Moni nyt syntyvä elää 100-vuotiaaksi

Ikääntymistutkimuksen laitoksen professori Kaare Christensenin ryhmän tutkimus julkaistiin arvostetussa brittiläisessä lääketieteen aikakauslehdessä The Lancetissa.

Tutkimusryhmä perustelee ennusteitaan eliniän nopeilla muutoksilla kehittyneimmissä maissa. Vielä vuonna 1950 noin 15 prosenttia 80 vuotta täyttäneistä naisista eli 90-vuotiaaksi. Miehillä luku oli 12 prosenttia. Vuonna 2002 yli kolmanneksella 80-vuotiaista naisista oli vähintään kymmenen elinvuotta edessään, miehistä neljänneksellä. Japanissa nyt kahdeksankymppisistä naisista puolet elää ennusteiden valossa vielä kymmenen vuoden päästäkin.

- Hyvin pitkä elämä ei ole tulevien sukupolvien etuoikeus, vaan rikkaiden maiden nykyisen kansalaisten todennäköinen tulevaisuus, Christensen summaa tutkimustuloksia.

Tutkimus ennustaa myös, että pidempi elämä ei tarkoita pidempää sairauksien ja haurauden leimaamaa vanhuutta, vaan että jatkossa ihmiset pysyvät myös terveinä pidempään.

Iäkkäiden osuuden kasvu yhteiskunnassa kuitenkin muuttaa huoltosuhdetta ja johtaa tutkijoiden mukaan väistämättä ongelmiin, jos työelämän rakenteisiin ei tehdä muutoksia.

Iäkkäiden suuria joukkoja tulisi tutkijoiden pitää mukana työelämässä lyhennetyllä työviikoilla pitkälle yli nykyisten eläkerajojen. Alustavien tulosten mukaan omaan kuntoon sopeutetun työn tekeminen parantaa iäkkäiden elinajanodotetta ja terveydentilaa vielä entisestään.

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä