Eurovanukasta vatkaamassa

Osallistuin pari viikkoa sitten neljän eurooppalaisen elokuvakoulun workshopiin, jossa tavoitteena on kehittää elokuvahankkeita, joissa a) on kansainvälinen, mieluiten eurooppalainen ulottuvuus ja jotka b) voidaan tehdä pienellä budjetilla. Mietin omaa ehdotustani. Miten olisi: ”Suomalainen tyttö lähtee au-pairiksi Saksaan turkkilais-hollantilaiseen perheeseen, jossa kulttuurien erot kärjistyvät? Tarina sijoittuu perheen lomamökille Kreikkaan?” Tai ”suomalainen insinööri ja saksalainen konsulentti tapaavat Eiffel-tornissa sattumalta mutta luontevasti?” Teennäistä, ei kai?

Onneksi päätin pitäytyä omassa, tiukasti Suomeen sijoittuvassa ideassani, sillä heti ensimmäisenä workshop-päivänä meitä valistettiin, että rahoittajat kyllä haistavat heti teennäisen europuddingin eli eurovanukkaan. Vanukas syntyy, kun tarinaan liimataan irrallinen ulkomaalainen sivuhenkilö tai perusteeton seikkailu vieraassa maassa. Tällä tietysti yritetään saada lisärahaa ulkomailta: hei, tämähän sijoittuu teidän maahan. Antakaa nyt sitä rahaa!

Sitä seminaarissa ei kuitenkaan kerrottu, mitä se ”kansainvälinen ulottuvuus” elokuvissa sitten on jos ei eurovanukasta. Suomen elokuvasäätiönkin on ottanut tämän vuoden painopisteekseen kansainvälisyyden. Kansainvälisyydestä tulee mieleen lähinnä Alexander Stubbin oravahymy. Mitä se kansainvälinen suomalaiselokuva on?

Tavallisin tapa tehdä eurooppalainen yhteistuotanto on, että tarinaan ei kosketa, mutta esim. elokuvan äänityöt tehdään Tanskassa ja musiikki sävelletään Ranskassa. Näin saadaan Tanskan ja Ranskan elokuvasäätiöiltä tukirahaa. Mutta mitä on itse aiheen kansainvälisyys? Jos elokuvassa ei juokse kiroilevia irkkuja nummilla, miten vakuuttaa irlantilaiset rahoittajat siitä, että elokuva voisi kiinnostaa heidänkin yleisöjä? Pitääkö palata takaisin eurovanukkaaseen ja lisätä suomalaiselle kesämökille yksi viskiä juova irlantilainen pikkuserkku?

Workshopissa olleet irlantilaiset elokuvaopiskelijat hehkuttivat nähneensä juuri elokuvateatterissa hyvän suomalaiselokuvan. ”Lapland Odyssey, have you seen it?” Kesti hetken ennen kuin tajusin, että nehän puhuvat Napapiirin sankareista. Elokuvasta, jossa pohjoissuomalaiset jullit sekoilevat moottorikelkoilla pitkin karaoke-baareja digi-boksin perässä. Ei kuulosta kovin kansainväliseltä. Silti elokuva menestyy ulkomailla.

Tekeekö Napapiirin sankareista kansainvälisen se, että elokuvan maailma on ainutlaatuinen, supisuomalainen, mutta tarina on universaali? Vai piileekö menestys onnistuneessa käännösnimessä Lapland Odyssey, joka täyttää onnistuneesti ulkomaisen katsojan Suomi-brändiltä odottamat kliseet? Lappi, Joulupukki, sauna ja synkkyys ainakin tuntuvat tällä hetkellä olevan ne elementit, joilla suomalaiselokuva menestyy maailmalla.

Kertokaa minulle, mitä on kansainvälinen suomalaiselokuva.

Kuka?

Paula Korva

käsikirjoitusopiskelija

Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu, elokuvataiteen laitos, 6. vuosikurssi. Kandin tutkinto elokuvatuotannosta, maisteriopinnot dokumentaarisen elokuvan linjalla.