Amila - käsikirjoitus 1. versio

Amila

Se, että koko tämä tarina tapahtuu yhden vuorokauden aikana, tuo siihen melkoisen intensiteetin. Se auttaa myös osaltaan Amilan toiminnan ja tavoitteiden hahmottamisessa. Amila tahtoo estää pikkusiskon ympärileikkauksen, ja toimii sen suhteen aktiivisesti, kuitenkin vain käytettävissä olevan ajan puitteissa. Seuraavana päivänä hänen pitäisi jo ryhtyä sanoista tekoihin, keksiä jotain konkreettista. Se, että huominen päivä ei Amilalle koskaan koita, ei ole hänen vikansa.

On vaikea varoitella Kirsiä alleviivaamasta asioita, kun se alleviivaaminen tuntuu olevan olennainen osa tätä kertomusta. Voisiko sanoa näin: väite on niin vahva, että täytyy olla varovainen, ettei se käänny itseään vastaan. Alakautta, salakavalasti esitetty väite on draamassa usein se tehokkain. Olisi valitettavaa, jos hieno tarina päätyisi tahtomattaan vain johonkin oudonsävyiseen yleistykseen, kuten ”muslimit on vielä tyhmempiä kuin me”.

Tässä vaiheessa puuttuisin mielelläni varsinkin dialogiin, sen muotoon ja sisältöön. Jos somaliperheessä ihan tavallisena arkipäivänä puhutaan ääneen näin paljon uskonkappaleista, tavoista ja kunniasta, onko se eduksi asialle? Onko se uskottavaa? Tarkoitan, että nyt näistä asioista puhutaan heti ja muutenkin, ei ainoastaan rahalöydön innoittamana. Tekeekö se perheenjäsenistä vaarattomia tyhjäpäitä, jotka pyörivät oman napansa, uskontonsa ja tapojensa ympärillä? Kaikki itse tuntemani muslimit ovat suomalaisia, joten somaliperheen uskottavuutta minun on vaikea arvioida. My little pony on hyvä kontrasti, mutta jos uskottavuus kärsii, kärsii koko jutun väite.

Uskottavuus ja toden maku on tällaiselle tarinalle ehdottoman tärkeää. Nyt varsinkin nuorison puhe kolisee eteenpäin välillä varsin kirjallisena ja kömpelönä. (Tähän samaan ongelmaan olen itsekin törmännyt usein: pakko myöntää, että en edusta enää nuorisoa. Puhekielikonsultteja siis kaivataan.) Tällaisella stailaamisella ei toki ole kiire. Mielelläni silti näkisin, että Amila ei ainakaan puhuisi itse itselleen. Se voi mennä läpi kökkökomediassa, tai näyttämöllä, mutta ei koskaan tällaisessa jutussa. Sitä paitsi Amila voi mainita rahojen tarkan summan ääneen Mahadin kanssa puhuessaan, jos se on tarpeen.

Ehdottaisin nöyrästi, että Kirsi kävisi läpi koko käsiksen, ja kokeilisi jokaisen repliikin kohdalla, miltä kohtaus vaikuttaisi ilman sitä. Yleensä hämmästyttävä havainto on, että suuri osa saa mennä. Less is more. Ihan satunnaisia esimerkkejä: tarvitseeko Amilan sanoa ääneen sivulla 8 ”Joo, varmaan pitäis mennä puhuun”. Ja hetken päästä vielä: ”Katotaan ny, jos mä meenki juttelemaan.” Kaikki tällaiset turhat ajatusäänet, luontevoittamisrepliikit pois vaan, saman sisällön voi halutessaan näytellä. Kaikki pois mitä ei tarvita tarinan ymmärtämiseen. Kaikki pois minkä voi ottaa. Samoin vaikkapa Mahadin repliikki: ”Älä välitä. Me ei koskaan pystytä oleen ku muut. Aina löytyy joku joka aattelee et mä raiskaan sut. Joo, älä välitä.” Tämän oivallamme mieluummin itse, pois vaan. Ja Mahad jos kuka on mies, joka ei puhu, vaan toimii. Valitettavasti.

Koulukuraattorin kohtaus on Amilan kannalta tarpeellinen, mutta Tohvaisen repliikit valtavan pitkiä ja samaa sisältöä toistavia. Vähemmän puhetta ja isompaa konfliktia vaan. Seuraavassa kohtauksessa, jossa kuraattori katselee Amilaa ikkunasta ja höpöttää rehtorin kanssa, ei ole konfliktia oikeastaan ollenkaan, pelkkää puhetta vaan.
 
Myös olisin hyvin varovainen loppuhuipennuksen dialogeissa. Safian pitkä vuodatus kunniasta on vaarallinen. Ele, jossa äiti painaa veitsen poikansa käteen, jotta tämä surmaisi raiskatun siskonsa, on niin vahva, että voiko vahvempaa olla? Sanat voivat ainoastaan pienentää sitä. Samoin viimeiset repliikit lentokentällä ovat mielestäni osoittelevia ja turhia. Toisaalta, ne voi leikata pois myös jälkityövaiheessa, jos siltä tuntuu.

Kestoltaan tämä on varsin niukka, jos noin 45 minuuttiin tähdätään. Tärkeää olisi, että aikajänne voisi kuitenkin säilyä näin kompaktina. Lopputilanteesta pääsee toki vielä eteenpäin, jos niin halutaan. Pääseekö Mahad koneeseen? Mitä tapahtuu kotona? Jos näitä ei tahdota käyttää, on muitakin vaihtoehtoja. Käsikirjoituksen pidentäminen ei onnistu venyttämällä, koska materiaali silloin ainoastaan ohentuu. Tarvitaanko lisää toimintaa, uutta käännettä, henkilöitä? Oma ehdotukseni on, että vertavuotava, yössä harhaileva Amila voisi olla meille käyttökelpoinen. Jos hän ei menekään, pääsekään suoraan kotiin? Mitä vaihtoehtoja tämä toisi? Takuuvarmaa on, että jännitettä kyllä on, odotuksia ja tunnekuljetuksia vaikka muille jakaa.

Oma toiveeni on, että tästä voisi tehdä vielä paljon pitemmänkin jutun, mutta se vaatii paljon uusia aineksia keittoon. Edellytyksiä on mihin vaan.

Mikko Reitala