Lapsia vakuutetaan hanakasti sairauden varalta

Suomalaislapsista jopa yli kolmanneksella on vapaaehtoinen sairauskuluvakuutus. Monet vanhemmat haluavat pienen perheenjäsenensä mahdollisimman nopeasti hoitoon. Osa kokee yksityisten lääkäriasemien palvelut julkista puolta laadukkaampina.

Voimassa olevien lapsivakuutusten määrä kasvaa suurimmissa vakuutusyhtiöissä kymmenisen prosenttia vuodessa. Terveysvakuutusten takia lapsia näkyy kunnallisilla vastaanotoilla entistä vähemmän. Lasten käynnit julkisen puolen lääkäreillä ovat vähentyneet paikoin jopa 30 prosenttia.

- Vuodesta 2003 lähtien on havaittavissa laskeva trendi. Vanhemmat vievät lapsensa helposti yksityissektorin hoitoon infektioidenkin kohdalla, jos vakuutus on olemassa. Kyllä se pääsääntö on, että terveyskeskus päivystystapaukset hoitaa ja sinnekin pääsee hoitoon, sanoo ylilääkäri Jari Forsström Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Forsström pitää hyvänä, että potilas saa valita lääkärinsä, mutta lapsiperheiden kaikkoamisella terveyskeskuksista voi olla varjopuolensa.

- Jos varakkaammat potilaat lähtevät julkiselta puolelta pois, tilalle jää ehkä vaikeampihoitoisia potilaita. Tämä saattaa olla osasyy, joka karkoittaa lääkäreitä terveyskeskuksista.

Varmuuden vuoksi turvaa täysi-ikäiseksi asti

Yleisimmin lapsivakuutusta haetaan alle 5-vuotiaalle lapselle tai jo ennen syntymää. Mitä nuorempi lapsi on, sitä todennäköisemmin hänellä on sairauskuluvakuutus. Vakuutusyhtiöt arvioivat kasvun jatkuvan lähivuosina edelleen.

Lapsivakuutuksen ehdot, hinta ja omavastuu vaihtelevat, sillä pienokaisen turvaa myyvät lukuisat vahinkovakuutus- ja henkivakuutusyhtiöt. Joskus tapaturmavakuutus on osa lapsivakuutusta, toisinaan se pitää ostaa erikseen. Käytännöt esimerkiksi hammashoidon tai psykoterapian korvattavuudesta vaihtelevat.

Vuosimaksut liikkuvat 200 euron ja 500 sadan euron välillä. Monet maksavat vakuutusta täysi-ikäisyyteen saakka, vaikka lääkärin tarvetta ei ilmenisikään.

Terveysasiantuntija ei usko, että vakuutettujen lasten osuus enää juurikaan kasva, mutta ilmiö voi yleistyä aikuisväestön suuntaan.

- Esimerkiksi Espanjassa puolella koko väestöstä on yksityinen terveysvakuutus, vaikka siellä on olemassa julkinen terveydenhuolto, ylilääkäri Jari Forsström kertoo.

Suomessa suurten yhtiöiden vahinkovakuutusasiakkaista viidenneksellä on myös sairauskuluvakuutus.

Lisää aiheesta

Sairaan lapsen vakuutus maksoi itsensä takaisin

Valintaopas lasten sairausvakuutuksista (pdf)

23.2.2010 YLE Uutiset/Santtu Natri/YLE Olotila

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä