Jo kauppareissu kävellen tekee hyvää terveydelle

Päivittäisen liikkumisen saa koota pienistäkin pätkistä. Jos kävelee bussipysäkille ja takaisin, siitä saa jo osan päivän liikunta-annoksesta. Jos käy kaupassakin jalan, tekee se vain lisää hyvää.

- Ei kannata turhaan stressata siitä, ettei ole aiemmin liikkunut tarpeeksi. Pienestä se lähtee. Ei heti pidä haukatakaan isointa kakkupalaa, suunnittelija-opettaja, 15 vuotta liikuntaa opettanut Päivi Levola päijäthämäläisestä kansalaisopisto Wellamo-opistosta rohkaisee.

Työikäiset miehet eivät ryhmäliikunnasta perusta

Päivi Levola on nähnyt vuosien saatossa, minkälaista väkeä esimerkiksi ryhmäliikuntatunnit vetävät. Haitari on suuri.

- Siellä saattaa olla ihmisiä yläasteikäisistä tytöistä yli 70-vuotiaisiin miehiin ja naisiin. On mukavaa, että isät, pojat ja vaarit käyvät samoissa ryhmissä. Nuorille pojille vain järjestetään erilaista ohjelmaa kuin vaareille. Tällaisilla tunneilla yhteisöllisyys ja kylähenki ovat hyvin aistittavissa, tuumaa Levola.

Jumppatunneilla on kuitenkin yksi ryhmä, joka loistaa poissaolollaan: työikäiset miehet.

- Ehkä he käyvät jossakin muualla. Onneksi kuitenkin muille ryhmätoiminta on mieleen. Ihmiset tykkäävät, että on tietty aika liikkumiselle ja paikalla on piiskuri käskemässä. Ja tuleehan siitä hyvää oloa ja terveysvaikutuksia, naurahtaa Levola.

Nuorissa selvä jako

- Olen opettanut myös ammattikoulussa, ja siellä on nähtävissä jakautumista. Ennen kouluissa kaikki oppilaat olivat vähintään jonkinlaisessa kunnossa. Nykyään on kovasti liikkuvia huippuja, ja sitten on niitä, joilla liikunta jää kokonaan. Istuvat vain koneen ääressä ja passivoituvat, Päivi Levola ihmettelee.

Hän muistuttaa, että nykyisillä kuusikymppisillä on yleensä liikunnasta edes muistoja ja he tietävät, miltä liikkuminen tuntuu, vaikka se olisikin välillä jäänyt syrjään. Tunteen saa harjoittelun aloittamalla pian kaivettua esiin ja helposti syntyy motivaatio jatkaa liikkumista. Levola pelkää, että nykynuorille liikuntamuistoja syntyy yhä vähemmän.

- Kauhulla odotetaan, mitä tapahtuu, kun nykynuoret ovat kuusikymppisiä tai vanhempia. Heillä kun ei ole välttämättä nuorena liikunnasta saatuja kokemuksia, mitä ammentaa.

Liikunnanopettajakonkari Päivi Levola muistuttaakin, että liikkumisen voi aloittaa koska tahansa.

- Toivotan kaikki tervetulleeksi ryhmiin tai kokeilemaan liikkumista itsenäisestä. Mitä vähemmän on liikkunut aiemmin, sitä enemmän liikuntaharrastuksen aloittamisesta on hyötyä terveyden, jaksamisen ja ihan vain olemisenkin kannalta.

9.2.2010 YLE Lahti/YLE Olotila
 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä