yle.fi


Antilooppi - treatment 1. versio

Antilooppi - treatment 1. versio

18. maaliskuuta 2010 Kommentit: 0

Eero Muuri kävelee sataman varaston konttipihalla. Kontteja on auki ja miehet lastaavat laatikoita lavoille jotka trukit kiikuttavat varastoon. Eero pysähtyy kahden työmiehen luo. Tervehtii. Ja kun heidän silmänsä välttää Eero nappaa yhden digikameralaatikon ja työntää sen takkinsa taskuun ja jatkaa matkaansa. Hän antaa uusia tehtäviä miehille ja määrää uusia kontteja tuotavaksi pihalle purettavaksi.

Ruokatunnilla Eero ajaa autollaan kioskin eteen. Kioskissa on tv-josta voi seurata raveja. Eero katsoo raveja toto-lipukkeita kädessään. Hän häviää. Eero menee kassalle ostamaan lisää pelejä sadalla kahdellakymmenellä eurolla. Eero saa yskän kohtauksen, vetää henkeä ja menee seuraamaan uutta lähtöä. Häviää taas.

Esimies pyytää Eeroa menemään laiturille katsomaan että oikeat kontit löytävät purkupaikalle. Eero ottaa pöydältä elektronisen kulkuluvan. Hän ajaa autollaan puomin eteen ja vilauttaa kulkulupaa lukijalaitteeseen. Puomi avautuu. Laiturissa on laiva josta puretaan kontteja. Eero seuraa laiturilta purkutyötä.

Seuraavana päivänä Eero jää ylitöihin. Hän odottaa että iltavuoro tulee sisään varastosta kahvitunnille. Eero sulkee kameravalvonnan ja menee konttipihalle.

Eero ottaa konttipihdit ja vilkaisee listastaan kontin numeron. Hän etsii oikeaa konttia hämärältä konttipihalta ja löytää sen. Viimeinen numero on hankautunut pois, mutta Eero ei ehdi välittää siitä. Hän ottaa voimapihdit ja avaa sinetin. Hän vilkaisee ympärilleen ja avaa kontin oven. Vastassa on seinämä laatikoita. Eero tarttuu yhteen ja nostaa sen pois. Laatikko ei näytä sisältävän elektroniikkaa. Eero avaa laatikon. Kahvinpapuja. Eero tarkastaa numeron papereistaan. Hän ottaa kaksi laatikkoa pois saadakseen seuraavan rivin näkyviin. Kun hän yrittää ottaa takimmaisesta rivistä laatikkoa pois hän huomaa että kaikki laatikot ovatkin samaa pahvia. Valeseinä. Eero repäisee pahviin reiän. Seinän takana on tyhjää. Hän huomaa että joku liikkuu seinän takana. Eero kurottautuu nähdäkseen reiästä sisään. Hän näkee takaisin tuijottavan silmän. Eero pelästyy. Samalla seinämä sortuu ja Eero näkee Afrikkalaisen miehen seisomassa kontissa. Pimeydestä miehen viereen tulee poika. Eero katsoo heitä hetken. Hän vilkaisee ympärillleen. Konttien välistä näkyy että satamamiehiä valuu kahvitauolta takaisin töihin. Eero viittilöi miestä ja poikaa tulemaan ulos kontista. Mies tulee varovasti ja epäluuloisena ulos. Poika seuraa. Eero nostaa laatikot nopeasti takaisin kontiin ja sulkee oven. Hän tönii miehen ja pojan mukaansa ja ohjaa heidät nopeasti pois konttipihalta.

Eero sulloo afrikkalaiset autoonsa. Varmistaa ettei kukaan näe ja lähtee satamasta. Auton kyydissä mies, Um Taha, yrittää kysyä jotain Eerolta. Eero ei kuuntele, jos ymmärtäisikään. Eero pysäyttää auton syrjäiselle kujalle ja kääntyy katsomaan takapenkillä istuviin salamatkustajiin. Kiroaa.

Eero kaartaa rintamamies talon pihaan. Hän ohjaa Umin ja pojan nopeasti sisään. Hän varmistaa vielä ettei naapureita näy ennen kuin painaa oven kiinni.

Afrikkalaiset Um ja poika,Bok seisovat Eeron eteisessä. Um yrittää kysyä jotain. Eero ymmärtää hänen tiedustelevan ovatko he Englannissa. Eero pyörittää päätään ja istuutuu keittiön pöydän ääreen. Hautaa päänsä käsiinsä. Um ja Bok, katselevat häntä.

Eero havahtuu kun eteisestä kuuluu kolinaa. Eero näkee poikansa Ramin eteisessä. Rami on työtön, vähän yli parikymppinen mies. Eero nousee nopeasti pystyyn, tarttuu kiinni Umista ja Bokista ja ohjaa heidät yhdelle sisäovista ja työntää heidät ovesta sisään  Um ja Bok ovat ahtaassa rappukäytävässä jossa raput vievät alas.

Ramin mukana tulee neljä kaveria. Kaikki kovannäköisiä miehiä, ja kaikki tukevasti humalassa. Rami ojentaa viinapulloaan Eerolle ja tiedustelee että saatiinko “kamaa”. Ensin Eero vastaa kieltävästi ja se aiheuttaa selvää närää Ramissa ja kavereissa. Sitten Eero ottaa työtakkinsa taskusta digikameran. Se kelpaa. Eero ottaa huikat viinapullosta. Ja ratkeaa ryyppäämään.

Um ja Bok kuuntelevat rellestystä rappukäytävässä. Bok katsoo isäänsä joka vetää tämän itseään vasten. Hän katsoo ympärilleen. Alakerrassa on kylpyhuone, sauna ja WC. Um etsii heille piilopaikkaa.

Yläkerrassa Rami pyytää isältään rahaa. Eero kieltäytyy. Rami sättii tätä ja käskee tuomaan jotain muutakin kuin yhden halvan kameran. Jotain isompaa. Eero naurahtaa, ja pudistaa päätään.

Ramin kaveri menee WC:n ovelle. Se on lukossa. Hän hakkaa ovea kunnes keksii alakerran oven. Hän tempaisee sen auki ja suuntaa alakertaan horjuen. Eero ei huomaa. Alakerrassa kaveri menee WC:n ovelle. Hän menee sisään ja jähmettyy. WC:n nurkassa pesukoneen päällää istuu afrikkalainen poika. Kaveri tuijottaa poikaa pitäen samalla ovenkarmista kiinni pysyäkseen pystyssä. Hän hieroo silmiään käsillään. Poika on poissa. Pesukoneen päällinen on tyhjä. Mies käy asioilleen. Suihkuverhon takana Um pitelee kiinni Bokista.

Yläkerrassa Eero aloittaa kertomaan Ramille afrikkalaisista. Hän sammaltaa ja puhe poukkoilee. Rami ja kaverit nauravat. Eero kertoo että alakerrassa on jotain uskomatonta. Keskenkaiken Eero sammuu.

Aamu. Eero raottaa silmiään. TV:stä tulee piirrettyjä. Bok istuu television edessä tuijottaen lastenohjelmia. Eero katsoo ympärilleen. Rami ja kaverit ovat poissa. Bok hymyilee ja vilkuttaa Eerolle. Eero makaa sohvalla. Hänen eteensä tulee lautasellinen höyryävää ruokaa. Um kehottaa syömään englanniksi. Eero katsoo lautasta ja sitten Umia. Eero miettii hetken mutta syö sitten lautasen tyhjäksi. Um on tulee Eeron luo. Hän pyytää apua että he pääsisivät Englantiin.  Eero vilkaisee kelloaan. Kohta kahdeksan. Eero vetää työtakkinsa ylleen. Eero yskii. Hän menee keittiön kaapille ja ottaa sieltä lääkepurkin. Hän ottaa pari tablettia ja huuhtelee ne kurkustaan alas.  Hän kääntyy kohti Umia ja tekee käsillään eleen: pysykää täällä.

Eero tulee ulos kuistille. Painaa oven kinni. Nojaa oveen ja vetää henkeä. Yskii.

Eero ajaa työpaikalleen. Hän nousee autosta. Ei mitään ihmeellistä. Eero menee sisään toimistoparakkiin ja kävelee huoneeseensa. Hän on ottamassa papereita pöydältään kun näkee ulos ikkunasta. Pihalla on rajavartiolaitoksen auto. Ja poliisiauto.

Eero kävelee konttipihalle ja kysyy työmiehiltä että mitä on tapahtunut. Osa kohauttelee hartioitaan. Joku tietää kertoa että jotain salamatkustajia on löytynyt yövuorossa. Eero vitsailee asialla ja lähettää miehet töihin. Hän vilkaisee konttipihalle. Yksi kontti on auki ja sen edustalla häärii poliiseja ja rajavartiolaitoksen miehiä.

Myöhemmin Eero on toimistossaan täyttämässä kaavakkeita tietokoneellaan, kun Poliisi ja rajavartija tulevat kyselemään häneltä salamatkustajista. He ovat saaneet tiedon että Eero on jäänyt eilen ylitöihin yövuoroon. Eero selittää asian. Hän ei ole nähnyt eikä kuullut mitään. Poliisit lähtevät. Puhelin soi ja Eero vastaa. Ääni puhelimessa sanoo Että Eero ei ole saapunut sovittuun tutkimukseen sairaalassa. Eero lyö luurin korvaan.

Eero ajaa autollaan talonsa pihaan. Hän katsoo taloa. Ei mitään erikoista.

Eero tulee sisään taloon. Missään ei näy ketään. Keittiö on siisti ja tv kiinni. Eero kävelee eteenpäin. Makuuhuoneet ovat tyhjiä. Samoin WC. Eero huokaa ja lysähtää sohvalle. Hän kääntää katseensa kattoon. Um on katonrajassa kiilaten itsensä seinään ja katon rakenteisiin. Eero pelästyy. Um hyppää alas. Bok ryömii esiin todella matalalla olevan kirjahyllyn alta.

Eeron auto kaahaa pitkin metsätietä. Um ja Bok ovat kyydissä. Metsä vilistää ohi. Sataa. Eero tuijottaa tietä vilkuilematta peräpeiliin. Auto pysähtyy. Eero kääntyy takapenkille päin ja viittilöi Umin ja Boki ulos. Kun he ovat ulkona Eero painaa kaasun pohjaan ja kaasuttaa pois. Um ja Bok jäävät metsätien varteen. Eero vilkaisee taustapeiliin. Mutka peittää Miehen ja pojan. Eero käy yskimään. Hänen on pakko pysähtyä. Eero yskii kovaa. Hän laittaa käden suun eteen ja yskii niin ettei saa enää henkeä. Käsi on veressä. Eero istuu autossaan tuijottaen eteensä. Hän peruuttaa hakemaan Umin ja Bokin.

Um ja Eero istuvat keittiön pöydän ääressä. Tuijottavat toisiaan.
Eero kysyy, niin hyvin kuin osaa englanniksi, mitä Um haluaa. Um vastaa haluavansa Englantiin ystäviensä luokse. Jonkun virheen seurauksena he joutuivat tänne. Eero pudistelee päätään.

Kuuluu ääni kun auto kaartaa pihaan. Eero menee ikkunaan. Rami ja kaverit tulevat ulos autosta ja lähtevät kävelemään kohti taloa. Eero viitilöi Umia ja Bokia piiloon. Rami tulee sisään ja kaverit tungeksivat perässä. Eero yrittää estellä heitä. He menevät olohuoneeseen ja avaavat television kuin asuisivat osoitteessa. Rami lyö Eerolle oluen käteen. Samalla hän kysyy onko Eerolla uutta saalista. Eero vastaa kieltävästi ja yrittää pyytää Ramia ja kavereita poistumaan. Rami on toista mieltä. Hän haluaisi jäädä päinvastoin punkkaamaan vähäksi aikaa. Kaikki ihmettelevät Eeron käytöstä ja tämän kieltäytymistä eritoten tarjotusta alkoholista. Eero ottaa huikkaa epäluulojen  hälventämiseksi. Um katsoo makuuhuoneen oven raosta olohuoneeseen. Laittaa oven kiinni.

Rami alkaa humaltua lisää ja nälviä isäänsä. Tämä on varmasti pimittänyt häneltä varastetusta tavarasta saatuja rahoja. Rami menee penkomaan Eeron takintaskuja löytääkseen lompakon. Eero tulee estämään. Rami löytää lompakon mutta Eero nappaa siitä kiinni. He päätyvät painimaan lattialle. Kaverit huutavat riemuissaan. Eero ja Rami pyörivät lattialla. Lompakko tipahtaa mutta he jatkavat. Rami huutaa isäsuhteestaan ja huonosta lapsuudestaan. Eero vastaa että yhtä saamaton Rami on yhä kuin lapsenakin. Rami kohottaa nyrkkinsä ja on juuri lyömässä allaan makaavaa Eeroa, kun joku tarttuu kiinni hänen käteensä. Um pitää kiinni Ramin ranteesta. Rami ponkaisee pystyyn. Kaikki ovat hämmentyneitä. Rami naurahtaa epäuskoisena ja yrittää lyödä Umia. Tämä väistää helposti. Toisen iskun tullessa Um ottaa sen vastaan ja vääntää Ramin käden nopeasti käsilukkoon. Ramin kaveri tulee päälle. Um päästää irti Ramista ja heittää Ramin kaverin sujuvalla liikkeellä huoneen poikki. Tämä rysähtää kukkapöydän päälle.  Toinen kaveri ottaa esiin veitsen ja työntää sen Umin kasvojen eteen. Hän heiluttelee sitä  –yhtäkkiä veitsi onkin Umin kädessä. Um katsoo tätä silmiin. Kaverit poistuvat ulos vannoten kostoa. Rami menee viimeisenä. Huutaa vielä isälleen ettei voi uskoa tapahtunutta. Eero on yhtä hämmästynyt kuin muutkin. Um katsoo Eeroon. Um ei näytä pakolaiselta. Kaikkea muuta. Um laittaa veitsen keittiön pöydälle. Bok tulee olohuoneeseen ja hakee lelunsa sohvan alta. Hän jatkaa leikkiään kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Lauantai. Um ottaa naulakosta Eeron hupullisen takin ja vetää kengät jalkaansa. Hän tulee Eeron luo ja katsoo tuimasti silmiin.    Um pyytää Eeroa pitämään Bokia silmällä. Vannotaa olemaan laskematta poikaa silmistään. Ennen kuin Eero ehtii tehdä mitään Um häipyy ulos ovesta. Eero katsoo Bokiin joka leikkii olohuoneessa tyhjillä tupakka-askeilla. Eero katselee hetken. Hän menee makuuhuoneen kaapille ja kaivaa kaapin takaa vanhan pahvilaatikon. Hän vie laatikon Bokille. Laatikko on täynnä vanhoja leluja ja harrastevälineitä. Bok innostuu.

Hieman myöhemmin Eero on olohuoneenlattialla leikkimässä Bokin kanssa kun ovikello soi. Eero menee ovelle.  Ovella on mies joka esittäytyy rikospoliisiksi. Hän pyytää päästä sisään. Eero katsoo olohuoneeseen. Bok ei ole enää siellä. Poliisi tulee sisään. Poliisi kyselee Eerolta kaikkea hänen työstään ja kadonneista tavaroista. Eero huomaa Bokin kävelevän keittiössä poliisin selän takana. Eero yrittää selittää asioita niin ettei Poliisi kääntäisi päätään. Bok poistuu.

Äkkiä Bok kävelee heidän välistään lennättäen lentokonelelua. Eero ei ole huomaavinaan. Poliisi katsoo Bokia, mutta kun Eero ei reagoi poliisikin yrittää olla tuijottamatta poikaa. Poliisi kysyy kohta kuitenkin kuka poika on. Eero vastaa silmää räpäyttämättä että hänen poikansa. Poliisi tuijottaa Eeroon ja sitten poikaan. Saa aloitettua kysymyksen ihonväristä-mutta lopettaa kesken. Bok tulee Eeron kaulaan halaamaan. Eero pyytää Bokia menemään omaan huoneeseen kun aikuiset juttelevat. Bok on hetken paikoillaan. Mutta lähtee sitten. Samoin tekee poliisi. Samalla ovenavauksella Rami astelee sisään.

Eero kertoo ettei Um ole paikalla. Rami pyytää selitystä. Näkee Bokin joka tulee Eeron luo ja ottaa tätä kiinni kädestään. Eero kertoo mitä on tapahtunut. Rami vihjaa että Umhan saattaa olla terroristi. Pakolaiset eivät tappele tai anasta veistä toisen kädestä tuosta vaan. Eero yskähtää ja pitelee rintaansa ja haukkoo henkeään. Hän sanoo Ramille sairastavansa syöpää. Hänellä ei ole paljon aikaa jäljellä. Eero katsoo Ramiin. Rami sanoo sen olevan Eerolle ihan oikein ja lähtee.

Eero paistaa illalla makkaraa pannulla kun Um tulee takaisin. Bok rientää tämän syliin. He istuutuvat pöydän ääreen. Um kaivaa taskustaan paperin ja näyttää sitä Eerolle. Paperilla on printattu  luettelo laivoista ja niiden aikatauluista. Paperissa on yläkulmassa teksti: Haminan kirjasto. Um osoittaa yhtä laivaa ja kysyy saisiko Eero heidät sen kyytiin. Määränpää on Englanti. Kaikki on sovittu, heidän vain pitäisi päästä satamaan laivan luo. Eero katsoo Umiin ja kysyy suoraan englannillaan onko tämä terroristi. Um katsoo takaisin eikä vastaa mitään hetkeen. Hän sanoo olevansa paha ihminen. Tehnyt monia tekoja joita ei olisi pitänyt tehdä. Mutta hänen kotimaassaan asiat ovat toisin. Ja on hänessä hyvääkin. Um katsoo Bokiin. Mutta terroristi hän ei ole. Eero miettii hetken ja laittaa sitten Umille lautasen ja siihen makkaraa.

Seuraavana iltana Um, Eero ja Bok ovat menossa Eeron autolle kun pihaan ajaa toinen auto. Autosta nousevat Rami ja kaverit. Eero näkee että heillä on aseinaan putkia ja keppejä. Um siirtää Bokin itsensä taakse. Heidät piiritetään. Ramin kaverit ilkkuvat Umille.  Eero käskee heitä lähtemään tai hän soittaa poliisit. Uhkaus ei  tehoa. Yksi kavereista lähestyy Umia kohottaen asettaan. Eero astuu Umin eteen. Rami käskee isäänsä poistumaan. Eero kieltäytyy. Kaverit sanovat hakkaavansa Eeronkin. Rami pyytää Eeroa astumaan pois edestä. Eero pysyy paikoillaan. Kaveri lyö Eeroa putkellaan. Toinen potkaisee. Rami ei tiedä mitä tehdä. Hän pyytää kavereitaan lopettamaan, turhaan. Uusi isku osuu Eeroon. Tämä yskii verta. Rami puree hammasta ja tarttuu sitten putkeen ja riistää sen itselleen. Rami menee Eeron viereen heilutellen putkea. Hän pyytää kavereitaan poistumaan. Huitaisee yhtä joka tulee liian lähelle. Kaverit luovuttavat ja lähtevät.

Eero yskii niin ettei pysy seisaallaan. Yksi isku on osunut pahasti jalkaan. Um tarttuu hänestä kiinni ettei Eero kaadu. Samoin tekee Rami. Eero vakuuttaa olevansa kunnossa. Eero ja Rami katsovat toisiinsa. Eero kertoo että he ovat menossa satamaan. On kiire. Rami hyppää rattiin.

Auto kurvaa Eeron työpaikan pihaan. Eero juoksee sisään ja omaan toimistoonsa. Esimies on vielä töissä ja tulee ovelle kertomaan ettei Eeron kannattaisi tulla töihin ennen kuin poliisi on selvittänyt katoamistapaukset. Eero nappaa pöydältä kulkuluvan ja
sanoo ettei hän haluakaan tulla enää takaisin.

Eero vilauttaa elektronista kulkulupaa lukulaitteeseen ja he ajavat satamanportista sisään. Eero kaartaa autollaan laiturille, aivan laivan kylkeen. Laivassa palaa valot, ja sen koneet ovat käynnissä. He nousevat autosta. He katselevat laivaa. Äkkiä ovi avautuu heidän vierestään ja etelä-eurooppalainen mies kysyy Um Tahaa. Um nyökkää. Um kääntyy Eeroon ja katsoo tätä silmiin. Um halaa ja kiittää Eeroa. Eero kyyristyy Bokin luo. Ja halaa tätäkin. Um ojentaa Bokin laivaan ja hyppää itse ovesta sisään.  Ovi menee kiinni. Laivan dieselit jyskyttävät ja laiva lähtee laiturista. Eero ja Rami jäävät laiturille.
 

Antilooppi

Olen vaikuttunut Um Tahan ja Bokin olemisesta tarinassa. Jos ja kun aikaisemmin tuntui vaikealta nähdä nämä lähes mykät muukalaiset Eeron rintamamiestalossa ja ystävystymässä talon isäntään, niin nytpä ei tuntunut, ei yhtään. Heidän läsnäolonsa luo valtavan kontrastin talon ankeaan elämänmenoon, jokainen heidän tulonsa ”estradille” tuo mukanaan kummallisen kirkkaan valon ja seesteisen tunnelman, komediallisia ulottuvuuksia unohtamatta. Ja kun Bok kietoo kätensä Eeron  kaulaan poliisin silmien alla, en osannut päättää, pitäisikö itkeä vai nauraa. Tämä alue siis toimii.

Eeron ja afrikkalaisten välisen tarinan osalta kaipaan tässä vaiheessa oikeastaan vain muutamaa tarkennusta. Mitä tapahtuu Eeron mielessä niinä hetkinä, jolloin hän ensin päättää sulloa afrikkalaiset autoonsa heidän löytymisensä jälkeen, kunnes sitten pysäyttääkin auton? Ja mikä saa hänet hetken kuluttua muuttamaan mielensä? Ainakaan tässä versiossa Eeron pelko siitä, että jäisi kiinni varkauksistaan ei oikein näkynyt. Sama motivaatio- ja lievä uskottavuusongelma vaivasi minua jälleen, kun Eero samalla tavoin yrittää myöhemmin kyyditä afrikkalaiset pois elämästään – ja muuttaa jälleen mielensä, miksi? Entä olisiko mahdollista avata hiukan enemmän Um Tahan aikaisempaa elämää? Ei ehkä niinkään puheen kuin tekojen kautta.

Eeron ja Ramin tarinassa lienee enemmän mietittävää. Nyt Rami ja kaverit kurvaavat elokuvan aikana  kolmesti (ne maagiset kolme kertaa, tiedetään, mutta mutta…) Eeron pihaan ja tunkeutuvat joka kerta yhtä tylysti tämän reviirille. Tuntuu että siinä on liikaa toisteisuutta, tilanne isän ja pojan tai pojan ja kavereiden tai isän ja pojan kavereiden välillä on sille suodusta paljosta tilasta huolimatta liian staattinen. Ensin Rami vaatii varastettua tavaraa ja on tyytymätön kun sitä on liian vähän, seuraavalla kerralla vaatimus on saada jäädä asumaan isän luo ja kolmannella kerralla tullaan sitten järeämmin aseistettuina.

Toisella tapaamiskerralla Rami on jopa saanut kuulla isänsä sairastavan syöpää, johon poika toteaa että se on oikein isälle. Asiaa ei muulla tavoin käsitellä. Pitäisi käsitellä, jollakin tasolla. Lopun kahakassa Rami vaihtaa puoltaan ja kääntyy kavereitaan vastaan, mutta miksi? Ainakin minun on vaikea nähdä, mikä on muuttunut?

Voisi ainakin miettiä, olisiko Ramin ja kavereiden ensimmäinen käynti toisen sävyinen, esim. kepeämpi isän ja pojan välillä, jolloin jännite voisi puhtaammin fokusoitua siihen, paljastuvatko Um Taha ja Bok. Muuten, kohtauksesta jossa umpikänninen Ramin kaveri luulee nähneensä näkyjä vessassa (Bok pesukoneen päällä), voisi ottaa enemmän irti, se on mielettömyydessään hauska ja koskettava. 

Tai entä jos Rami tulisi tässä ensimmäistä kertaa moneen vuoteen käymään? Isä olisi elänyt tähän asti hyvässä uskossa että pojan asiat sentään ovat kunnossa, toisin kuin omat? Vai käräyttääko Rami kostoksi isänsä poliiseille? Tai olisiko Rami valmis kiristämään isäänsä kidnappaamalla Bokin, saman pojan, jonka hetki sitten näimme lymyämässä kirjahyllyn alla ja sen jälkeen halimassa Eeroa?

Oli miten oli, Eeron ja Ramin suhteeseen tulisi löytää jotakin, joka muuttaa molempien käsitystä toisistaan tarinan aikana peruuttamattomasti. Parhaimmillaan se tietysti vaikuttaisi myös Um Tahan ja Bokin kohtaloon. 

Voit myös koettaa ratkaista probleemaa toista kautta. Jos tuntuu, että kolmio Eero – Um Taha – Bok tuottaa vaivattomasti lisää hyvää materiaalia, lähde seuraamaan sitä ja katso vasta lopuksi miten paljon Ramia ja kavereita kokonaisuus tarvitsee.

Leena Virtanen

Lisää näihin:
0
tykkää tästä

Kommentit

Ei kommentteja.

test

  • Antilooppi

    Kimmo Yläkäs pitää kaikenkarvaisista elokuvista. Tällä hetkellä hän yrittää välttää kirjaimen B käyttöä koska jälkikasvu on katsonut parhaaksi irrottaa sen näppäimistöstä.

Pertti

Kirjoittaessa tulee harvoin valmista kerralla ja käsikirjoittaessa ei koskaan.