Bääbs tuo euroviisulavalle vintagen ja burleskin

Bääbs. Kuva: Heli Hirvelä

Turkulainen taiteilija Päivi Kankaro alias Bääbs esiintyy euroviisujen alkukarsinnoissa tamperelaisen pukusuunnittelijan Anne-Mari Pahkalan suunnittelemassa burleskiasussa. Naiset odottavat show´lta paljon.

- Mikään ei voi olla liikaa ja kerrankin saa vetää myös överiksi, sanoo Bääbs tyylistään tulevalla euroviisulavalla.

Bääbsin varsinaista esiintymisasua ei ole paljastettu ennen alkukarsintailtaa, mutta burleskin valikoituminen tyyliksi ei ole sattumaa.

- Minua on aina miellyttänyt 40- ja 50-luvun glamourtyyli sekä pin-up-estetiikka. Burleski taas sopii luonteelleni ironisella, kauneusihanteita rikkovalla otteellaan. Euroviisuissa saan tilaisuuden näyttää kynteni, sanoo Bääbs.

- Muistin juuri, että fanitin pienenä kovasti Tuulen viemää -elokuvaa. Scarlett O´Hara on upea kaunotar, mutta ihanan omapäinen ja oikukas.

Takana kahden kuukauden puvustusurakka

Bääbsin puvustaja Anne-Mari Pahkala on ammattipukusuunnittelija, jonka tähänastisen uran kohokohtia on ollut oman kädenjäljen näkyminen brittiläisen IAMX:n musiikkivideolla. Bändi tekee yhteistyötä mm. Karl Lagerfeldin kanssa, ja yhtyeen johtohahmo on pukeutumisensa vuoksi lähes kulttimaineessa.

- Tunsin pyörtyväni, vaikka istuin tuolilla, kun Chris Corner pyysi yhteistyöhön kanssaan. Jo muutaman kuukauden kuluttua nimeni oli yhtyeen musavideon lopputeksteissä, siinä Karl Lagerfeldin alapuolella, hymyilee Pahkala.

Burleskityyli oli itsestään selvä valinta myös Bääbsin juuri kuvatun musiikkivideon teemaksi.

- Rakastan vaihtoehtoisten materiaalien työstämistä ja yhdessä tiimin kanssa ideoimme videon, jonka punaiseksi langaksi tuli suunnittelemani valkoinen paperipuku, kertoo Pahkala.

Musiikkivideo kuvattiin hotelli Tammerissa kaikkiaan parinkymmenen avustajan voimin burleski- ja vintagevaatehengessä. Pahkala teki pukuja asistenttinsa Ida Tuomiston kanssa yhteensä kaksi kuukautta.

- Videon valmistuttua meillä olikin käsissämme film noirista ideoitu hotellimurhamysteeri, jossa upeat ihmiset juovat shampanjaa upeissa puvuissaan.

Työssään Pahkala kertoo inspiroituvansa musiikista, taiteesta, tunnetiloista ja kauniista asioista ja muodoista ympärillään.

- Olen aina ollut kiinnostunut visuaalisuudesta, fantasiasta ja vintagearvoista. Burleskissa minua kiehtoo kauneusihanteiden rikkominen: kuka on määrittänyt, että vain yhdenlainen vartalotyyppi saisi olla kaunis?

Pahkalan mukaan naisille edelleenkin tarjotaan vääränmallisia vaatteita.

- Haluan näyttää, mitä vaatteiden avulla saadaan naisvartalolle aikaan. Kyllä pukeutumisessakin saa olla vähän pilkettä silmäkulmassa.

Tyyliä on olla sinut itsensä kanssa

Tyylinsä tuntevalta Bääbsiltä on pakko kysyä, onko matkan varrelle sattunut tyylimokia.

- Tyylimokat ovat osa elämää ja kuuluvat kasvamiseen ja oman itsensä etsimiseen. Eniten ehkä harmittelen sitä, että vihasin hiuksiani koko nuoruuteni. Luonnonkiharat hiukset kieltäytyivät aina yhteistyöstä. Vasta 16-vuotiaana aloin arvostaa hiuksiani - nyt ne ovat vahva osa identiteettiäni. Mottoni onkin "it´s not a perm"!

Pahin tyylimoka Bääbsin mielestä on se, että ei anna itselleen mahdollisuutta olla ja näyttää siltä miltä haluaa.

- Kun on sinut itsensä kanssa, on tyylikin kunnossa.

Anne-Mari Pahkalan ajatusmaailma on burleski: jos burleskipurema  näkyykin ulospäin punaisessa huulipunassa, burleskin vaikutus henkiseen hyvinvointiin on yllättävä. 

- Sanoisin burleskia enemmän elämäntavaksi kuin harrastukseksi. Eniten burleski näkyy omissa arvoissani, naiseudessa, terveydessä ja terveessä itsetunnossa; se näkyy myös rakastamassani työssä, pukusuunnittelussa.

Pahkala tai Bääbs eivät esiinny itse burleskitaiteilijoina, mutta Bääbsille lavashow on hyvin tärkeä osa omaa esiintymistä.

- En ole mikään kokenut tanssija enkä voi tehdä lavalla kovinkaan kummoisia kevätjuhlaliikkeitä. Show tarkoittaa kokonaisuutta, jossa on draaman kaari, valot, musiikki ja kimallusta.

Tärkeintä Bääbsin mielestä on kuitenkin karisma.

- Se tekee show´n ja kannattelee loppuun saakka - jos siis kyseistä ominaisuutta sattuu omaamaan, nauraa Bääbs.

Anne-Mari Pahkalan ja Bääbsin tiimin energistä yhteistyötä nähdään varmasti jatkossakin. Nyt Pahkala sai päätökseen pitkän produktion, kun Suomen euroviisukarsinnat alkavat.

- Tein tähän asti haastavimman taiteellisen työni Bääbsin tuoreeseen musavideoon, kun pukusuunnittelun ja ompelun ohessa toimin visualisoijana, lavastajana sekä näyttelijäkaartin organisoijana. Kun musiikkivideosäpinä oli ohitse tuli olo, että kyllähän tässä helposti yhden neljän hengen lavashow´n vielä pyöräyttää!
 

Ulla Vuorela
 

Euroviisujen 1. alkukarsinta pe 8.1. klo 21.00 YLE TV2

Kolmesta viisufinaalipaikasta 1. alkukarsinnassa kilpailevat Amadeus, Nina Lassander, Bääbs, Boys of the Band ja Pentti Hietanen.

Euroviisut 2010

Euroviisut-faniryhmä Facebookissa

Lue lisää

YLE Olotila: Burleskia aloittelijoille

Elävä arkisto: Suomen euroviisuedustajia 1961 - 2009

Päivi Kankaron alias Bääbsin omat sivut

Pukusuunnittelija Anne-Mari Pahkala: Illusion Costumes

 

 

kommentit

Show oli kerrassaan upeaa katsottavaa! Jutun luettuani osasin paremmin katsoa tiettyjä elementtejä lavalla.

Ma, 2010-01-11 12:17

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä