Koulujen terveysvalistukseen lisäpontta valistusvessasta

Uusimman kouluterveyskyselyn mukaan perinteinen koulujen terveysvalistus ei pure nuoriin. Puutteita on erityisesti seksuaaliasioihin liittyvissä tiedoissa. Kuopiolaisessa Kallaveden lukiossa ratkaisuksi on tarjottu valistusvessaa.

Kallaveden lukion oppilaat ovat yhdessä Nuorten Palvelun kanssa koonneet ja muokanneet saatavilla olevasta valistusmateriaalista tekstejä, joiden uskotaan menevän paremmin perille, kun ne löytyvät vessan seinältä.

Stakesin viime syksynä julkistaman kouluterveyskyselyn mukaan lukiolaisista peräti 15 prosenttia uskoo esimerkiksi, ettei nainen voi tulla raskaaksi jo ensimmäisellä yhdyntäkerralla. Vastaavanlaista epätietoisuutta vallitsee tutkimuksen mukaan myös HI-viruksen tarttuvuudesta.

Valistusvessan alkuperäinen idea on peräisin Liperistä, jossa sitä on kokeiltu yläkoulussa. Kuopiossa tavanomaisemman seksi- ja päihdevalistuksen lisäksi esillä on muun muassa ohjeita siitä, miten toimia jos joutuu ahdistelun uhriksi.

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä