Matala lihassokeri selittää humalaväkivaltaa

Lihassokerin eli glykogeenin alhainen taso ennustaa vahvasti humalassa tehdyn väkivaltarikoksen uusimista. Tutkimukseen osallistui 49 väkivaltarikokseen syyllistynyttä, alkoholisoitunutta ja antisosiaalisiksi diagnosoitua miestä.

Heistä 17 syyllistyi ainakin yhteen uuteen väkivaltarikokseen tuhdissa humalassa – yleensä pian vankilasta vapauduttuaan. Heidän lihassokeritasonsa oli selvästi matalampi kuin terveillä verrokeilla tai niillä, jotka eivät uusineet väkivaltarikosta kahdeksan vuoden seuranta-aikana.

Tutkijat seurasivat kaikilta tutkimukseen osallistuneilta insuliini- ja verensokeritasoja sekä kartoittavat aineenvaihduntajärjestelmää kokonaisvaltaisesti. Yhteys matalan lihassokerin ja humalaväkivallan välillä on vahva, sillä se selittää peräti 27 prosenttia rikoksen uusimisen eroista.

- Tulokset viittaavat vahvasti siihen, että toistuvat humalassa tehdyt impulsiivis-aggressiiviset väkivallanteot tapahtuvat paljolti juuri tämän mekanismin pohjalta, sanoo oikeuspsykiatrian professori Matti Virkkunen

Humalaväkivalta on erityisesti suomalainen ilmiö, jonka taustoista on nyt saatu lisää tietoa, huomauttaa Virkkunen. Tutkimustulokset on julkaistu Psychiatry Research -lehdessä. 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä