Amila - avainkohtaus

Amila

Heti ensimmäisessä kohtauksessa on mahdollisuus kauniiseen ja paljon kertovaan kuvaan. Perheen naiset ketjuna harjaamassa rauhallisesti toistensa hiuksia. Sukupolvien ketju, perinteet. Tilanteena hauska, ja osuu suoraan tämän jutun varsinaiseen ytimeen. Mainio visuaalinen idea.

Mitäköhän kieltä tässä puhutaan? Ei suomea varmaankaan. Käsikirjoituksessa se täytyy selventää jotenkin ihan teknisesti, mutta kääntämään ei kannata vielä ruveta. Sen voi merkitä vaikka parenteesiin repliikin yhteyteen, kuten tapana on. Ei siis tärkeää vielä tässä vaiheessa.

Rahojen löytyminen tuntuu kyllä ihan käyttökelpoiselta. Voisiko kuitenkin miettiä, kannattaako tilanne purkaa heti, varsinkaan dialogiksi? Rahojen suhteen meillä olisi ehkä varaa useampaan vaihteeseen. Ensin näemme, että Amila löytää jotain, kauhistuu ja katsoo äitiään ja Aminaa, mutta ei sano mitään. Myöhemmin voisimme näyttää, ehkä muiden poistuttua huoneesta, että Amila menee takaisin laatikolle ja ottaa rahat esiin. Ja siinäkään vaiheessa meidän ei tarvitsisi tietää, miksi Amila on kauhistunut. Tuntuu myös vähän simppeliltä ja epäuskottavalta, että kuoressa tosiaan lukisi ” Aminan leikkausrahat”. Se tuntuu nyt kirjoitetun kuoreen vain katsojaa varten.

Meille voisi olla jonkin aikaa ihan kiinnostava mysteeri, että miksi Amila panikoi. Ja mitenköhän hän ottaisi asian esiin? Millaisella hetkellä? Jos kuoressa ei lukisi mitään, Amila voisi hetken jopa uskotella itselleen, että hän on väärässä.  Miten hän yrittäisi ottaa asian puheeksi vanhempiensa kanssa? Nämä voisivat olla ihan hyödyllisiä askelmia, joiden varassa jännite kantaisi ainakin muutaman minuutin pitempään.

Suomenkielisen dialogin kanssa pitää olla tarkkana. Sanoisiko Henry tosiaan: ”Sinä tuoksut hyvälle.” Se tekee hänestä aika oudon tapauksen. Luulisin, että hän kyllä sanoisi ihan suomeksi: ”Sä tuoksut...”etc. 

Raiskauskohtaus on muuten ihan yksinkertainen ja selkeä, kuten pitääkin. Siitä ei tarvitse konfliktia suurennuslasilla etsiä.

Surmakohtauksen kirjoittamiseen on varmasti paljon vaihtoehtoja, joita kaikkia kannattaa kokeilla. Nyt se näyttäytyy rauhallisena kahden sisaruksen välisenä kohtauksena, mutta kokonaisuus selviää vasta, kun näemme kohtaukset sen ympäriltä, koko tilanteen.

Sen verran ihan teknisesti neuvoisin, että ei kannata kirjoittaa esim. ”Mahad katsoo hänelle niin rakasta ja läheistä sisarta ja pudistaa päätään, isä ei tapa tytärtään”. Käsikirjoitukseen kirjoitetaan vain se, minkä oikeasti näemme, ja minkä voi kuvata. Siis ”Mahad katsoo Amilaa ja pudistaa päätään”.

Tässä tarinassa tunnekuljetukset ovat suuria, mikä tarkoittaa sitä, että hiljaisuus voi monissa tilanteissa olla parempi vaihtoehto kuin kaiken puhuminen ääneen. Tässä on myös mielenkiintoista kirjoittaa rinnakkain kahta eri kulttuuria, kahta erilaista tapaa puhua ja kommunikoida. Miten Mahad puhuu isälleen, miten Amilalle, entä Reetalle? Kuinka hyvää suomea henkilöt puhuvat? 

Se, että elokuvateattereihin ilmestyi juuri elokuva, joka sattuu kertomaan ilmeisesti jossain määrin samasta aiheesta, ei haittaa mitään. Emme kilpaile kenenkään kanssa, eikä tällaiseen aiheeseen ole yksinoikeutta kenelläkään.  Sitä paitsi Amila on suomalainen. Suosittelisin kuitenkin, että Kirsi ei menisi heti kyseistä elokuvaa katsomaan. Itse en ainakaan niin tekisi, niin kauan kuin ensimmäisen version kirjoittaminen on kesken. Sitten vasta.

Mikko Reitala