yle.fi


80 E - ennakkotehtävä

80 E - ennakkotehtävä

Marjo Tiitto
25. helmikuuta 2010 Kommentit: 3

JUONI

Pankissa asiakaspalvelutyötä tekevä Riitta haluaa edetä urallaan ja päästä esimieskoulutukseen. Esimies vihjaa Riitalle, että tämän väsynyt ja aggressiivinen ulkomuoto on hidaste etenemiselle. Riitta varaa ajan plastiikakirurgille, jonka on määrä tehdä Riitalle silmäluomileikkaus.

Samaan aikaan sairaalaan saapuu myös Sarita, joka tähtää mallinuralle aseenaan 80 E koko olevat implantit. Saija ja Riitta odottavat leikkauksiaan samassa potilashuoneessa ja huomaavat olevansa hyvin samannäköisiä. Yhdennäköisyys hämää myös työntekijät, jotka päätyvät viemään esilääkityn Riitan väärään leikkaussaliin. Virheen seurauksena Riittaa, aiemmin kokoa 80B, huomaa olevansa nyt huomattavasti muodokkaampi. Sarita taas on saanut täydelliset silmäluomet.

Klinikan ylilääkäri pahoittelee virhettä ja sitoutuu korjausleikkauksiin, mutta tulehdusvaaran vuoksi vasta kuukauden kuluttua.

Riitan 80E -arki poikkeaa huomattavasti hänen aiemmasta elämästään. Töissä aiemmin niin hankalasti kaupattavat eläkevakuutukset myyvät kuin siimaa. Esimieskin tulee kyselemään Riitan mielipidettä sijoitusongelmaan. Ja portit esimieskoulutukseen aukeavat.

Yksinhuoltajana Riitta on avoin miesten huomiolle ja sitä riittää. Riittaa paikkaa vuosien hiljaiselon vaurioittamaa sieluaan juoksemalla lukuisilla treffeillä. Jopa 10 vuotta sitten Riitan jättänyt Jarmo tuntuu luuhaavan nurkissa ihmeteltävän paljon, eikä vain yhteisen pojan, Jarkon, vuoksi.

Kun kuukausi on kulunut, Riitta ottaa yhteyttä klinikalle ja tarjoutuu elämään jatkossakin nykyisten rintojensa kanssa. Se ei kuitenkaan onnistu, sillä potilasvahinkolaki edellyttää virheen korjaamista. Riitan on keksittävä keino rintojen pitämiseen tai tyydyttävä entiseen elämäänsä.

KESKEISET HENKILÖT

RIITTA Hän on 42-vuotias pankkitoimihenkilö, joka asuu keskikokoisessa kaupungissa. Riitta on 15-vuotiaan pojan yksinhuoltaja. Luonteeltaan Riitta on tunnollinen, hieman epävarma ja kunnianhimoinen.
JOHN Hän on Riitan esimies, piilosovinistien aatelia. Johnin päivittäistä huvia on kurkkia satulatuoleihin pakotettujen alaistensa hameiden alle.
JARKKO Riitan 15-vuotias poika, joka on aiemmin hävennyt hiirulaismaista äitiään. Nyt uusi, muhkea äiti kiinnostaa kavereitakin, jopa liikaa.
JARMO Riitan entinen mies ja Jarkon isä, omaa kuljetusfirmaansa pyörittävä viisikymppinen, joka edelleenkin kuvittelee olevansa maailman napa. Kohtelee Riittaa alentuvasti piipahtaessaan silloin tällöin poikansa luona.

MUUTA

Tarina soveltuu parhaiten lyhyeksi tv-elokuvaksi. Sen tyylilaji on humoristinen, mutta pohjavire vakava.

 

Valintaperustelut:

Onnistuu kääntämään mitä ilmeisimmän kliseen päälaelleen, jolloin se muuttuukin mielenkiintoiseksi. Päähenkilön tahdonsuunta selkeästi näkyvillä, samoin vastavoima. Kyseenalaistaa raikkaasti ennakkoluuloja.

Mikko Reitala, Leena Virtanen

Lisää näihin:
1
tykkää tästä

Kommentit

Timo Ekman 03.03.2010, 02:26

Mainio idea. Marjo Lundvallin HelaHoidon ohella tämä antoi myös aihetta suupielien hymyyn. Lopusta saa mahtavan byrokraattis-koomisen tilanteen, kun joku byrokraatti edellyttää rintojen pienentämistä potilasvahinkolakiin vedoten.

Mutta toki tässä on myös hieman vakavampikin puoli mukana. Itse näkisin tämän kuitenkin mieluummin enemmän komediana kuin vakavana draamana. Mutta Marjo Tiitto tehkööt tästä näköisensä.

Tsemppiä!

Timo Ekman
Seinäjoki

liisa 09.03.2010, 20:47

Kiva juttu.

Potilasvahinkolakia on tähän kyllä ainakaan sillä nimellä kannata sekoittaa.Potilasvahinkolaki ei edellytä virheiden korjaamista ellei potilas sitä itse omalla allekirjoitukselaan vaadi.Parempi olisi esim.yksityisen lääkäriaseman rahanhimo ja ahneus, jolla haluavat rahastaa
ko.päähenkilöä omalla virheellään.

Marjo Tiitto 10.03.2010, 08:08

Olet Liisa varmaankin aivan oikeassa. Itse olen tässä vaiheessa taipuvainen kääntämään syyttävän sormen klinikan vakuutusyhtiön suuntaan, joka haluaa Riitan implantit todisteeksi tehdystä virheestä. Siksi ne siis pitää leikata pois. Tuo ajatus klinikan pohjattomasta ahneudesta on sekin varteenotettava, kiitos siitä!

test

  • 80 E

    Marjo Tiitto on länsiuusimaalaistunut pohjoispohjalainen, joka etsii heimoidentiteetin ohella luovuutensa rajoja. Toimittajana työskentelevä Marjo pakenee todellisuutta kirjoittamiseen ja haaveiluun.

Pertti

Inspiraatio on petollinen rakastaja.