Briteissä annetaan yhä hoitoa homouteen

BMC Psychiatry -lehdessä torstaina julkaistun tutkimuksen mukaan 17 prosenttia Isossa-Britanniassa työskentelevistä terapeuteista ja psykiatreista on auttanut potilaitaan vähentämään "homouden tai lesbouden tunteitaan", jos potilas on sitä pyytänyt.

Tutkimuksen julkaissut Lontoon University Collegen tutkija Michael King pitää lukua yllättävän suurena. King muistuttaa, että homoseksuaalisten tunteiden hoitamisen tehosta on hyvin vähän näyttöä. Homouden hoitaminen voi Kingin mukaan olla jopa haitallista, koska se saattaa herättää potilaassa suurempaa ahdistusta ja hämmennystä.

Homoseksuaalisuuden hoitaminen mielenterveydellisenä ongelmana oli yleisempää Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa 1970- ja 1980-luvuilla, jolloin niin sanottu "käännytyshoito" oli Kingin mukaan muoti-ilmiö. Maailman terveysjärjestö WHO poisti homoseksuaalisuuden mielisairauslistaltaan vasta vuonna 1992.

King kollegoineen kysyi 1 400:lta terapeutilta auttaisivatko nämä potilastaan muuttamaan seksuaalista suuntautumistaan pyydettäessä. Ensi istumalta vain neljä prosenttia myönsi tekevänsä niin, mutta jatkokysymykset paljastivat joka kuudennen jo tehneen niin eri hoitomuotojen kautta.

Syyt homouden hoitamiseen vaihtelivat niin terapeuttien omista uskonnollisista tai moraalisista motiiveista aina potilaiden pelkoon syrjinnästä.

 

 

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä