Jalat sileiksi kalapedikyyrissä

Suomessa ei vielä voi mennä kalapedikyyriin. Lähin paikka näyttäisi löytyvän Ruotsin Malmöstä.

Garra rufa -kalaparvi odottaa ateriaansa nälkäisenä. Doktor Fisk Nail Spa -salonkiin tulleita asiakkaita Eva Liljekvistiä ja Eva Nilssonia valmistellaan kalapedikyyriä varten. He istahtavat ensin liottamaan jalkoja vartin ajaksi, jolloin kuollut solukko alkaa helposti irrota kalojen syötäväksi.

- Vai niin, ne haluavat puhdasta ruokaa, nauraa Eva Liljekvist.

Elämyksellinen jalkahoito

Garra rufa -kaloja käytetään sekä käsi- että jalkahoidoissa. Suosituimpia ovat kuitenkin jalkahoidot, joihin lähdetään eri puolilta Ruotsia. Asiakkaita Skooneen tulee Upsalasta saakka.

- Tämä on erityisen suosittua esimerkiksi polttariporukoiden parissa, kertoo Sun Tran salongista. Myös syntymäpäiviä vietetään toisinaan täällä jalkahoitolassa.

Sekä Eva Liljekvist että Eva Nilsson ovat molemmat saaneet aviomieheltään lahjakortin kalapedikyyriin. He keräävät rohkeutta ennen kuin uskaltavat työntää jalkansa kala-altaaseen.

- Nyt menoksi, sanoo Eva Liljekvist.

Naiset laskevat jalkansa kala-altaaseen naurun ja huudahdusten saattelemina.

- Aika kauheata, nauraa Eva Nilsson. Ne kutittavat vähäsen.

Sun Tran pitää kalamenetelmää kätevänä. Viilaa joutuu tavallisessa jalkahoidossa käyttämään huomattavasti enemmän kuin kalojen jäljiltä.

- Ensin ihmiset eivät uskaltaneet kokeilla tätä, sanoo Sun Tran. Kun sitten yksi asiakas suosittelee toiselle, joka on hoitoon tyytyväinen, alkaa asiakkaita tulla. Iho on kalapedikyyrin jälkeen pehmeä, ja hoito on myös rentouttavaa.

Kalapedikyyri naurattaa ja rentouttaa

Garra rufa -kaloilla uskotaan olevan iholle hyvää tekevä vaikutus. Ne auttavat muun muassa psoriasispotilaita. Kauneussalonki ei toisaalta saa mainostaa terveysvaikutuksia, joista ei ole riittävästi tieteellistä näyttöä.

Kuollutta ihoa syövät kalat ovat kotoisin Lähi-idästä, jossa ne elävät lämpimissä joissa ja järvissä. Malmöhön kalat on tuotu Tanskasta, jossa ne on käsitelty EU:n määräysten mukaisesti.

- Kahden asiakkaan jälkeen kalat saavat levätä, kertoo Sun Tran. Niitä ei siis pakoteta töihin koko pitkäksi päiväksi!

Eva Nilsson ja Eva Liljekvist saavat kalapedikyyrin jälkeen hetken vielä tavallista jalkahoitoa.

- Ensin tuntui kauhealta, kuvailee Eva Nilsson. Kalat tulivat yhtä aikaa, ja tuntui kuin olisi jalkojen ympärillä ollut haiparvi. Muutaman minuutin päästä se tuntui vain mukavalta ja kutitteli jalkoja vähäsen. Jalat olivat hoidon jälkeen kuin vauvan peppu!

25.5.2010 YLE Akuutti/Maija Unkuri/YLE Uutiset/YLE Olotila

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä