yle.fi


 

 

 
 

 

 
 

Ääni ja elokuvan viimeistely

Ääni on kuvaa tehokkaampi ilmaisukeino

Äänellä voitte tulkita kuvaa ja vaikuttaa katsojan tunteisiin voimakkaasti. Äänellä voitte parantaa jatkuvuuden illuusiota ja tuoda tietoa kuvan ulkopuolelta. Musiikilla voitte lisätä katsojan jännitystä tai rauhoittaa häntä. Elokuvan äänimaailma on yleensä erittäin harkitusti rakennettu. Parhaimmillaan se vaikuttaa yksinkertaiselta ja luontevalta.


Elokuvan ääni koostuu puheesta, äänitehosteista ja musiikista

Harvinaisempia äänitehosteita löydätte verkosta tai kaupan äänitehostelevyiltä. Monet äänet voitte tehdä itse mitä ihmeellisimmillä tavoilla ja tallentaa ne kameralla tai erillisellä nauhurilla. Kaapatkaa tehosteäänet tietokoneen kovalevylle ja leikatkaa sitten aikajanalla tarkasti paikalleen. Useissa leikkausohjelmissa voi jälkiäänittää suoraan aikajanalle tietokoneeseen liitetyllä mikrofonilla.


Musiikki voi muuttaa kaiken

Musiikki muuttaa kuvan kokemista. Kuvaa jaksaa katsoa pidempään musiikin kanssa. Vaihtamalla musiikkia huomaatte, kuinka vaikutelma muuttuu. Erilaisten musiikkien kokeilu on mielenkiintoista. Jos tiedätte, että tiettyyn kohtaan elokuvaa on tulossa tietty musiikki, leikatkaa kyseinen kohta alusta alkaen tuon musiikin kanssa. Muistattehan, ettei valmista musiikkia saa käyttää ilman lupaa.


Äänen viimeistely tekee ihmeitä

Äänileikkaus tarkoittaa ääniraitojen muokkausta, joidenkin äänien poistamista ja uusien äänien tuomista aikajanalle. Äkkinäinen muutos äänitaustassa leikkeiden välillä paljastaa leikkauskohdan. Siispä pyöristäkää äänileikkeiden alkuja ja loppuja, nostakaa äänenvoimakkuus pehmeästi ylös ja lopussa häivyttäkää pehmeästi pois. Näin leikkauskohdista tulee huomaamattomia. Samalla raidalla olevien peräkkäisten äänileikkeiden välille voitte helposti tehdä pehmeän siirtymän. Äänet sulautuvat yhteen: ensimmäinen häipyy, toinen alkaa kuulua.


Kuvallekin viimeinen silaus

Elokuvan alkuun ja loppuun tehdään yleensä himmennykset. Usein myös kohtausten väliin tehdään jonkinlainen siirtymäefekti kertomaan ajan ja paikan vaihdoksesta. Värien ja valoisuuden korjailu parantaa huomattavasti kuvien yhteensopivuutta. Nykyisin liikkuvalle kuvalle voidaan tehdä temppuja, jotka kymmenen vuotta sitten olisivat maksaneet valtavasti, tai olleet mahdottomia.

PDF

Ekan elokuvan ABC: ääni ja elokuvan viimeistely -ohjeet tulostettavassa muodossa.

Lataa tästä



 
 

Poimintoja  

olento pallo

Miltä koulu näyttää Helmerin silmin

Vuorentaustan koulun oppilaat toteuttivat Helmerin matkassa -multimediatyön. Se kertoo Vuorentaustan koulussa asuvasta Helmeri -tontusta, jot... Lue lisää