Jakson otsikko All On A Mardi Gras Day tulee samannimisestä laulusta.
All On A Mardi Gras Day kuvaa yleistä tunnelmaa, menoa ja meininkiä laskiaistiistaina.
All On a Mardi Gras Day on myös kahden kiinnostavan New Orleansin karnevaaliperinteitä selvittävän teoksen nimi. Toinen niistä on vuonna 1995 ilmestynyt Reid Mitchellin kirja ja toinen puolestaan vuonna 2003 valmistunut Royce Osbornin dokumenttielokuva.
Delmond saapuu Loews New Orleans Hoteliin, joka sijaitsee Poydras Streetilla. Vuoden 2006 Mardi Gras’n aikaan oli vaikea saada hotellihuonetta. Lähes puolet kaupungin hotellihuonekapasiteetista oli pelastus- ja terveydenhuoltotyöntekijöiden sekä kotinsa ja huoneistonsa menettäneiden kaupunkilaisten käytössä.
Annien ja Sonnyn katusoittoa Jackson Squarella katselevaa miestä esittää neworleanslainen näyttelijä Bob Edes Jr., jonka Lakeviewssa, lähellä Pontchartrain-järveä sijainut koti tuhoutui 17th Street Canalin tulvapadon murruttua Katrinan jälkeen.
Vuoden 2006 Mardi Gras -paraatiin osallistui runsaasti ihmisiä, jotka kantoivat entisten kotikatujensa nimillä varustettuja plakaatteja: Memphis Street. Louis XIV. Fleur de Lis. Ne kaikki sijaitsivat Lakeview’ssa.
Kun Katrina-hirmumyrskystä oli kulunut vain muutamia viikkoja, ehdotti New Orleansin pormestari Ray Nagin kevyen raideliikenteen synnyttämistä kaupungin, lentokentän ja Louisianan osavaltion pääkaupungin Baton Rougen välille. “Vai kevyttä raideliikennettä", sanoi yksi Lakeview’n talonomistaja tammikuun 2006 jälleenrakennuskokouksessa, “kun me täällä hukumme mutaan”.
Neville-veljekset ja Katrina
Antoinen keikkapaikkana on tällä kertaa klubi nimeltä Howlin’ Wolf, joka sijaitsee keskustan Warehouse Districtissa. Bändi, jonka mukaan pasunisti liittyy, on Ivan Neville’s Dumpstaphunk. Yhtyeen kitaristi Ian Neville on Neville Brothersin päämiehen Art Nevillen poika. Kosketinsoittaja Ivan on puolestaan Neville Brothersin pääsolistin Aaron Nevillen poika. Ian mainitsee Valence Streetin, joka on Neville Brothersin vuoden 1999 albumi. Levy nimettiin veljesten New Orleansin uptownissa sijaitsevan lapsuuden ja nuoruuden kotikadun mukaan. Art Neville asui kadulla vielä albumin levyttämisen aikaan ja palasi sinne vuoden 2006 Mardi Gras’ta varten - huolimatta talonsa kärsimistä tuulen, sateen ja ryöstelijöiden aiheuttamista vahingoista. Cyril Neville muutti Teksasin Austiniin tulvaveden pilattua hänen Gentillyn alueella sijainneen kotinsa. Sitä käytettiin Tremen kuvauksissa Big Chief Albert Lambreaux’in talona.
Cyril, Neville-veljesten nuorimmainen, sanoo suorat sanat NO:sta Austin Chroniclen haastattelussaan. Lapsuudestaan saakka astmasta kärsinyt Aaron Neville on jättänyt New Orleansin. (Hän asui Katrinan niin ikään tuhoamalla Eastoverin alueella.) Syynä palaamattomuuteen on ollut lääkärin suositus. Home ja tulvan synnyttämät saasteet heikentävät kaupungin ilmanlaatua.
The Neville Brothers jäi pois vuonna 2006 New Orleans Jazz & Heritage Festivalilta ensimmäisen kerran 15 vuoteen. Syynä oli Aaronin vaimon, nyt jo edesmenneen Joel Roux’in kamppailu syöpää vastaan. Aaron Neville palasi New Orleansiin 16 kuukautta myöhemmin hautaamaan Joelin. The Neville Brothers on sittemmin jatkanut perinteistä, festivaalin päätöspäivän viimeisen esiintyjän rooliaan vuoden 2008 Jazz Festilla.
Gumbon juuri on roux
Gumboa valmistetaan kahta eri tyyliä - keittona ja muhennosmaisena pääruokana. Sana gumbo tulee afrikkalaisesta sanasta ’ngumbo’, joka merkitsee okraa. Gumbon valmistuksessa on gumbo-file -jauheella suuri merkitys suurustajana sekä maustajana. Samoin öljystä ja vehnäjauhosta valmistettu ’roux’ on tärkeä maun ja suuruksen kannalta.
Paul Prudhomme on NO-keittiön uranuurtaja. Louisianan Opelousasista syntyisin oleva Prudhomme vastasi Commander’s Palacen keittiöstä ennen kuin avasi ranskalaiseen kortteliin oman ravintolansa K-Paul’s Louisiana Kitchenin vuonna 1979. Siellä hänen keittotaitonsa popularisoi New Orleansissa synnyinpitäjänsä cajun-keittiön.
LaDonnan äiti silppuaa selleriä, sipulia ja paprikaa. Tuo "pyhä kolminaisuus" -muodostaa perustan monelle Louisianan ruokalajille. Hän aloittaa Gumbon tekemisen lisäämällä pilkotut vihannekset asteittain jauhoista ja öljystä koostuvaan roux-pohjaan.
“Cajun-keittiössä kastikkeisiin käytetään öljy-vehnäjauhosuuruksia. Suurus muistuttaa meikäläistä vehnäjauhon ruskistusta, mutta valmistustapa on erilainen. Suuruksesta käytetään nimitystä ’roux’ ja se valmistetaan lisäämällä melkein savuavaan öljyyn vehnäjauhoa (1/1). Suurusta sekoitetaan koko ajan ja sille voidaan antaa neljä eri tummuusastetta: normaali roux, vaaleanruskea roux, tummanruskea roux, sekä mustanruskea roux. Rouxin valmistus vaatii huolellisuutta ja kärsivällisyyttä. Jos suurus vähänkin palaa tai siihen tulee mustia pilkkuja, on se heitettävä pois ja aloitettava alusta. Öljyn asemesta ei voida käyttää voita, sillä voi palaa liian helposti” - Kokki, keittiömestari Aarno Rissanen
Praline Connection ja Big Chief
Delmond illastaa Praline Connectionissa osoitteessa 542 Frenchmen Street. Professor Longhairin Big Chief -levytys soi taustalla, kun Delmond vastaa isänsä asianajajan puheluun. Klassikon kirjoitti ja sen ensilevytyksellä vihelsi ja lauloi Earl King, New Orleansin musiikkilegenda, joka Tremen avausjaksossa ilmestyi unessa Davis McAlarylle.
Sukupolvet kohtaavat. Professor Longhair ja Earl King esittämässä Big Chiefiä, säestäjinään Dr. John ja Neville Brothersin esiaste The Meters.
John Goodman a.k.a. Greigton Bernette
Creighton Bernetten oireilu viittaa krooniseen masennukseen, joka on yleistynyt jopa verrattain onnekkaasti Katrinasta selvinneiden neworleanslaisten keskuudessa. YouTube-viestin “Hyvästit lihalle”, viittaa yhteen tulkintaan sanan karnevaali merkityksestä ja Basin Street Bluesissa New Orleansia kutsutaan "unelmien maaksi”. Hän tekee tyttärensä Sofian kanssa retken Pontchartrain-järven etelärannalle. Laskiaistiistai on vapaapäivä New Orleansissa. Useimmat koulut ovat kiinni koko viikon ja siksi Sofia saattoi mennä isänsä mukana ajelulle Mardi Gras -viikon maanantaina (Lundi Gras).
Zulujen Lundi Gras -paraati vuonna 2012.
Järven rannalla Creighton puhuu paikan entisistä, tarunhohtoisista vetonauloista, myrskyn poispyyhkimistä kala- ja äyriäisravintoloista kuten Sid-Mar’s, Jaeger’s, Fitzgerald’s ja Bruning’s, joka avattiin alunperin vuonna 1859. Sid-Mar’s avattiin uudessa osoitteessa tammikuussa 2010.
Creighton ei pääse tällä kertaa Mardi Gras -fiilikseen, koska
A) Pete Fountain ei esiinny ja
B) hän missaa Jefferson City Buzzardsit. Vuonna 1890 perustettu Jefferson City Buzzards on yksi rennoimmista ja velmuimmista paraatijärjestöistä kautta aikain.
Pete Fountain menetti Katrina-hirmumyrskyssä Mississippin Bay St. Louisissa sijainneen talonsa, mutta paha vyöruusu oli kuitenkin perimmäinen syy, joka esti häntä osallistumasta vuoden 2006 Mardi Grasiin – ja vieläpä ensimmäistä kertaa 45 vuoteen. Fountain on perustaja Half-Fast Walking Clubissa, joka marssii ennen Zulua St. Charles Avenuen paraatireitillä jokaisena laskiaistiistaina. (Mukana usein myös John Goodman.)
Vuonna 1840 avattu Antoine’s ja vuonna 1856 avattu Tujague’s ovat ranskalaisen korttelin ravintoloita. Talo, jonka Creighton mainitsee vuoden 1986 elokuvan The Big Easyn (suomeksi Likaiset lahjukset) yhtenä kuvauspaikkana, on John C. Bruningin vuonna 1893 rakentama. Sofia ja Creighton pilkkaavat elokuvan joidenkin kohtausten vuorosanoja, mikä on suosittu harrastus neworleanslaisten keskuudessa.
New Orleansissa kuvattu Big Easy on kaupunkiin sijoittuva toimintakomedia murharyhmässä työskentelevästä poliisista, jolla on kaksi ongelmaa: jengimurhat ja kaunis lakinainen.
Pääosissa nähtiin Dennis Quaid, Ellen Barkin, Ned Beatty ja itse John Goodman NOPD:n etsivän Andre DeSoton roolissa.
John Goodman on asunut New Orleansissa kaikkiaan yli 15 vuotta ja osti kaupungista hienon talon vuonna 2007.
NO:ssa voi tehdä ohjattuja leffakierroksia kuuluisien elokuvien kuvaussaiteilla.
Creighton Bernette osoittaa kunniaa Professor Longhairin vuoden 1959 levytykselle Go To The Mardi Gras, jonka tekstissä ohjataan kuulija edesmenneeseen St. Claude- ja Dumaine -katujen risteykseen (nykyisin Louis Armstrong -puiston keskusta) näkemään zulukuninkaan ja -kuningattaren ilmielävinä paraativaunussaan.
Niin, ja Bernetten perheen karnevaaliasussaan käyttämä sininen pressu on kunnianosoitus vuoden 2006 Mardi Gras -jättisuosikille: materiaalille, jolla Katrinan repimä New Orleans tilapäisesti katettiin. Katso kuva.
Al Johnson Orpheus ja Proteus
Antoine moikkaa baarissa Al Johnsonia, joka tunnetaan Mardi Gras -klassikkolevytyksestään Carnival Time. Johnson oli karnevaalikuningas vuoden 2005 Krewe du Vieux'ssa. Kappale soi taustalla myöhemmässä kohtauksessa, jossa Janette ja Jacques kokkaavat perinteiseen paraatireittiin kuuluvan St. Charles Avenuen varrelle pystyttämässään “kenttäkeittiössä”. New Orleansin Lundi Gras -yöparaateista vastaavat vuonna 1882 perustettu Proteus ja Harry Connick Jr.:n vuonna 1993 perustama Orpheus.
Vuonna 1960 levytetyssä Carnival Timessa kerrotaan laskiaistiistaista Tremen alueella.
Supersunnuntait
Laskiaistiistain ohella Mardi Gras -intiaaniheimojen tärkeimpiä vuotuisia paraatipäiviä ovat kevään ns. supersunnuntait. Niistä tärkein on St. Joseph’s Dayn (maaliskuun kolmas sunnuntai) paraati. St. Joseph’s Day on katolilaisten juhlapäivä, eikä oikein tiedetä miksi myös Mardi Gras -intiaanit ovat valinneet sen omaksi supersunnuntaikseen. Vuonna 2013 St. Joseph’s Day oli 17. maaliskuuta.
Supersunnuntaina intiaanit kokoontuvat perinteisesti kahdessa kaupungin puistossa, A.L. Davis Parkissa ja Bayou St. Johnissa (NO:n rantapuisto), joista paraati alkaa ja jatkuu tietyn reitityksen mukaan. Illaksi palataan puistoon.
Milneburgin ilot
Antoine on jälleen keikalla Donna’sissa, Rampart Streetin perinteisen New Orleans -musiikin keitaassa. Rummuissa kulmikkaasta luonteestaan tunnettu bändiliideri Bob French. Milenberg Joysin levytti vuonna 1923 New Orleans Rhythm Kings, joka koostui Chicagossa asuvista ja työskentelevistä neworleanslaismuusikoista. Pianoa soitti mukana kappaleen säveltäjä Jelly Roll Morton.
The Greater New Orleans Community Data Centerin historiikin mukaan Milneburgin viihdealue New Orleansissa sijaitsi suunnilleen Elysian Fields Avenuen ja Pontchartrain-järven liittymäkohdassa. Milneburg oli 1870-luvulta aina 1930-luvulle saakka neworleanslaisten suosittu huvittelukohde. Erityisesti alueen tanssisalit vetivät puoleensa paljon asiakkaita, jotka matkasivat paikalle Smokey Mary -nimellä tunnetulla junalla. Nykyisin alueesta on muistona vain majakka. Pontchartrain Beachin huvipuisto toimi lähellä aluetta 1900-luvun puoliväliin saakka. The University of New Orleans hallinnoi nykyisin osaa alkuperäisen Milneburgin alueesta.
Tämä historiallinen NO-dokumenttipätkä on 1940-luvulta – ei varsinaisesti liity Milneburgiin mutta on hieno, vai mitä?
Momusin ritarit, soihdunkantajat ja kunkkukakku
Pelkästään valkoisista miehistä koostunut The Knights of Momus -karnevaalijärjestö perustettiin New Orleansissa vuonna 1872 (Texasin Galvestonissa perustettiin Knights of Momus jo vuonna 1867). The Knights of Momus marssi perinteisesti Mardi Gras -viikkoa edeltävänä torstai-iltana, mutta sen paraatit lopetettiin vuonna 1992 New Orleansin kaupunginvaltuuston hyväksyttyä syrjinnän vastaisen määräyksen. Knight of Momus järjestää kuitenkin New Orleansissa vuotuiset tanssiaiset ja hilluu edelleen täysillä Teksasissa.
Edelleen näkyvässä roolissa ovat lyhtyjen ja soihtujen kantajat (Flambeau carriers). He tarjosivat aikoinaan Mardi Gras -iltaparaatien ainoan valaistuksen.
King Cake on karnevaaliajan sesonkituote. Jokaiseen kakkuun leivotaan sisään muovinen vauva tai jokin muu yllätys. Perinne määrää, että lelun löytäjä leipoo seuraavan kakun. Jakson avauskohtauksessa muovinen vauva osuu Antoine Battistelle.
Haydel’s Bakery valmistaa King Cake -ylläreitä posliinista (joukossa jopa miniatyyrikokoinen FEMA-traileri). Katso video.
Endymion
Sofian suosikkiparaatin järjestää Endymion, vuonna 1966 perustettu krewe, joka vyöryy läpi keskustan Mardi Gras’ta edeltävänä lauantaina ja huipentuu juhliin Louisiana Superdomella. Endymionin “suur-marsalkkoja” vuosien varrella ovat olleet mm. Charo, Wayne Newton, Steven Seagal, Taylor Hicks, Jerry Springer, Michael Bolton ja John Goodman.
Sonny vetoaa oikeuteensa viettää Mardi Gras’ta yksin siteeraamalla Rebirth Brass Bandin kappaletta Do Whatcha Wanna, jonka bassolinjaa myös John Boutte lainaa Treme-sarjan tunnaribiisissään. The Rebirthin alkuperäinen kappale soi taustalla myöhemmässä kohtauksessa jossa Davis ja Annie ovat Tremen Backstreet Cultural Museumin ulkopuolella.
LaDonna osallistuu perheineen Zulu Social Aid and Pleasure Clubin paraatiin, joka on ollut New Orleansin Mardi Gras -perinne vuodesta 1909. Zulu-karnevaaliorganisaation syntyä selostettiin jo 6-jakson yhteydessä, mutta kerrataan: Zulun perustivat afro-amerikkalaiset pilkkaamaan vanhan linjan feikkikuninkaallisten Mardi Gras paraatijärjestöjä. Zulun varhaisten kuninkaiden kruununa toimi laardipurkki ja valtikkana banaaninlehti. Muihin kuninkaallisiin lukeutuu hahmoja kuten Big Shot, Witch Doctor ja Mr. Big Stuff. Zulu on Rexin ohella suurin lavallaliikkuva laskiaistiistain paraati.
Piraatteja, haltijattaria, laskiaisen värejä, katkarapupaistikkaita...
Mardi Gras -tapahtumaa varten “naamioidutaan” varsin yleisesti, vaikka ei kuuluttaisikaan varsinaiseen paraatiseurueeseen. Davisin naamiaishahmo on 1800-luvun kuuluisa herrasmies-merirosvo Jean Latiffe. Meksikonlahdella operoineen Latiffen kerrotaan osallistuneen vuoden 1815 sotaan Yhdysvaltojen puolella Britanniaa vastaan. Aiheesta lauletaan Jimmie Driftwoodin nimiin kirjatussa perinnelaulussa Battle of New Orleans.
Battle of New Orleans - Johnny Hortonin vuoden 1959 levytys.
Tässä laulunkirjoittajan versio ja teksti.
Benny Grunch ikuisti levylle yhden laskiaistiistain ongelmista laulussaan Ain’t No Place to Pee on Mardi Gras Day: Julkiset vessat ovat kortilla Mardi Gras’n aikaan. Aiheesta keskustellaan myös Davisin vanhempien kutsuilla.
Festivaaliongelmat ovat universaaleja.
Perinteiset Mardi Gras -värit ovat purppura (lila), vihreä ja kulta. Nuo värit, joiden kerrotaan edustavan oikeudenmukaisuutta, armoa ja voimaa, näkyvät Davisin isän paidassa, johon hän todennäköisesti pukeutuu vain kerran vuodessa. Vuonna 1872 perustettu Rex on karnevaalijärjestö, jonka Davis luokittelee kategoriaan "formaldehydiä pyörillä". Rex seuraa Zulua perinteisellä St. Charles Avenuen paraatireittillä.
Janette and Jacques tarjoilevat kanaa ja andouille-makkaragumboa...
...sekä katkarapupaistikkaita.
Antoine erkanee perheestään nähdäkseen vuotuisen Claiborne Avenuen I-10 -sillan ali menevän paraatin. Sen jälkeen hän hengaa Mother In Law Loungessa, joka nähtiin jo aiemmassa jaksossa Krewe de Vieux -kapteenien kokouspaikkana.
Baby dolls
Baby doll -naistanssijat on yksi New Orleansin suosittu karnevaaliperinne. Vauva- (ja alus)-asuihin pukeutuneiden ja kasvomaalattujen tanssiryhmien historia alkoi vuonna 1912, aikana, jolloin kaikkialla etelässä vallitsi vahvan rasistinen Jim Crow -laki. Tarkalleen tarina alkaa (jälleen) New Orleansin punaisten lyhtyjen kortteleista, jonne diskriminaatio myös ulottui. Storyvillessa näet seksiteollisuus oli valkoisille asiakkaille laillista; mustien asiakkaiden piti mennä muutaman korttelin päähän, missä prostituutio oli teoriassa laitonta, mutta käytännössä sallittua.
Valkoisten ja mustien punaisten lyhtyjen alueiden välillä oli kilpailua. Kun mustien naisten alueella kuultiin, että heidän valkoiset kollegansa Storyvillessa aikoivat pukeutua ja osallistua Mardi Gras -paraatiin, he päättivät kehittää omat asunsa vastatakseen kilpailuun. Eikä siinä kaikki. He päättivät tehdä sen äärimmäisen provosoivalla tavalla; olla nukkevauvoja (baby dolls), koska sillä nimellä miehet tuohon aikaan ilotyttöjä kutsuivat.
Naisen kutsuminen "beibiksi" oli muutenkin vastikään vakiintunut sanastoon puhekielessä ja lauluissa. Oli jokseenkin kumouksellista, että mustat seksityöntekijät yhdistivät käsitteen asuunsa puhumattakaan siitä, että he osallistuivat se yllään julkiseen paraatiin.
Baby Dollsit käyttivät kävelykeppejä tanssirekvisittanaan sekä myös puolustaakseen itseään. Hauska yksityiskohta, jonka synty oli traagisen realistinen. Katso kuva: Gold Digger Baby Dolls vuonna 1942. Myöhemmin, rotuerottelun lieventyessä, myös baby doll -kulttuuri levisi “kunniallisemmille” asuinalueille ja vakiintui pysyväksi osaksi mustaa Mardi Gras -kulttuuria intiaaniheimojen tavoin.
Baby Dollseja tanssimassa Tremessä vuoden 2009 Mardi Gras’ssa.
Delmond ja hänen uusi ystävänsä tapaavat bileissä NO-trumpetistin ja säveltäjän Terence Blanchardin ja jazzlaulajatar Cassandra Wilsonin. Wilson laulaa vuoden 2oo1 Let’s Get Lost albumin nimikappaleen. Levy oli Blanchardin kunnianosoitus lauluntekijä Jimmy McHugh’lle.
Katrinan jälkeiset urakointipetokset olivat niin laaja vitsaus, että lopulta Orleansin piirisyyttäjä Eddie Jordan ja Louisianan osavaltion oikeiskansleri Charles Foti Jr. perustivat yhteisen työryhmän ilmiön torjumiseksi.
One Eyed Jack's ja muita biletyspaikkoja
Neworleanslainen rapstara Katey Red antaa pusun Sonnylle, joka istuu hipsterien ja indie-rokkarien suosimassa One Eyed Jack’sissa. Baarin omistaja Rio Hackford esiintyy nimellä Toby, ja kutsuu tässä jaksossa One Eyed Jack’sia "lääväksi".
Janette menee (Tremen vastaavan tuottajan) Anthony Hemingwayn isännöimille kutsuille. Hemingway esittelee Janettelle parvekkeen, jota käytettiin Elvis Presleyn vuoden 1958 filmin King Creole kuvauksissa.
Rev. "Goat" Carson siunaa Davisin ja Annien Backstreet Cultural Museumin ulkopuolella. Tämän jälkeen he menevät Lolis Eric Elien bileisiin. Lolis on yksi Tremen käsikirjoittajatiimiläisistä. Bileissä Davis yrittää arvata naamioituneen pianistin henkilöllisyyttä: Onko kyseessä Jon Cleary, David Torkanowsky, vai John Magnie? Hevospäinen, Stephen Fosterin “Camptown Races” -renkutusta soittava pianisti on kuitenkin Tom McDermott, joka ystävystyi Annien kanssa aiemmissa jaksoissa. Elie toivoo McDermottilta kappaletta If Ever I Cease to Love. Tämä englantilaisen music hall -säveltäjän ja koomikon George Leybornin alias “Champagne Charlien” vuonna 1870 kirjoittama laulu ollut Rexin tunnuskappale vuodesta 1872. Katso video Rexin komeasta paraatista.
Delmond jammaa Big Sam Williamsin kanssa Le Bon Temps Roule -klubissa.
Karnevaali on ohi
Antoinen palatessa kotiin selostaa WYES-kanava Rexin ja Comusin hovien kohtaamista karnevaalin seremoniallisissa päätöstanssiaisissa. Noin 35 prosenttia suur-neworleanslaisista on katolisia. Kun vuorokausi vaihtuu keskiviikoksi (Ash Wednesday), Davis ja Annie sirottelevat St. Louis Cathedralin ylleen hiiltyneen The Gambit -lehden tuhkaa.
Jakson päättää Tommy Malonen levytys Fat Tuesday.
Kommentit (0)