Kuka oli Viktor E. Frankl?

kuva: Pekka Kauranen/YLEProfessori Frankl tuli siihen tulokseen, että ihminen kestää mitä vain, jos hänen elämällään on tarkoitus.

Kirjassaan Ihmisyyden rajalla Frankl kertoo sisäisestä arvostaan ja elämäntaidon harjoittelustaan, joita leirielämä ei voinut järkyttää.

Logoterapia on tunnettua nyt jo kaikilla mantereilla. Franklin laaja kirjallinen tuotanto, kymmenille kielille käännetty kirjallisuus ja ahkera luennointityö ympäri maailmaa tuottivat tulosta.

Nyt hänen oppilaansa jatkavat työtä. Omaa oppituolia logoterapialla ei vielä yliopistoissa juuri ole USA:ta lukuun ottamatta, missä on tiettävästi toistaiseksi ainut alan professuuri.

Eri puolilla maailmaa logoterapia on kuitenkin eri tiedekunnissa muiden oppiaineiden tai koulutusohjelmien osana tai erilliskursseina, Etelä-Amerikassa esim. lääkäreille pakollisena oppiaineena.

Saksassa ja Itävallassa logoterapiakoulutus samoin kuin terapiapalvelut ovat kasvaneet 1980-luvulta alkaen tuntuvasti.

Eräs Franklin työn jatkaja on hänen oppilaansa psykologi Elisabeth Lukas, joka on kirjoittanut lukuisia elämäntaidosta kertovia kirjoja ja tehnyt empiiristä tutkimusta elämäntarkoituksellisuudesta ja sen yhteydestä psyykkiseen tasapainoon. Elisabeth Lukasin toimesta logoterapia on painottunut oman mielen itsehoitoon ja itsensä johtamiseen.

 
Takaisin artikkeliin "Kadonneen tarkoituksen metsästys"

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä