Hieronta voi laukaista päänsäryn tai tulehduksen

Lahden hierontakoulun johtaja ja hieronnan opettaja Petri Joensalo, miksi hierontaan ei saa mennä sairaana?

- Jos tuntee sairastuvansa, tulee hierontaa välttää ja antaa taudin kulkea omaa tahtiaan. Tulehdus voi hieronnan vaikutuksesta levitä, sillä hieronta lisää aineenvaihduntaa etenkin ihossa, mikä on ihmisen suurin elin. Kun verenkierto ihossa lisääntyy voimakkaasti, voi olettaa, että tulehdus voi levitä.

- Yleensä sairauden aiheuttaa bakteeri- tai virusinfektio. Infektio kehossa on hieronnan vasta-aihe eli estää hieronnan. Ihminen ei silti ehkä heti tiedä, että on tulossa sairaaksi. Sairastumisen oireena saattaa olla esimerkiksi lihaskipua, jolloin virheellisesti kuvitellaan, että syy on tuki- ja liikuntaelimistöstä peräisin, vaikka ei olekaan.

Jos sitten ihminen tulee hierontaan ja kipeitä lihaksia hierotaan, menevätkö ne entistä pahemmin jumiin?

- Yleensä ihmiset kokevat sen niin. Sairaana keho on puolustustilassa ja kaikki reaktiot hoidon jälkeen voivat olla voimakkaita.

Voiko niskahieronta laukaista päänsäryn tai migreenin?

- On se mahdollista. Päänsärkyjä on erilaisia kuten myös migreenejä. Moni ei migreenin aikaan edes uskalla mennä hierontaan. Jos kuitenkin on kyse jännityspäänsärystä ja särky tulee päälle hieronnan jälkeen, voi olla kyse siitä, ettei niskahartiaseutua ole käsitelty tarpeeksi. Näissä tapauksissa ensin tuleekin hoitaa pientä aluetta tehokkaasti, että saadaan lihasjännitys pois. Siten jännityspäänsärky ei pääse tulemaan päälle.

- Migreeni perustuu verisuonten supistumistaipumukseen. Toisilla ihmisillä on aivorungon ja nikama- ja kaulavaltimoiden verisuonissa kova supistumisherkkyys migreenin tullen. Voi olla, että hieronta vaikuttaa verisuonten supistusmistaipuisuuteen.

Jos on sairastanut flunssan, miten pian uskaltaa tulla hierottavaksi?

- Kun kokee itsensä niin terveeksi, että voi elää normaalia arkea, käydä töissä ja niin edelleen. Silloin hierontaa vai taas harkita.

23.2.2010 YLE Lahti/YLE Olotila
 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä