Raskaan rockin tarina Nalle Östermanin silmin.

Metal Evolution

  • Metal Evolution | 16.12.2012

    Metal Evolution osa 11 - Progressive Metal - soittotaitoisten muusikoiden luomia kelvottomia lauluja vai aitoa kehitystä?

    Metal Evolutionin viimeinen jakso saa Nalle Östermanin hampaat vihlomaan. Hänen mielestään progrehevin kikkailu ei varsinaisesti ole edistystä metallimusiikissa. Jakso uusitaan Yle Teemalla 24.8. klo 21.00, katsottavissa myös Yle Areenassa.

  • Metal Evolution | 09.12.2012

    Metal Evolution osa 10 - Power Metal - raakaa voimaa vai helppoa kikkeliheviä?

    Metal Evolutionin kymmenes jakso saa Nalle Östermanin pohtimaan Power Metallin olemusta.1980-luvulla termillä kuvailtiin tavallista heviä rankempia yhtyeitä. Sam Dunn puolestaan käsittelee dokumenttisarjassaan enemmänkin musiikkityyliä, jota Suomessa on kutsuttu esimerkiksi sankarimetalliksi, käkikelloheviksi tai kikkeliheviksi. Joka tapauksessa tässä jaksossa suomalaiset pääsevät sankoin joukoin oikein kunnolla esille. Sarjan uusintakierros alkaa Areenassa 26.1. 2013 klo 12.00.

  • Metal Evolution | 02.12.2012

    Metal Evolution osa 9 - Shock Rock - "Siellä se Österman n***i jotain pimua bajamajassa!"

    Nalle Österman löytää Jumalansa ja elämänsä, Venomin varhaisteini-iässä. Musiikki on röyhkeää, rietasta ja härskiä rienausta, mutta samalla hauskaa. Nalle on myyty. Mikä shokki! Lisää shokkeja Nalle kokee vähän varttuneempana Ilosaarirockissa. Sarjan uusintakierros alkaa Areenassa 26.1. 2013 klo 12.00.

  • Metal Evolution | 25.11.2012

    Metal Evolution osa 8 – Nu Metal - kun musiikkibisneksellä meni vielä loistavasti

    Metal Evolution -dokumenttisarjan kahdeksas jakso pureutuu pomppuheviin eli nu metalliin. Jakso saa Nalle Östermanin muistelemaan muun muassa vuoden 1997 Dynamo Open Air -metallifestivaalila ja siellä sattunutta pientä onnettomuutta, jonka seurauksena hän herää housujensa etumus likomärkänä. Sarjan uusintakierros alkaa Areenassa 26.1. 2013 klo 12.00.

  • Metal Evolution | 18.11.2012

    Metal Evolution osa 7 – Grunge on black metallia valtavirtarokkareille

    Metal Evolutionin seitsemäs jakso käsittelee grungea. Nalle Östeman pohtii, onko grunge metallin The Beatles. Ehkä grunge on rankempaa kamaa niille parikymppisille, jotka 1980-luvulla kasvoivat Europen, Bon Jovin ja Kissin parissa? Ininää ja vaikerointia. Sarjan uusintakierros alkaa Areenassa 26.1. 2013 klo 12.00.

  • Metal Evolution | 11.11.2012

    Metal Evolution 6: Mitä Metallican Cliff Burton teki Pihtiputaan Shellillä?

    Metal Evolution -sarjan thrash-metallia kuvaava 6. jakso saa Nalle Östermanin muistelemaan seksiäkin parempaa keikkakokemusta. Nalle tutustuu Yle Teemalla esitettävään 11-osaiseen Metal Evolution -sarjaan ja kirjaa ajatuksensa jokaisesta jaksosta etukäteen musiikkisaitillamme. Sarjan jaksot ovat katsottavissa yle.fi/musiikissa jo tv-lähetystä edeltävänä päivänä. Sarjan uusintakierros alkaa Areenassa 26.1. 2013 klo 12.00.

  • Metal Evolution | 04.11.2012

    Metal Evolution osa 5 - Glam metal

    Metal Evolutionin viides jakso saa Nalle Östermanin muistelemaan kohtaamisiaan Andy McCoyn kanssa sekä mönkään menneitä yrityksiään saada Slashilta haastattelua. Nalle tutustuu Yle Teemalla esitettävään 11-osaiseen Metal Evolution -sarjaan ja kirjaa ajatuksensa jokaisesta jaksosta etukäteen musiikkisaitillamme. Sarjan uusintakierros alkaa Areenassa 26.1. 2013 klo 12.00.

  • Metal Evolution | 28.10.2012

    Metal Evolution osa 4 - Brittihevin uusi aalto

    Metal Evolutionin neljäs jakso saa Nalle Östermanin pohtimaan punkin ja hevin suhdetta sekä muistelemaan suomalaisen hevin "amerikkalaistumista". Nalle tutustuu Yle Teemalla esitettävään 11-osaiseen Metal Evolution -sarjaan ja kirjaa ajatuksensa jokaisesta jaksosta etukäteen musiikkisaitillamme. Sarjan jaksot ovat katsottavissa yle.fi/musiikissa jo tv-lähetystä edeltävänä päivänä. Sarjan uusintakierros alkaa Areenassa 26.1. 2013 klo 12.00.

  • Metal Evolution | 21.10.2012

    Metal Evolution osa 3 - Varhaismetalli, Britannia

    Metal Evolution -dokumenttisarjan kolmas jakso palauttaa Nalle Östermanin vuoteen 1987 Helsingin jäähalliin Deep Purplen keikalle. Lisäksi mies muistelee Ozzy Osbournen haastatteluja vuosien varrelta. Sarjan uusintakierros alkaa Areenassa 26.1. 2013 klo 12.00.

  • Metal Evolution | 14.10.2012

    Metal Evolution osa 2 - Varhaismetalli, USA

    Metal Evolution -dokumenttisarjan toinen jakso vie Nalle Östermanin muisteluissaan vuoteen 1996, jolloin hän pyhiinvaelsi monen muun suomalaisfanin tavoin Tukholmaan katsomaan Kissin alkuperäiskokoonpanon paluuta. Sarjan uusintakierros alkaa Areenassa 26.1. 2013 klo 12.00.

  • Metal Evolution | 07.10.2012

    Metal Evolution osa 1 - Esimetalli

    Metal Evolution -dokumenttisarjan ensimmäinen jakso saa Nalle Östermanin muistelemaan neljää hyypiötä irvokkaassa levynkannessa, johon hän törmäsi ala-asteiässä. Levyn musiikissa on jotain pahaenteistä, jotain kieroutunutta, jotain pelottavaa. Sarjan uusintakierros alkaa Areenassa 26.1. 2013 klo 12.00.

Kommentit (0)

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä