yle.fi


Amila - henkilöt 1.versio

Amila - henkilöt 1.versio

4. maaliskuuta 2010 Kommentit: 3

Amila Abdullahi

Amila Abdullahi (15 v), on syntynyt Suomessa, puhuu sujuvaa suomea ja somalinkieltä. Amilan lisäksi islaminuskoiseen perheeseen kuuluvat: Ibrahim (isä), Safia (äiti), ja sisarukset Mahad, Abdi ja Amina. Keskituloinen perhe asuu vuokrakolmiossa Vuosaaressa, Helsingissä. Perheen naispuolisten jäsenten täytyy käyttää huntua. Isä on kasvattanut molemmista pojistaan hartaita ja vanhoillisia muslimeja. Perhe muutti Suomeen vuosi ennen Amilan syntymää.

Äiti Safia kunnioittaa vanhoja perinteitä. Tyttöjen ympärileikkaus on somalialainen tapa. Amila lennätettiin 4-vuotaina Ranskaan ympärileikattaviksi. Toimenpidettä ei Suomessa saa tehdä, siksi somalialaistytöt viedään ulkomaille leikattaviksi. Amila silvottiin vanhoillisimman perinteen mukaisesti: klitoris poistettiin ja häpyhuulet ommeltiin yhteen. Alapäähän jätettiin pieni aukko virtsaa ja kuukautisverta varten. Amilan äiti, Safia, uskoo vakaasti, ettei tytöstä voi tulla hyveellinen musliminainen jos häntä ei ole silvottu perinteisellä tavalla.Safia vaatii miestään maksamaan matkan jotta pikkusisko Amina voidaan lähettää Ranskaan leikattavaksi. Amila kuulee vaatimukset ja hyväksyy ne. Amila ei ymmärrä ympärileikkauksen todellista merkitystä. Miten hän voisikaan; seksielämä on vain kaukainen haave.

Amila kokee että huntu, islam ja perhe rajoittavat häntä ja hän kapinoi salaa. Amila ei koe huntua suojaksi, vaan peitteeksi. Amila pukeutuu koulussa länsimaalaisiin vaatteisiin: tiukkoihin farkkuihin ja vartaloa myötäileviin paitoihin. Amila tietää olevansa hyvin kaunis, hänellä on suuret silmät, korkeat poskipäät ja hän on pitkä ja hoikka. Hänen ihonsa on maitokaakaon värinen ja hänen hiuksensa pikimustat, pitkät ja tuuheat. Amila on ylpeä kauneudestaan ja orastavasta naisellisuudestaan. Hän tahtoo esitellä itseään, nauttia ihailevista katseista. Amilan lempiväri on lila. Amila on neitsyt.

Amila on ihastunut koulun komeimpaan poikaan, Henryyn. Amila on myös huomannut Henryn katseet. Amila tahtoo kokeilla viehätysvoimaansa Henryyn – koska kaikki muutkin koulun tytöt tahtovat Henryn. Amila tahtoo olla koulun tytöistä se tyttö joka saa Henryn. Amila, Saana ja Henry käyvät samaa koulua: yhdistetty yläaste/lukio.

Amila on viaton, tavallinen teinityttö joka on jäänyt islamin vanhoillisten uskomusten murjomaksi, siksi Amila herättää sympatiaa. Amila koetaan rohkeaksi koska hän uskaltaa asettua isäänsä määräysvaltaa vastaan. Amila ei pelkää kapinoida koska hän uskoo että hänen vanhempansa rakastavat häntä.

Olisiko huntu pelastanut Amilan? Onko hunnutettu elämä elämisen arvoista? Saako teinityttö olla ylpeä orastavasta naiseudestaan – nauttia siitä ja esitellä sitä? Kuinka suuri tyttöjen itsemääräämisoikeus todellisuudessa on, missään päin maailmaa?

Saana (15 v.) on kaunis, tummatukkainen tyttö. Saana on kasvatettu olemaan ystävällinen, rehellinen ja oikeudenmukainen.  Saanan vanhemmat eivät juuri puutu tyttärensä tekemisiin koska ”luottavat häneen”. Saanalla on kuusi vuotta nuorempi veli. Saanan vanhemmat ovat ylpeitä Saanan ja Amilan ystävyydestä. He kannustavat tytärtään ”auttamaan” Amilaa. Auttaminen tarkoittaa että Saana salakuljettaa Amilalle tavallisia vaatteita, joihin Amila voi pukeutua riisuttuaan huntunsa. Saana ei ymmärrä että huntu on myös Amilan henkivakuutus. Tätä asiaa eivät ymmärrä Saanan vanhemmatkaan. Saana on salaa kateellinen Amilalle siitä että Henry on kiinnostuneempi Amilasta. Saana on neitsyt.

Henry (17 v.) on varakkaan perheen ainoa poika. Hänen silmiinpistävin piirteensä on komeus. Henry ei ole lellitty, ainoastaan hemmoteltu. Henryn lukion opinnot sujuvat keskivertotasolla, ei tyhmyyden, vaan laiskuuden takia. Henry on asianajajaluonne: analyyttinen, tarkasteleva ja ahne. Henryllä on ollut 125 – kuutioinen moottoripyörä (piikki) jo toista vuotta. Henry saisi kenet ikinä haluaisi – ja hän tietää sen. Amila kiinnostaa Henryä koska hunnun alta kuoriutuu selvä – ja erittäin kaunis - neitsyt. Henry kerskuu kavereilleen ”korkkaavansa” Amilan. Henrylle naiset ovat asusteita: hetken verran hyvän näköisiä päällä – mutta aina korvattavissa. Henry ei koskaan ole ollut seksuaalisessa suhteessa. Henry on neitsyt.

Ibrahim (47 v.) on vakaa muslimi jolle uskonto on kaikki kaikessa. Entisessä kotimaassa Ibrahimin elämään mahtui muutakin kuin uskonto. Suomessa uskonnosta on tullut Ibrahimille elämän sisältö, ainoa side omaan maailmaan. Ibrahim kasvattaa poikansa Mahadin ja Abdin vanhoillisen muslimiperinteen mukaisesti.

Safia (40 v.) on nainen, jolla ei omasta mielestään ole mitään. Kaikki mikä hänellä oli, jäi Somaliaan. Siksi hän pitää kynsin hampain kiinni somalialaisten naisten perinteistä. Tyttöjen ympärileikkaus on vanha perinne. Safia on ympärileikattu, kuten kaikki muut hänen somalialaiset ystävänsä. Safialle on aina ollut selvää että hänen tyttärensäkin ympärileikataan. Ympärileikkaus on naisten perinne, naiset ylläpitävät ja vaalivat sitä. Niin tekee myös Safia.

Mahad (18v.)  ei ole käynyt kotimaassaan sen jälkeen kun perhe tuli Suomeen. Mahad on opetettu halveksimaan naista joka ei peitä itseään. Mahad pelkää että pikkuveli Abdi alkaa kilpailla isän suosiosta hänen kanssaan. Siksi Mahad yrittää olla mahdollisimman hyvä muslimi ja poika – täsmälleen tässä järjestyksessä.

Abdi (9v) on viaton. Mahad pelkää että Abdi vie Mahadin paikan. Abdissa elää jatkumo: näin se vaan jatkuu ja jatkuu.

Amina (4 v.) pitäisi ympärileikata. Safia vaatii Ibrahimia maksamaan Aminan leikkausmatkan Ranskaan. Amina on viaton. Mutta Aminassa asuu jatkumo: näin se vaan jatkuu ja jatkuu.

 

Kaikille kirjoittajille:

Tarkenna päähenkilösi kehityskaari: mikä on muuttunut henkilössä tarinan alkupisteen ja lopun välillä? Miten muuttuminen vaikuttaa keskeisiin henkilöihin?

Leiki asioiden kääntämisellä päälaelleen - ajattele uudesta näkökulmasta mielestäsi itsestään selvimmät henkilön ominaisuudet, motiivit ja tavoitteet.

Amila:

Teini-ikäinen päähenkilö tuo usein mukanaan pari asiaa: hänen tavoitteensa ja motivaationsa ovat yksinkertaisia ja ymmärrettäviä, puhtaita. Persoonallisuuden kiemurat eivät yleensä vielä 15-vuotiaana näyttäydy monimutkaisimmillaan, vaikkakin väkevinä. Tästä on se etu, että lapsen tavoitteet on helppo ymmärtää ja niihin samaistua. Niin tässäkin.

Amilassa on henkilönä kaikki se, mitä tässä tarinassa tarvitaan, ei mitään liikaa eikä liian vähän. Tärkeä ja samalla pakahduttava havainto on, että hän "ei pelkää kapinoida koska hän uskoo että hänen vanhempansa rakastavat häntä". Tässä kohdassa dramaturgi huomasi silmiensä alkavan kiiltää.

Saanan funktio Amilan liittolaisena on perusteltu ja tarpeellinen. Mikä hänen osuutensa tarinassa on raiskauksen jälkeen, jää nähtäväksi.

Henrykin on kaikessa hirveydessään uskottava hahmo. Tosin itse huomasin miettiväni, onko hän todella neitsyt hänkin? Voisiko hän tosiaan päätyä ihan raiskaukseen, itsekin niin kokemattomana? Mene ja tiedä. Ehkä kavereiden katsellessa? Tämä on toki vain pieni yksityiskohta.

Näin hurjassa tarinassa edetään vahvojen perustunteiden kautta, ja sellaiseen lapsihenkilöt ovat omiaan.

Saman tarinan voisi kertoa joko selvästi Saanan silmin, tai Amilan isän tai äidin kautta, mutta Amilan itsensä pitäminen keskellä on rohkein ja emotionaalisesti haastavin valinta.

Vaarana tällaisessa tarinassa voi olla haksahtaminen alleviivaavaan moralisointiin tai muuten vaan tosikkomaisuus, joka vähentää väitteen tehoa. Henkilöidenkin kohdalla on syytä muistaa, ettei edes näin synkässä tarinassa huumori ole kielletty.

Jonkinlainen yksiselitteisyys vaivaa vielä monia tämän tarinan henkilöitä. Varsinkin Amilan perheen muut jäsenet kaipaisivat enemmän persoonallista väriä, lihaa luidensa ympärille. Yksilöllisiä, yllättäviäkin ominaisuuksia. Ettei heistä tule vain arvojensa yksisilmäisiä tulkkeja, vaan ihmisiä.  

Mikko Reitala
 

Lisää näihin:
0
tykkää tästä

Kommentit

V.K.L 04.03.2010, 22:35

Minäkin mietin Henryn neitsyyden uskottavuutta. Olisiko Henryn kaltainen 17-vuotias vielä neitsyt? Jos onkin, ei sitä varmasti paljasta, vaan kertoilee kavereilleen valheellisia tarinoita?

Tavallaan Henryn neitsyys tekee hänestäkin tietyllä tavalla uhrin.

Joka tapauksessa, tarina muistuttaa hyvin paljon ruotsalaista Hip Hip Hora-menestyselokuvaa, jossa on juurikin sama asetelma - 14-vuotias tyttö raiskataan bileissä, pojan kaverit katselevat vieressä. Oikeastaan ainoa ero on siinä, että tuossa elokuvassa kyse on aivan tavallisesta ruotsalaistytöstä, ei muslimiperheen lapsesta. En nyt tarkkaan muista elokuvan juonta, mutta kannattaa varmaan perehtyä siihen ja pyrkiä ehkä jollain tavalla tekemään pesäeroa siihen.

Kirsi Virtanen 05.03.2010, 10:59

V.K.L: kiitos kommentista.

Totta: voiko Henry olla uskottavasti neitsyt? Todennäköisesti ei.
Halusin Henryn olevan neitsyt, koska se olisi ollut helpoin ja kätevin tapa selittää se, ettei Henry huomannut Amilan olevan ympärileikattu/silvottu. Seksiä aikaisemmin harrastanut olisi taatusti huomannut että Amilan hävyssä on jotain outota.

Henry oli Amilan kanssa yksin, ei siellä mitään kavereita ollut - eikä tule. ;)

Mutta sen poikuuden vien Henryltä 2. versiossa. Sen takia Henryn mottoripyörä vaihtuu voimailuharrastukseksi. Tuon harrastuksen ansiosta/takia Henryllä on voimaa ja kykyä raiskata Amila niin, ettei Henry todellisuudessa kertaakaan koske Amilan sukupuolielimeen. Henry vaan levittää Amilan reidet voimalla - ja tunkee sisään.

Huh, huh - kamalaa kirjoittaa näin avoimesti - mutta sehän tämän homman tarkoitus kai oli?

T. Kirsi

V.K.L 06.03.2010, 01:43

Toisaalta: Henry ei välttämättä edes välittäisi siitä, onko Amilan alapää normaali vai epänormaali. Lisäksi ympärileikkaus on länsimaisille ihmisille sen verran vieraampi asia, ettei nuori poika välttämättä edes tajuaisi, että erilaisuus vaikuttaa asiaan niin merkittävällä tavalla.

Ja no, Henrylle tuskin merkitsee mitään se, miltä Amilasta tuntuu?

En siis usko, että kohtauksen uskottavuus kärsisi Henryn kokeneisuudesta....

Mutta tee niin kuin parhaaksi näet! Hurjan rankan aiheen olet kyllä valinnut.

test

  • Amila

    Kirsi Virtanen on metsästänyt tarinoita niin kauan kuin muistaa. Tähän mennessä hän on muokannut niistä lehti-, tv- ja radiojuttuja. Nyt Kirsi heittäytyy aivan uudelle maaperälle - innostuneena!

Pertti

Onnistumisen takeeksi tarvitaan rehelliset motiivit.