Ihosyöpä lisääntyy vauhdilla

Lääkäri muistuttaa, että suomalaisten aurinkotavat ovat muuttuneet. Entisaikoina ei maattu rannalla tai matkustettu nykyisessä määrin etelänlomille.

- Suomalaiset eivät ennen menneet vaalean ohuen ihonsa kanssa suoraan rannalle kuten viime viikonloppuna, sanoo osastonylilääkäri Olli Saksela HYKSin Ihotautien klinikalta.

Juuri äkillinen auringonvalo iholle lisää rasitusta ja vaurioita.

Melanooma on lisääntymässä puolella vuoden 2002 tasosta vuoteen 2015 mennessä. Samassa ajassa ihosyöpien hoitokustannukset ovat kaksinkertaistumassa 1,1 miljardiin euroon.

Valtaosa ihosyövistä johtuu ultraviolettisäteilystä. Melanoomaa esiintyy jo nuorilla aikuisilla.

- Selvästi suurin syy näille ihon muutoksille on auringonotto. Muut syyt ovat vain marginaalisia, sanoo Olli Saksela HYKSistä.

Lääkärin mukaan ihosyöpätapaukset alkavat olla melkoinen rasite myös terveydenhuollolle.

Olli Saksela haluaa painottaa lasten suojaamista liialta auringolta. Ohjeet pätevät sopivat myös aikuisen hipiälle.

- Järkevät vaatteet päälle ja riittävät suojakertoimet iholle!

 

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä