lauantaihin. Kirkon tiloissa toimii baari ja uskonnollisten sävelten ohella kaikuvat myös juomalaulut. Toisinaan kirkossa pelataan bridgeä ja välillä laitetaan jalalla koreasti.

Miksei voisi iloita jumalan temppelissä, kysyy yksi. Joidenkin mielestä pelikortit ja saarnastuoli eivät kuulu yhteen ja he pelkäävät, että haudoilla pian jo tanssitaankin.

[Takaisin]

29.10.2002 klo 22.55
KOIRANELÄMÄÄ

Ihmisiin pettynyt Sarajevon yksinäinen tarjoaa turvapaikan kulkukoirille

Vladimir uskoo vakaasti vanhaan sanontaan, joka kertoo, että koira on ihmisen paras ystävä. Muita ystäviä Vladimirilla ei ole. Sen jälkeen, kun läheiset ystävät ja morsian keskellä Bosnian sodan myllerryksiä jättivät Vladimirin, menetti hän täysin luottamuksensa ihmisiin. Sittemmin tämä Sarajevon yksinäinen on omistanut elämänsä kulkukoirille - jotka eivät nekään ole säästyneet elämän kovilta kolhuilta.

Vladimirin koiratarhoissa, koirien turvapaikassa, asuu 700 koiraa. Vladimir on antanut jokaiselle nimen ja hän tuntee kaikkien luonteen, tavat ja pelot yksityiskohtaisesti. Jokaisella, Vladimir mukaan lukien, on kuitenkin keskinäisestä sopimuksesta oikeus yhteen salaisuuteen: kukin saa pitää tarinansa omana tietonaan. Vain katseesta voi aavistaa jotakin siitä tuskasta, joka menneisyyteen liittyy.

Vladimirin äänessä ei ole kuulu viha, arvostelu tai melodraama. Turvapaikkansa hän on rakentanut tyhjästä. Itseään Vladimir kuvailee koirista suurimmaksi, ja yhdessä nelijalkaisten ystäviensä kanssa hän elää päivä kerrallaan ohjenuoranaan hellyys ja kuri.

- Joskus ajattelen, että he ovat hyvin onnellisia, joskus taas, että he ovat hyvin surullisia, sanoo Vladimir. Ei enempää, ei vähempää.
(Es. 10.5.2001)

[Takaisin]

22.10.2002 klo 22.55
VAPAASUKELLUS

"Just relax!"

"Jos saavutat rentouden ja itsehallinnan syvällä meressä, jossa henkesi on vaarassa, opit hallitsemaan stressin myös työelämässä." Tanskalainen sotilas Peter on yksi kolmestakymmenestä Sardiniaan hengenpidätystä ja sukeltamista ilman happilaitteita opettelemaan saapuneista kurssilaista. Sardinian pohjoisimman niemen kärjessä sukelluskeskusta pitävän gurun Umberto Pelizzarin kurssit ovat aina loppuunmyytyjä. Moninkertaisen maailmaennätysmiehen neuvoille mielen ja kehon hallinnasta on kysyntää.

Ilmaa pinnan alle saa ottaa mukaan vain sen verran kuin keuhkoihin mahtuu. Mitä kauemmin voit pidättää hengitystäsi, sitä syvemmälle voit sukeltaa. Suomalaisen Jarin tulos 6 minuuttia 18 sekuntia on kovaa luokkaa kansainvälisestikin. Liika yrittäminen voi kuitenkin kostautua, kuten saksalaisella Janilla: "Luulin pääseväni helposti viiteen minuuttiin, mutta sitten kaikki pimeni. Kaverit saivat vedettyä minut vedestä."

Vapaasukellus on osalle extremeä, omien rajojen hakemista ja vaaran voittamista. Useimmille se on kuitenkin matka sisimpään, tie mielen hallintaan. Hapen loppuessa ja supistusten alkaessa psyyke on kovilla. Umberton viesti on selkeä: "Supistus on merkki siitä, että sinun täytyy rentoutua. Älä vastaa supistukseen jännittämällä. Just relax!" Opituista taidoista on hyötyä myös arjen puristuksessa. "Teen kahta työtä, arkkitehtiprojekteja sekä informaatiojärjestelmiä. Haluan oppia rentoutumaan ja rauhoittamaan mieleni", toteaa Brasiliasta kotoisin oleva Roberto. Ranskalainen pankkiiri Vincent kertoo vapaasukelluksen auttavan selviämään yhä kasvavasta työtaakasta: "Pystyn keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Toivon että työnantajanikin on huomannut sen."

Vapaasukelluksen suosio on voimakkaassa kasvussa erityisesti Euroopassa. Eniten harrastajia löytyy Italiasta ja Ranskasta. Suomessa rekisteröityjä harrastajia on tällä hetkellä vajaat 100, uusia jäseniä tulee päivittäin. Kurssin pitäjä Umberto Pelizzari oli vapaasukelluksen kiistaton kuningas noin 10 vuotta sitten korostaen psyyken merkitystä sukeltajalegenda Jacques Mayolin tapaan. Tällä hetkellä Umberto keskittyy oman koulutusorganisaationsa luomiseen. Syvimmillään Umberto on käynyt 150 metrissä - yhdellä keuhkollisella ilmaa.

[Takaisin]

15.10.2002 klo 23.15
LABYRINTTI

Teatteriterapia murtaa vammaisuuden asettamia muureja

Puolassa elää yli neljä miljoonaa vammaista ihmistä. Suurin osa heistä asuu yksin eikä juurikaan poistu omasta asunnostaan. Teatteriterapia on Lublinin kaupunkiin viisi vuotta sitten perustettu työpaja, jonka jokainen näyttelijä on kehitysvammainen. Ryhmätyöskentelyn, vaihtuvien roolien ja onnistumisen elämysten avulla ryhmän jäsenet ovat kyenneet murtamaan vammaisuuden heille asettamia muureja.

Teatteriterapiassa valmis esitys muodostuu siihen johtavasta prosessista. Ryhmäläisiä valmennetaan paitsi esiintymään lavalla myös toimimaan yhdessä ja kehittymään omassa elämässään.

- Teatteri ei tietenkään ole elämästä irrallaan. He eivät luonnollisesti opi teatterissa tietynlaista viekkautta. Mutta he oppivat rakkautta. He oppivat kunnioitusta toista ihmistä kohtaan. He muodostavat ryhmän. Se on kaikkein tärkeintä, sanoo Labyrintin, ryhmän esityksen, ohjaaja Jacek Kasprzak.

Verstaassa kukaan ei pääse helpolla. Kolus ei kykene käyttämään jalkojaan, mutta silti hänen kuuluu roolissaan kävellä.

- Aivan tietoisesti johdatan heitä tielle, jonka päämäärän olen ennalta määrännyt. Kerron heille, että tämä päämäärä on vaikea saavuttaa. Sillä sinä et osaa vielä puhua. Ja sinä et puhu vielä sujuvasti. Sinä et osaa vielä tanssia. Mutta minä opetan sinulle tanssia, kertoo Teatteriterapian luoja Maria Pietrusza-Budzynska.

Verstaan jäsenet selviävät koitoksestaan tavalla, joka ei jätä kenellekään mahdollisuutta sääliä heitä. Puhtaan muodon saavuttanut esitys herättää ainoastaan kunnioitusta.

[Takaisin]

8.10.2002 klo 22.55
KRUMLOVIN PERHE MATKALLA

Nukketaiteilijana itsensä elättävä John Paul on vuosia kierrellyt ympäri Eurooppaa, ja jossakin vaiheessa tie vie aina Prahaan. Eikä hän ole ainoa: nukkavierussa nuorisohotellissa kokoontuvat vanhat ystävät, jotka pohtivat niin seuraavan päivän lounasrahojen hankintaa kuin elämän suuria kysymyksiä. Kun matkustaa tarpeeksi kauas, löytyykö elämän tarkoitus?

Talvella 2002 Cesky Krumlov -nimisessä pikkukaupungissa Tsekin tasavallassa syntyi noin 15 Euroopassa matkailevan nuoren yhteisö. Jotkut heistä olivat tulleet Krumloviin vain kahdeksi päiväksi, toiset ehkä viikoksi. He pysähtyivät kuitenkin asumaan samaan hostelliin muutaman kuukauden ajaksi ja vähitellen heistä tuli eräänlainen perhe.

Kevään ja turistien saapuessa perhe hajosi. Ihmiset lähtivät jatkamaan matkaansa yksi kerrallaan. John Paul, Nicky ja Sammye pysyivät kuitenkin yhdessä ja päätyivät Prahaan. Nicky ja Sammye etsivät vielä itseään ja matkustavat ympäri Eurooppaa, mutta John Paul on jo löytänyt oman tiensä katutaiteilijana.

Sami Kuokkasen dokumentti kuvaa Krumlovin perheen viimeisiä yhteisiä päiviä Prahassa toukokuussa 2002. Dokumentissa nähdään tien päällä elävien nuorten arkea sekä tiivistä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Samalla dokumentti kuvaa nuoruuteen liittyvää viattomuutta ja avoimuutta elämää kohtaan.

Sami Kuokkanen lähti Prahaan, omilta matkoiltaan tuttuun Boathouse-hostelliin, etsimään tarinaa nuorista reppumatkailijoista. Tutustuminen dokumentin päähenkilöihin tapahtui sattumalta, hostellin käytävällä. Kahden hengen kuvausryhmä asui ja eli kuvattaviensa kanssa ainoastaan runsaan viikon. Dokumentin tekotapa noudattaa tässä mielessä päähenkilöiden elämäntapaa, jossa kohdataan, ystävystytään ja lopulta erotaan.

[Takaisin]

1.10.2002 klo 22.55
VAIMONHAKKAAJAT

- Miksi mies lyö ja nainen sietää?

Ranskalainen Rosalyne on virkanainen ja kahden lapsen äiti. Kodin seinien sisäpuolella hän on kuitenkin myös väkivallan uhri.

Rosalyne ei ole harvinaisuus. Virallisten tilastojen mukaan ainakin joka viides eurooppalainen nainen kohtaa parisuhteessaan väkivaltaa. Naisia hakataan, käytetään seksuaalisesti hyväksi, teljetään lukkojen taakse ja jopa silvotaan kodeissaan. Parisuhteessa väkivalta ei katso tulotasoa tai koulutuspohjaa - se koskettaa kaikkia sosiaaliluokkia.

Ranskalainen Marie-Monique Robin seurasi vuoden ajan poliisin erikoisryhmien ja lääkärien työskentelyä. Hän tapasi paitsi kodeistaan väkivallan takia karanneita naisia myös miehiä, jotka löivät heitä. Hän keskusteli myös tuomareiden ja psykologien kanssa. Kysymys on yksinkertainen, mutta vaikea: miksi mies lyö ja nainen sietää?

Rosalyne sieti armotonta väkivaltaa pitkään ennen kuin uskalsi lähteä hakemaan apua. Hän taisteli kaksi vuotta saadakseen asialleen oikeutta.

[Takaisin]

24.9.2002 klo 22.50
LAPSUUS POMMIN VARJOSSA

Faye Lawsonin, 22, perhe muutti neljätoista vuotta sitten Suomeen - pakoon Pohjois-Irlannin jatkuvia levottomuuksia. Perheen suomalaissyntyinen äiti kyllästyi pommiuhkaan, otti kolme lasta kainaloonsa ja lähti laivalla Suomeen. Muuttonsa jälkeen Faye ei ole käynyt kotiseudullaan Belfastissa ja sen ympäristössä.

Protestanttien ja katolisten välillä on vuosisatojen ajan käyty kiistaa siitä, kenelle maa kuuluu. Verisimmät yhteenotot ja mellakat käytiin 1970-luvulla, jolloin moni nuori mies menetti henkensä väkivaltaisissa taisteluissa Belfastissa. Kaiken kaikkiaan kolmenkymmenen viime vuoden aikana yli 3000 ihmistä on saanut surmansa.

Vaikka eri puolet jakaantuvat uskonnon mukaan, ei kyseessä ole kuitenkaan pelkästään uskontojen välinen sota. Syyt ovat paljon syvemmällä, Irlannin historiassa. Vuosisatojen ajan lapset on kasvatettu valitsemaan puolensa. Valinta näkyy jokapäiväisessä elämässä: jo puseron väri voi kertoa onko sen kantaja tasavallan vai kuningaskunnan puolella. Parin vuoden takainen rauhansopimus ei vieläkään ole tuonut pysyvää rauhaa Belfastin kaduille. Viimeisimmät uutiset raportoivat jälleen mellakoiden uhreista.

Tällä hetkellä Faye sisaruksineen asuu Helsingissä. Myös isä John Lawson muutti perheen perässä Suomeen. Vanhemmat tosin erosivat, ja tätä nykyä isä on uusissa naimissa ja toimii Helsingissä kansainvälisen koulun kuvaamataidon opettajana. Irlantilainen kulttuuri on isän myötä ollut aina tärkeällä sijalla Fayen elämässä. Silti jotakin on aina jäänyt myös vieraaksi. Faye lähtee nyt hakemaan Pohjois-Irlannista paitsi lapsuuttaan myös irlantilaisuuden merkitystä omaan elämäänsä. Suvun ja koulumuistojen lisäksi Faye yrittää löytää myös kadottamansa kauniin Irlannin.

Todellisuus on kuitenkin jotakin muuta kuin pelkkiä kauniita vihreitä niittyjä, lampaita ja kultaisia lapsuusmuistoja. Fayen haave on päästä tapaamaan isän ystävää Johnny Walkeria, joka on elänyt todeksi Pohjois-Irlannin erimielisyydet hyvin konkreettisella tavalla. Walker on yksi kuuluisasta Birmingham six -ryhmän jäsenestä. Kuusi miestä tuomittiin syyttömänä vankilaan, vaikka tuomion epäoikeudenmukaisuus oli selvillä jo pidätystä seuraavana päivänä. Mitä tekee ihmiselle istua kuusitoista ja puoli vuotta vankilassa syyttömänä koko ajan tietäen tuomion epäoikeudenmukaisuudesta?

Johnny Walkerin löytäminen ei kuitenkaan ole helppoa, sillä Fayen isä ei halua antaa hänen puhelinnumeroaan ja osoitettaan. Faye tietää lähtiessään ainostaan sen, että Johnny Walker on muuttanut Pohjois-Irlannista tasavallan puolelle, Irlannin luoteisosaan, Donegalin maakuntaan.

Millainen Irlanti Fayelle matkan aikana avautuu?

[Takaisin]

17.9.2002 klo 22.50
LAITAKAUPUNGIN LAPSET
(Such is my karma)

Miten kertoa lasten elämästä olematta liian opettavainen, setä- tai tätimäinen, holhoava? Puolalainen ohjaaja Grzegorz Pacek ratkaisi ongelman antamalla varsovalaisille lapsille kameran ja käskemällä heidän kuvata itse omaa elämäänsä. Näin syntyi hauska ja liikuttava reportaasi lapsen elämän iloista ja suruista.

Nämä lapset elävät Varsovan syrjäkujilla, köyhällä alueella, jossa työttömyys, vanhempien alkoholinkäyttö ja perheiden hajoaminen ovat tuttuja asioita. Eivät lapset ja nuoret mitään pulmusia itsekään ole. Tupakka, liima ja pikkurötökset kuuluvat arkipäivään.

Miten pitkälle lapsen asuinympäristö määrää ihmisen elämän suunnan? Yksioikoista vastausta kysymykseen on vaikea antaa. Reportaasia katsoessa alkaa kuitenkin väistämättä miettiä, millaista lasten elämä olisi ollut aineellisesti paremmissa oloissa. Nyt lapset tuntuvat käyttävän kaiken vapaa-aikansa päämäärättömään hengailemiseen: potkitaan palloa seinää vasten, tapellaan, piiloudutaan junatunneliin, kiipeillään muureilla.

Kaduilla oleilevat lapset käyttävät kovaa kieltä. He kiroilevat jatkuvasti ja turpiin vetämisen kulttuuri on ainakin puheissa jatkuvasti läsnä. Kysyttäessä kuitenkin paljastuu, että lapset tahtovat jollakin tapaa vaikuttaa tulevaisuuteensa. Osa paljastaa haluavansa jatkaa opiskeluja koulujen jälkeen ja yksi pieni poika myöntää tahtovansa eroon huumeista. Aika näyttää, toteutuvatko lasten haaveet.

[Takaisin]

10.9.2002 klo 22.50
OMA KUOLEMA
(Dying with dignity)

Kolmen ihmisen elämä lähestyy päätepistettään hollantilaisen sairaalan syöpäklinikalla Arnheimissa. Kuolema herättää pelkoa ja epävarmuutta, mutta tällä klinikalla kuolemasta puhutaan avoimesti. Tärkeintä on, että kipua voidaan lievittää.

Vaikka lääketiede on kehittynyt ja sairaalan henkilökunta tekee aina parhaansa, vastaan tulee tilanteita, joissa lääkärien on myönnettävä, etteivät he enää pysty auttamaan potilasta. Yksi näistä kolmesta potilaasta haluaa siksi valita elämänsä päättymishetken itse.

Hollanti on ensimmäinen valtio, jossa lääkäri voi lain tarkasti määrittelemissä tapauksissa suorittaa aktiivisen eutanasian tai avustaa parantumattomasti sairasta potilasta kuolemaan joutumatta itse syytetyksi. Eutanasia-lakia edelsi vuosikymmenten oikeustaistelu ja lakiin otettiin voimakkaasti kantaa, sekä puolesta että vastaan. Nyt kohu asian ympärillä on Hollannissa jo laantunut, ja vuosittain noin 2000 potilasta saa avustusta kuolemaansa. Aktiivinen eutanasia herättää silti yhä ristiriitaisia tunteita.

[Takaisin]

3.9.2002 klo 22.50
ASFALTTIURHEILIJAT
(Sports in the city)

Euroopan vuoksi -sarja tuo syksyllä ruutuun uusia ihmisenmittaisia selityksiä maanosamme myllerryksiin. Yhden ihmisen, perheen ja yhteisön tarinat aukeavat koko yhteiskunnan kuviksi tässä tiistai-iltaisin nähtävässä sarjassa.

Syksyn aloittaa ranskalainen dokumentti Asfalttiurheilijat, joka kertoo eurooppalaisten suurkaupunkien uusista urheilijoista. Kun moni perinteinen laji on saanut huonon maineen milloin dopingin, milloin sopupelien takia, uudet ja oudot lajit ovat nostaneet suosiotaan. Lähiöiden nuoret ovat ottaneet betoniviidakot käyttöönsä, ja aseina ovat koripallo, skeittilauta ja rullaluistimet.

Ohjelmassa saavat suunvuoron niin lajien harrastajat kuin tutkijatkin. Huikeiden temppujen lomassa kuullaan, mikä katukoriksessa viehättää, mikä merkitys äänellä on skeittaamisessa ja millainen on bmx-pyöräilijöiden ja breikkaajien suhde. Dokumentti pyrkii löytämään katu-urheilun syvimmän olemuksen.

Skeittausta tutkinut sosiologi Claire Calogirou muistuttaa, että skeittaajissa on monenlaisia ihmisiä. Joillekin skeittaaminen on elämäntapa, jotkut ovat tiiviisti kiinni yhteiskunnassa, ja jotkut vähät välittävät kaikesta. Mielikuvissa skeittaukseen yhdistetään usein kova meteli ja töherretyt seinät. Tähän ongelmaan on haettu Ranskassa ratkaisua mm. kieltokylteillä ja rajoitetuilla skeittipuistoilla.

Ohjelmassa tutustutaan myös todella harvinaisiin kaupunkilajeihin. Jean-Yves Blondeau on kehittänyt Buggy Rolling -nimisen vekottimen, eräänlaisen asun, johon on kiinnitetty 27 pientä pyörää. Tämän laitteen avulla hurjapäät voivat rullailla tiellä missä asennossa tahansa: selällään, mahallaan tai vaikkapa kyynärpäiden varassa. Parhaimmillaan tämä "hyönteinen" kulkee jopa 80 kilometrin tuntivauhtia.

Tuotanto Transparences.

[Takaisin]

28.5.2002 klo 22.50
SATAA MIEHIÄ! - HOMOMIESKUORO ZANGZAAD

- millainen saundi syntyy parikymmenjäsenisestä homokuorosta?

Kuorolaulu on turvallinen ja keskiluokkainen harrastus, niinhän me usein ajattelemme. Mutta miltä kuulostaa mieskuoro, jonka muodostaa parikymmentä eri-ikäistä homoa? Pohjois-Hollantilaisesta Groningenin kaupungista löytyy tällainen kuoro ja ohjelmistossa on kaikkea renessanssimusiikista rokkiin. Monet tutut laulut saavat aivan uuden merkityksen homomiesten laulamana. Zangzaad-kuoron koti, Groningen, on yksi homo-lesbokulttuurin tärkeitä keskuksia Euroopassa.

Mutta Zangzaad ei ole mikään kummajainen kuorojen maailmassa, vaan homo- ja lesbokuoroista on tullut jo ilmiö Keski-Euroopassa. Kuoroja on yli sata ja kansainväliset kuorofestivaalit paisuvat vuosi vuodelta. Hauskanpidon lisäksi laululiikkeellä on myös yhteiskunnallinen puolensa: moni laulu kajahtaa suvaitsevaisuuden puolesta. Alun perin homokuoroliike alkoi Yhdysvalloista San Fransiscosta yli 20 vuotta sitten, kun homot osoittivat mieltään juuri suvaitsevaisuuden puolesta laulaen kirkon portailla.

Tässä reportaasissa pääsemme mukaan Zangzaad-kuoron juhlakonsertin valmisteluihin ja itse konserttiin. Kuorolla on juhlat, mutta millaista on kuorolaisen arki? Tapaamme kuvaamataidonopettaja Janin ja kirjanpitäjä Hansin, jotka miettivät muun muassa sitä, pitäisikö heidän kaveriensa esimerkin mukaan mennä oikein naimisiin. Parisuhteen rekisteröintihän on kohta Suomessakin mahdollista, mutta Hollannissa on menty jo pidemmälle: maassa on uusi laki, jonka mukaan on vain yksi avioliitto ja se on täsmälleen sama homoille kuin heteroseksuaaleillekin.

Suunnittelu ja ohjaus Taina Kanerva. Tuottaja Anne Flinkkilä, YLE TV2 Asiaohjelmat.

(es. 26.2.2002)

[Takaisin]

21.5.2002 klo 22.50
SCHYMANOVIN TYTÖT

Puolassa Varsovan lähellä sijaitsee katolisten nunnien johtama Schymanovin koulu. Nunnilla on koulussa kaikki oikeudet. He voivat tarkistaa oppilaiden kaapit, sensuroida uutiset ja käydä tyttöjen kanssa loputtomia keskusteluja elämän tarkoituksesta. Siitä huolimatta kouluun jonotetaan. Joillekin koulu on paratiisi, toisille puolestaan maanpäällinen helvetti. Euroopan vuoksi -dokumentissa tutustutaan tänään koulun arkeen ja kuullaan, mitä nunnat ja tytöt ovat mieltä opinahjonsa käytännöistä.

Scymanovin koulu aloitetaan 15-vuotiaana. Tuota ikää seuraavat tärkeät vuodet, jolloin tehdään monia merkittäviä arvovalintoja. Nunnien mielestä tyttöjen asenteilla on suuri merkitys kasvatusprosessin onnistumiselle.

-Emme halua kouluun sellaisia tyttöjä, jotka ovat tulleet tänne vain vanhempien pyynnöstä tai määräyksestä. Jos tytöllä itsellään on heti alusta alkaen tietynlainen ei-asenne, koko prosessi on jo ennalta hävitty, yksi nunnista selvittää.

Toinen nunna vertaa tyttöjen koulimista hedelmähyytelön valmistamiseen: Emäntä sijoittaa pohjalle hedelmiä ja kaataa hyytelöä päälle. Jos alle on laitettu vääriä hedelmiä, on hyytelön kaatamisen jälkeen myöhäistä tehdä muutoksia. Jotain pystyy vielä tekemään, mutta vain hyytelön rakennetta rikkomalla.

Monet ohjelmassa puhuvat tytöt tuntevat, ettei heillä ole koulussa lainkaan oikeuksia. Nunnat päättävät heidän puolestaan, millaisia elokuvia he katselevat, milloin heidän pitää mennä nukkumaan, minne he saavat mennä ja millaisia uutisia heidän on lupa kuulla. Yksityisyyttä ei ole.

- Tiedämme vain vähän, mitä ulkopuolella tapahtuu. Kyllä me lehtiä luemme, mutta joskus on kaikki sensuroitu. Luulen, että tämä koulu valmistaa meitä huonosti, koska emme tiedä, mitä ulkopuolella tapahtuu, yksi tytöistä pohtii.

Nunnat tahtovat tyttöjen muistavan koulun paikkana, jossa heitä yritettiin ymmärtää ja jossa heitä rakastettiin. Yksi tytöistä toteaa koulun opettaneen hänelle ainakin sen, ettei itsestä saa luopua silloinkaan, kun kaikki muut hylkäävät. Toisen tytön kokemukset ovat kielteisempiä.

-Ennen olin vireämpi ja iloisempi, mutta nyt yhä useammin kuljen surullisena, jotenkin masentuneena ja tähän kaikkeen kyllästyneenä.

[Takaisin]

14.5.2002 klo 22.50
CARLTON - TÄHTIEN KOTI

Hotelli Carlton Ranskan Cannesissa on kuin suoraan satukirjasta. Se on yksi niistä paikoista, jonne supertähdet majoittuvat jokakeväisten Cannesin elokuvafestivaalien ajaksi. Valokuvaajat ja fanit väijyvät hotellin ulkopuolella tuntikausia nähdäkseen vilauksen idolistaan. Hotellin henkilökunnalle tarjotaan suuria summia, jotta he paljastaisivat meheviä tarinoita hotellivieraiden yksityiselämästä. Carltonin palveluskunta pysyy kuitenkin lojaalina vierailleen. Tänään nähtävässä Euroopan vuoksi -sarjan dokumentissa henkilökunta kuitenkin suostuu kertomaan kohtaamisistaan suurten tähtien kanssa.

Huomionosoitukset merkitsevät monille kuuluisuuksille paljon, ja hyvän mielikuvan antamiseksi Carltonin tarkkaan valittu henkilökunta on valmis tekemään melkein mitä tahansa. Vastaanottovirkailija Andrea Melotti pitää kortistoa parhaista asiakkaista ja heidän erityistoiveistaan: Johnny Depp pitää kofeiinittomasta colasta, Kim Basingerille täytyy olla suolattomia pähkinöitä ja sokeritonta omenamehua…

Vahtimestarien tärkein tehtävä on toteuttaa tähtien mitä merkillisimpiä toiveita. Amerikkalaisen rocktähden Diana Rossin puolesta vaadittiin toukokuussa 1994 liki mahdottomia.

- Meitä pyydettiin järjestämään Diana Rossille Lincoln-merkkinen turkoosi auto. Jouduimme hankkimaan auton Genevasta, mistä löysimme ainoan toiveita vastaavan auton. Se oli hyvin vaikeaa, mutta onnistuimme ajoissa, kertoo vahtimestari Stéphene Fanciulli.

[Takaisin]

23.4.2002 klo 22.50
OMAPÄISIÄ NAISIA

Turkkilaisen naisen monet kasvot

Modernin Turkin isähahmo Kemal Atatürk nousi valtaan vuonna 1923. Atatürk halusi länsimaistaa maansa, ja niinpä esimerkiksi miesten turbaanit sekä naisten hunnut ja huivit kiellettiin. Atatürkin mielestä naistenkin oli sallittava katsoa maailmaa ja maailman heitä.

Yhä nykyään huivinkäyttökielto koskee koululaisia, opiskelijoita ja valtion virkamiehiä. Niin vapauttavalta kuin käytäntö tuntuukin, sillä on myös haittapuolensa. Monet tiukkaa islamilaisuutta kannattavat naiset tahtovat peittää päänsä. Koska yliopistoihin ei ole asiaa huivi päässä, joutuvat opiskelemaan tahtovat uskovaiset miettimään keinoja, joilla voivat kiertää huivikieltoa.

Petrus van der Letin ja Andrea Simonin ohjaamassa dokumentissa Omapäisiä naisia (Mein kopf gehort mir) Istanbulissa vaikuttavat naiset puhuvat naisten asemasta nykyajan Turkissa. Huivien ja huntujen käyttömääräykset ja -kiellot kertovat yhteiskunnasta paljon enemmän kuin äkkiseltään vaikuttaa. Tärkeintä ei ole päätä peittävien vaatekappaleiden epämukavuus vaan se, että naiset tahtovat itse päättää, käyttävätkö he huivia vai eivät.

Ohjelman naiset tarjoavat hyvin erilaisia näkökulmia Turkin tilanteeseen. Istanbulin tärkeintä mainostoimistoa johtava Betül Mardin kertoo, kuinka hän nuorena tyttönä tahtoi opiskelemaan, mutta isä ja isoisä päästivät opin tielle vain perheen pojat. Itävaltalainen sosiologi Barbara Pusch on tutkinut nuoria turkkilaisia naisia, joilta on huivin takia evätty oikeus yliopisto-opintoihin. Feministisesti ajatteleva taiteilija Tomur Atagök uskoo huivin kuuluvan välivaiheeseen, jossa ikivanhasta naisvaltaisesta yhteiskunnasta siirrytään nykyiseen miesten hallitsemaan maailmaan.

Kaikki naiset eivät tahdo eroon huivista. Opiskelijatyttö Mine kulkee huiviin verhoutuneena eikä kuvittelekaan menevänsä diskoihin ja baareihin, kuten monet muut hänen ikäisensä.

Turkin parlamentissa on erittäin vähän naisia, mutta yliopistoissa naisten osuus opettajakunnasta on Euroopan suurin. Professori Nilüfer Gölen mielestä tärkeintä on, että naiset ovat mukana julkisessa elämässä, olivat he sitten huivi päässä tai ilman.

[Takaisin]

16.4.2002 klo 22.50
SS-LAPSET

- Hitlerin jalostamat todellisten juuriensa jäljillä

Kolmannen valtakunnan lasten tuli olla vaaleahiuksisia ja sinisilmäisiä, aitoja arjalaisia. Hitlerin käskystä maahan perustettiin ns. synnytyskoteja, joihin enimmäkseen naimattomat, yksinäiset naiset tulivat synnyttämään lapsensa. Isät olivat joko SS-joukkojen sotilaita tai korkeita poliisiviranomaisia. Rodunjalostuksen tuloksena syntyneet puhdasrotuiset lapset luovutettiin valtion omaisuudeksi ja äidit katosivat tavoittamattomiin.

Toisen maailmansodan aikana, liki 60 vuotta sitten syntyneiden lasten ympärillä leijuu edelleen salaisuuksien ja häpeän aura. Lapset kasvoivat sijaisperheissä tai lastenkodeissa saamatta minkäänlaista tietoa biologisista vanhemmistaan ja omista juuristaan. Vasta viime vuosina on verho tämänkin salaisuuden edestä alkanut hiljalleen raottua, sillä monet näistä SS-lapsista ovat aktiivisesti ryhtyneet etsimään vanhempiaan, sukulaisiaan ja - minuuttaan.

Euroopan vuoksi -sarjan ohjelmassa SS-lapset (Geheimsache lebensborn) tavataan 59-vuotias Aud Harzendorf ja 57-vuotias Hans Ulrich W., jotka kertovat pitkästä prosessista, joka piti sisällään loputonta etsimistä ja lukemattomia tunteja arkistoissa ja joka lopulta johti ensi kontaktiin oikeiden äitien ja sukulaisten kanssa.

Ohjaus Günter Myrell, tuotanto ZDF, Saksa, 2000.

[Takaisin]

9.4.2002 klo 22.50
TAKAISIN KARJALAAN

Synnyinseutu rajan takaisessa Karjalassa ei unohdu. Kymmenisen vuotta sitten innostuttiin kotiseutumatkailusta, ja raja-asemilla oli joukoittain entisten evakkojen ja heidän jälkeläistensä täyttämiä linja-autoja. Nyt linja-autojen rinnalle ja osittain tilallekin ovat tulleet henkilöautot kattokuormineen ja peräkärryineen. Arviolta satakunta suomalaista on vuokrannut tontin Venäjän puoleisesta Karjalasta. Kesämökissä rajan itäpuolella voi sydämensä Karjalalle menettänyt tuntea itsensä osa-aikaiseksi paluumuuttajaksi.

Ulkomaalainen saa ostaa Venäjällä talon mutta ei maata. Tontin talonsa alle voi saada helpohkosti tekemällä vuokrasopimuksen paikallishallinnon kanssa. Jo kymmenen vuoden ajan on ollut mahdollista vuokrata maata Suomen entisiltä alueilta Karjalan tasavallasta ja Kannakselta. Venäjän Karjala on enimmäkseen harvaan asuttua, sillä suomalaistyyppistä haja-asutusta ei neuvostoaikana suvaittu. Vasta viime aikoina ovat myös venäläiset alkaneet asettautua kylien ulkopuolelle ja perustaa itsenäisiä tiloja.

Mökkeily Venäjän puolella ei ole riskitöntä puuhaa. Hyvät naapurisuhteet ovat kullan arvoisia haja-asutuksessa elettäessä, kun taas taajamissa auttavat suhteet viranomaisiin. Jos mafia haistaa rahan, se pyrkii heti kahmimaan osansa. Muuttaja joutuu päättämään, maksaako "suojelusta" vai luottaako onneensa. Vakuutuksiin ei ainakaan kannata turvautua, sillä mikään yhtiö ei ota riskiä Venäjän puolella.

Euroopan vuoksi: Takaisin Karjalaan -ohjelmassa osa-aikaiset paluumuuttajat kertovat, millaista on elämä entisillä kotitanhuvilla venäläisten naapurien kanssa. Kenellekään tärkeintä ei ole Karjalan palauttaminen, vaikka ei ajatusta täysin haudattukaan ole. Nyt tahdotaan kokeilla rinnakkaiseloa. Neuvostoaikaiset fraasit kansojen välisestä ystävyydestä voi kuitenkin jättää omaan arvoonsa. Tärkeää on ystävyys ihmisten kesken.

Toimittaja ja ohjaaja Pertti Hintikka. Tuotanto TV2 Asiaohjelmat, 2002.

[Takaisin]

2.4.2002 klo 22.50
TAISTELIJAN PÄIVÄKIRJA

- kuinka paljon Robilla on aikaa?

Tällä kertaa Euroopan Vuoksi -sarja vie katsojat Sheffieldiin, Englantiin. Rob Dawson työskenteli rautateillä, kunnes Britannian rautateiden yksityistäminen vei häneltä työpaikan. Hän alkoi työstää vanhaa haavettaan, elokuvakäsikirjoitusta. Mutta samaan aikaan hänellä todettiin keuhkoissa pahanlaatuinen kasvain, mesothelioma, ja Robille sanottiin, että parantavaa hoitoa ei ole.

- Mutta enhän minä voi kuolla, minulla on tehtävää, elokuva pitää saada valmiiksi eikä nuorin tyttärenikään ole vielä täysi-ikäinen, tilittää Rob videopäiväkirjassaan syöpäviestin kuultuaan.

Rob alkaa taistella aikaa vastaan. Hän kirjoittaa vimmatusti rautateistä kertovaa elokuvaansa ja etsii samaan aikaan hoitoa sairauteensa. Hän onnistuu taivuttelemaan kotikaupunkinsa Sheffieldin sairaalan antamaan hänelle sytostaattihoitoa, vaikka sitä ei ensin luvattu antaa. Kaikkien ihmeeksi Rob alkaa toipua. Toipuminen on kuitenkin aina hetkellistä, sillä kasvain ei hellitä eikä sitä voida leikata pois.

Taistelijan päiväkirja kertoo Robin valtavasta tahdonvoimasta, jolla hän jyrää monien vaikeuksien läpi. Rob selaa internetiä hoitoa etsiessään ja päätyy Yhdysvaltoihin hakemaan parannuskeinoa. Kun kuuluisa brittiohjaaja Ken Loach alkaa kuvata Robin käsikirjoitusta elokuvaksi, hän toimii sekä näyttelijänä että asiantuntijana kuvauksissa. Samaan aikaan hän taistelee oikeudessa saadakseen korvauksia sairaudestaan, jonka hän katsoo olevan asbestin aiheuttama.

Koko ajan polttava kysymys kuitenkin kuuluu: onko Robilla aikaa? Hän palaa säännöllisesti kameransa ääreen tilittämään tuntojaan. Elokuva on valmistumassa ensi-iltaan. Mutta istuuko Rob ensi-iltakatsomossa?

[Takaisin]

26.3.2002 klo 22.50
RUUMIINPESIJÄ

Anita Martin pesee hellästi vanhan rouvan ruumista. Hän kampaa naisen hiukset, pukee hänet valkoiseen vaatteeseen ja asettaa lopuksi pienen tyynyn pään alle. Vanha rouva on valmis viimeiselle matkalleen.

Saksalainen Anita Martin on kutsumusammatissaan. Hän pyörittää pientä hautaustoimistoa ja huolehtii arvokkaalla tavallaan niin vainajista kuin heidän omaisistaankin. Toisin kuin monet kollegansa, Anita kokee olevansa työssään kosketuksissa elämän kanssa. Hän uskoo, ettei ihmisen yksilöllisyys häviä, vaikka elintoiminnot lakkaavatkin.

Vielä muutama vuosi sitten Anita työskenteli opettajana ja vietti kaikin puolin tavallista elämää. Hänen mielessään eli kuitenkin koko ajan haave siitä, että voisi tehdä töitä kuolleiden ja heidän omaistensa parissa. Ajan myötä kutsumus kävi niin vahvaksi, että Anita päätti perustaa oman hautaustoimiston perheensä vastustuksesta huolimatta.

Anita viihtyy hyvin nykyisessä työssään ja hän uskoo olevansa hyvä siinä. Lähipiiri suhtautuu ammattiin kuitenkin varauksellisesti. Tuttavat ja naapurit ovat alkaneet vältellä häntä, ja monet pelkäävät, että kuolema kulkeutuu Anitan mukana työpaikan ulkopuolelle.

Euroopan vuoksi -sarjan dokumentissa Ruumiinpesijä (Die Totenwäscherin) Anita kertoo kutsumuksestaan, työnsä käytännöistä ja kohtaamistaan ennakkoluuloista.

[Takaisin]

19.3.2002 klo 22.50
HULLUNA PEILIIN

- miksi teini-ikäinen haluaa kauneusleikkaukseen?

Laetitia, Mathilde ja Christian ovat tavallisia ranskalaisnuoria. Päivät täyttyvät musiikista, opiskelusta ja ystävien tapaamisesta. Näitä nuoria yhdistää kuitenkin paitsi teini-ikäisille varsin tyypillinen tyytymättömyys omaan ulkonäköön, myös konkreettisiin toimenpiteisiin ryhtyminen ulkonäön parantamiseksi. Mutta mistä on kyse, kun teini-ikäinen haluaa kauneusleikkaukseen? Onko kyseessä uuden ja tehokkaan ajan anoreksia, pakkomielteisen ulkonäkökulttuurin uusi villitys vai pelkkä nuorison trendijuttu, "pakko saada, kun muillakin on uusi nenä"? Onko vanhemmilla mitään sanomista, kun nuori päättää lähteä operoimalla muuttamaan ulkonäköään?

Myös kauneusleikkaukset ovat riskeineen oikeita operaatioita, joiden seurauksena kaikille ei käy hyvin. Euroopan vuoksi -sarjan ranskalaisdokumentissa Hulluna peiliin (La folie Plastique - chirurgie esthétique chez les adolescents) tavataan kolme kaunista ranskalaisnuorta, jotka ovat päätyneet korjauttamaan ulkonäköään kirurgin veitsen avulla. Ohjelmassa seurataan 16-vuotiaan Laetitian nenänkorjausleikkauksen vaiheita ja lopputulosta sekä käydään kauneusleikkauksen uhrin haudalla.

Cannesilainen osa-aikainen tarjoilija Laetitia on kaunis nuori nainen, joka ihailee Mariah Careyta ja haaveilee laulajattaren urasta. Lauantai-illat kuluvat lähiön karaokebaarissa esiintyen ja hohdokkaasta tulevaisuuden tähteydestä haaveillen. Laetitian mielestä ongelmaksi tiellä tähteyteen saattaisi muodostua hänen komean kaareva nenänsä, jonka muotoa hän päätyy - äitinsä esimerkin mukaisesti - muuttamaan cannesilaisen kasvo- ja kaulaspesialistin vastaanotolla. Leikkaus jännittää ja lopputulos askarruttaa, mutta vielä enemmän mietityttää isoisän kommentti asiasta - Laetitian alkuperäinen nenä kun on tarkka kopio isoisän komeasta tuulenhalkojasta. Mathilde puolestaan harjoittelee ahkerasti sukuperintönsä viitoittamalla tiellä viulunsoittoa konservatoriossa. Hän pitää hymystään ja on muutenkin mielestään jopa kaunis, mutta hampaissa olisi korjaamisen varaa. Mathilden isä tosin kertoo kiinnittävänsä enemmän huomiota tyttären viulusta kuuluviin epäpuhtaisiin säveliin kuin tämän hampaiden asentoon. Tytär on kuitenkin päättänyt korjauttaa purukalustonsa ja vanhemmat kunnioittavat lapsensa päätöstä ja hankkivat hänelle parhaan mahdollisen hoidon hinnasta huolimatta.

18-vuotias Christian on jo aiemmin operoituttanut ulkonäköään, mutta uuden leikkauksen riskit kuultuaan päättää luopua jo lukkoonlyödystä toimenpiteestä.

Pierre Valet puolestaan on jo neljän vuoden ajan odottanut oikeuden päätöstä ja kirurgille tuomiota epäonnistuneesta operaatiosta. Pierre käy joka viikko puolisonsa Kasadyn haudalla. Tämä nuori nainen kuoli kauneusleikkauksen yhteydessä sattuneiden komplikaatioiden seurauksena. Epäonnistuneiden leikkausten kokonaismäärää on mahdoton arvioida, ja monet ovat joutuneet sellaisten lääkäreiden uhreiksi, jotka ovat ruvenneet tekemään bisnestä ammatinharjoittamisen sijaan.

Tuotanto Productions Tony Comiti, Ranska, 2000.

[Takaisin]