yle.fi


80 E - henkilöt 1. versio

80 E - henkilöt 1. versio

4. maaliskuuta 2010 Kommentit: 0

RIITTA VÄKEVÄINEN

Riitta on 40 ja risat, töissä pankissa ja voimaantunut elämässään muutaman viime vuoden aikana. Hän on työskennellyt samassa konttorissa jo 15 vuoden ajan ilman ylennyksiä ja palkankorotuksia. Se ei Riittaa alkuun haitannut lainkaan, mutta nyt hän on herännyt haluamaan uralla etenemistä.

Riitta on luonteeltaan varovainen ja hieman epävarma, mutta tunnollinen ja kunnianhimoinen. Hän on sysännyt omat tarpeensa syrjään vuosien ajan, aina 15-vuotiaan Jarkon syntymästä lähtien. Kymmenen vuotta kestänyt yksinhuoltajuus on vienyt Riitalta voimia.
Riitan avioero ei ollut katkera, vaan oikeastaan helpotus. Ex-mies Jarmo ei avioliiton aikana ollut osallistuva malli-isä, joten ero ei tullut kenellekään yllätyksenä. Omaa kuljetusfirmaa pyörittävä Jarmo jätti vain palaamatta eräältä ajokeikaltaan ja Riitalta kesti kolme viikkoa ymmärtää, mitä oli tapahtunut.

Vastuuta Riitta on tottunut kantamaan aina, jo ennen yksinhuoltajuutta. Riitan äidin kuolema auto-onnettomuudessa 20 vuotta sitten jätti äidittömäksi myös 10-vuotiaan pikkusiskon, Raisan. Boheemi Raisa on aina aiheuttanut Riitalle huolta.

Aina Riitta ei jaksa olla vastuuntuntoinen ja hillitty. Äärimmilleen ärsytettynä hän saattaa naarmuttaa tahallaan (pomonsa) autoa tai kiroilla päin naamaa. Raisa ihailee Riitan tapaa räjähtää alkukantaisesti.

Riitta on normaalivartaloinen ja aika lyhyt. Hänellä on pitkät, kihartuvat hiukset ja usein mietteliäs ilme kasvoillaan. Häntä voisi sanoa jopa kauniiksi, jos hän nauraisi useammin. Riitta meikkaa itsensä joka aamu, kuten asiakaspalveluammatissa pitääkin, ja on herkkä ulkonäköään koskeville huomautuksille. Hän pitää kunnostaan huolta juoksemalla pitkiä lenkkejä ja tähtää maratonille. Riitalla on aina kaulassaan raskas medaljonki, äidiltä saatu. Riitta pitää kreisikomedioista ja hevimusiikista. Hän myös neuloo, ompelee ja siivoaa mielellään.

Riitta ei sitä itse tiedosta, mutta käy parhaillaan läpi myöhästynyttä neljänkympin kriisiä. Hän pelkää, että elämässä ei tapahdu enää koskaan mitään yllättävää ja energisoivaa, että hän kuolee pystyyn.

LENA Riitan läheisin työkaveri. Lena on 53-vuotias naimisissa oleva, lapseton nainen. Lenalla todettiin rintasyöpä kolme vuotta sitten ja hänelle on tehty molempiin rintoihin osittaispoisto. Lenalla on kuivakka huumorintaju ja jalat maassa. Ei pelkää enää mitään eikä ketään. Rakastaa hyvää viskiä ja koiria.

RAISA Riitan pikkusisko, 30-vuotias taiteilija, joka suunnittelee ja toteuttaa suuria installaatioita. Raisa on pieni ja pyöreä, hersyvä nainen, joka puhuu taukoamatta. Raisa hurmaantuu Riitan uusien rintojen esteettisyydestä. Raisa rakastaa kiihkeätä elämänrytmiä ja uusia trendejä. Siksi hän juhlii, joogaa, syö Goji-marjoja ja käy terapiassa.

JOHN Riitan esimies ja konttorin toimitusjohtaja. John kokee olevansa esimies Jumalan tai ainakin pankkiryhmittymän armosta. Johnin mielestä naiset ovat kuin nukkeja, jotka ovat edukseen kauniista puettuina ja hiljaisina. Hän odottaa (nais)alaistensa pukeutuvan aina hameeseen ja jakkuun ja hankkimaan rakennekynnet. Tämän lisäksi kaikki käyttävät työpisteissään satulatuolia. John uskoo vakaasti henkilöjohtamiseen ja kättelee työntekijät aamuisin ennen ovien avaamista.

JARMO Riitan entinen mies ja yhteisen lapsen, Jarkon, isä. Omistaa pienehkön kuljetusliikkeen ja viettää pitkiä aikoja tien päällä. On itsekäs, tunne-elämältään keskenkasvuinen ja kuvittelee Riitan hautovan unelmaa yhteenpaluusta. Ei kuitenkaan halua itse lämmitellä vanhaa suhdetta, mutta muuttaa mielensä Riitan uudet rinnat nähtyään. On toiminnan mies ja osoittaa uudelleen viriävät tunteensa konkreettisesti.

JARKKO Ujo ja ahdistunut teinipoika, jolla on vaikeuksia päteä kaveriporukassaan. Häpeää kuollakseen äitinsä uusia rintoja, joiden ansiosta kaverit nimeävät Riitan MILFiksi.

SAKARI HONKONEN Yritysasiakas, jonka laina-asioita Riitta hoitaa. Hiljainen, pohdiskeleva mies. Kuljettaa mukanaan kampaa, jolla haroo usein hiuksiaan. Riitan uudet rinnat saavat Sakarin ottamaan ratkaisevan askeleen sijoitustoiminnassa ja käyttämään kampaa vimmatummin kuin koskaan aiemmin.

ULJAS RASK:Riitan operoiva plastiikkakirurgi. Virosta koulutuksensa ja Venäjältä palvelualttiutensa hakenut lääkäri, jonka mielestä kaikki muu paitsi puutarhanhoito on turhaa.

 

Kaikille kirjoittajille:

Tarkenna päähenkilösi kehityskaari: mikä on muuttunut henkilössä tarinan alkupisteen ja lopun välillä? Miten muuttuminen vaikuttaa keskeisiin henkilöihin?

Leiki asioiden kääntämisellä päälaelleen - ajattele uudesta näkökulmasta mielestäsi itsestään selvimmät henkilön ominaisuudet, motiivit ja tavoitteet.

80 E:

Tässäkin on jo monta perusasiaa kunnossa.

Riitta saa ollakin aika tavis, koska tarinassa hänestä nimenomaan tulee jotain ihan muuta. Kovin eksentriseen tai räiskyvään henkilöön istutetut jättidaisarit eivät olisi kovinkaan kiinnostavia.

Näkyvillä olevat käänteet tarinassa toimivat hyvin juuri päähenkilön kautta. Riitta muuttuu ensin fyysisesti, sitten kenties ihan oikeastikin. Jos Riitta varsin lyhyessä ajassa siirtyy pitämään rintojaan positiivisena asiana, täytyy hänessä ehkä jo valmiiksi olla halua ja potentiaalia muutokseen. Toisaalta, mitä negatiivisemmin hän alussa suhtautuu "hoitovirheeseen", tai silikoneihin ylipäätään, sitä suurempi sisäinen konflikti hänellä on, kun rinnat alkavat viedä hänen elämäänsä hyvään suuntaan.

Rintojen mukana Riitta saa uutta valtaa ympäristöönsä, mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Toisin sanoen: mihin Riitta pyrkii? Lähteekö häneltä mopo käsistä, ja miten? Olisi hyvä, että Riitan ongelma ei ole lopulta pelkästään ulkoinen (eli että saako hän pitää rinnat vai ei?). Se, mitä Riitalla on pelissä, voisi mielellään löytyä henkiseltä puolelta. Onko varmasti paras vaihtoehto, että Riitta on "voimaantunut muutaman viime vuoden aikana" tai valmiiksi "herännyt haluamaan uralla etenemistä"? Muutos olisi ehkä yllättävämpi tai suurempi, jos lähdettäisiin matalammalta.

Pomo, John, vaikuttaa aika stereotyypiltä, samoin ex-mies Jarmo, mutta toisaalta aihe kyllä tukee juuri sitä. Itse näen ihan mielelläni miehet seksistisinä idiootteina, tunnen heitä nimittäin muutamia, siis miehiä, mutta kannattaa silti varoa, etteivät he jää liian yksiulotteiseksi. Sellainen voi sopia vähäisille sivuhenkilöille, mutta nämä miehet ovat tarinalle tärkeitä.

Hyvän komediahenkilön ei koskaan tarvitse olla ohut tai simppeli, päinvastoin. Komedian keskeinen keino on liioittelu, eli henkilössä täytyy siis ensin olla jotain ihan oikeaa ja uskottavaa, mitä liioitella.

Lenan ja Raisan suhteen ei ole vielä ihan näkyvissä, miksi he tarinassa ovat. Onko Lenasta konkreettiseksi vastavoimaksi? Miksi ja miten? Onko vastavoima vain Riitan päässä?

Asia, jota suosittelisin Marjon miettivän vielä lisää, ovat nimenomaan eri henkilöiden funktiot tässä tarinassa suhteessa Riittaan ja hänen tavoitteisiinsa. Nyt näyttää siltä, että tarinassa on ehkä useampikin mies, joilla on aika lailla samantyyppinen syy olla mukana. Nämä asiat varmasti tarkentuvat synopsiksen myötä, mutta selkeämpiä suuntia ja tavoitteita henkilöille kannattaa miettiä, ei niinkään ulkoisia ominaisuuksia.  
 

Mikko Reitala

 

 

Lisää näihin:
0
tykkää tästä

Kommentit

Ei kommentteja.

test

  • 80 E

    Marjo Tiitto on länsiuusimaalaistunut pohjoispohjalainen, joka etsii heimoidentiteetin ohella luovuutensa rajoja. Toimittajana työskentelevä Marjo pakenee todellisuutta kirjoittamiseen ja haaveiluun.

Pertti

Menestyksellä on hintansa. Sitä tavoitellessasi varmista, että sinulla on varaa siihen.