Moni lukiolainen uhkaa uupua suorituspaineiden alla

Jyväskylän yliopiston ja Helsingin yliopiston tutkijayhteistön tekemän tutkimuksen mukaan tytöistä yksi viidestä ja pojista joka kymmenes kärsii lukiossa koulu-uupumuksesta.

Uupumus koskettaa lukiossa etenkin tyttöjä ja erityisesti niitä, joille koulumenestys on tärkeä osa omaa identiteettiä ja suoritus itse oppimista tärkeämpää.

Suurena syynä väsymiseen on menestymisen paine, joka voi myös periytyä kotoa kiireisiltä vanhemmilta. Monet nuoret kahmivat lukujärjestyksensä täyteen kursseja pitääkseen kaikki ovet avoimina tulevaisuutta varten.

Lukioajan uupumus kuitenkin hankaloittaa jatko-opintoihin siirtymistä ja lisää riskiä sairastua masennukseen.

Käytännössä uupuminen opintoihin voi näkyä esimerkiksi arvosanojen romahduksena, kurssien keskeytymisenä sekä kyynisenä asennoitumisena koulunkäyntiin. Asiantuntijat toivovatkin etenkin lukion alkuun enemmän opinto-ohjausta, opiskelijan vahvuuksien esiin nostamista ja opiskelutaitojen opetusta.

Jyväskylän yliopiston ja Helsingin yliopiston tutkijayhteisön Fin Edu -tutkimuksessa seurattiin 2 000 nuoren siirtymistä peruskoulusta lukioon ja sieltä edelleen työelämään.

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä