Nuorilla aikuisilla eniten ulkonäköpaineita

Sitä vastoin 55 - 60-vuotiaista lähes puolet eivät koe ollenkaan ulkonäköpaineita.Naisista 80 prosenttia kokee jonkinlaisia ulkonäköpaineita, kun miehillä vastaava luku on 57 prosenttia.

Yleisimmin paineet ovat lähtöisin omista odotuksista - näin kertoo 62 prosenttia vastaajista. Esimerkiksi media luo paineita vain viidennekselle, ja vielä pienempi merkitys on muun muassa kumppanilla tai tuttavilla.

Kauniit kasvot ovatkin miehille rintoja tärkeämmät

Torstaina 8.1.2009 TV1:llä alkavan Projektina keho -televisio-ohjelman taustaksi tehdyssä kyselyssä selvitettiin myös laajasti suomalaismiesten mielipiteitä ja mieltymyksiä ulkonäössä.

Miehet eivät kyselytulosten mukaan kiinnitäkään ensimmäiseksi naisessa huomiota rintoihin. Eniten kiinnostavat sen sijaan takapuoli, kasvojen piirteet ja kehon muoto. Kaikkein vähiten miehet kiinnittävät huomiota raskausarpiin, eivätkä he pidä myöskään esimerkiksi jalkojen pituutta tai käsivarsia merkittävinä naisen ulkoisessa olemuksessa.

Toisissa miehissä miehet kiinnittävät huomionsa ensimmäisenä ryhtiin. Seuraavaksi eniten huomiota kiinnittävät lävistykset, vatsa ja tatuoinnit.

Sähköpostitutkimukseen osallistui 3 948 henkilöä eri puolilta Suomea. Vastaajien ikä on 30 - 60 vuotta.

Kyselyn on tehnyt Taloustutkimus Oy. TV1:n Projektina keho -ohjelma alkaa to 8.1.2008 kello 21.50.

 

 

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä