Osa 7/10: Onko selluliitti ikuista?

  

49 % suomalaisnaisista käy aktiivista sotaa selluliittia vastaan. Aseina ovat erilaiset geelit, voiteet , harjat, täsmäliikunta ja laitehoidot. Projektina keho selvittää, pääseekö selluliitista eroon.

Irma kokeilee turvehoitoa toiseen jalkaansa, Maarit käy radioaaltoihinperustuvassa laitehoidossa. Uusinta uutta on rasvasolujen hajoittaminen ultraäänellä. Lähteekö rasva, siliääkö muhkurainen appelsiini-iho näillä hoidoilla ?

Keskimäärin naiset havaitsevat selluliittia vartalossaan 32-vuotiaina. Miehistä 82 % kiinnittää selluliittiin jonkin verran huomiota, mutta 12 % ei osaa sanoa, onko kumppanilla selluliittia vai ei. Suurin osa miehistä on kuitenkin sitä mieltä, että kumppanin selluliitti ei häiritse makuuhuonehommia lainkaan.

Sanaa selluliitti alettiin alunperin käyttää Ranskassa 1800-luvulla. Ihotautien erikoislääkäri Susanna Virolainen ei haluaisi käyttää tulehdukseen viittaavaa selluliitti-sanaa lainkaan, hän puhuu mieluummin reisirasvasta. Sen sulattaminen on hankalampaa kuin esimerkiksi vyötärölle kertyneen rasvan, mutta imetettässä reisirasva selvästi aktivoituu.

Visuaalisen kulttuurin tutkija Annamari Vänskän mukaan selluliittitaistelussakin on kysymys muuttuneista naisvartaloihanteista. Naiset halutaan nähdä pieninä ja rasvattomina, ja tuotteisiin ja hoitoihin liittyy tietysti valtava bisnes, hän miettii.

Ravintovalmentaja Jukka Harju uskoo ruokavaliolla olevan osuutta selluliitin syntyyn. Tärkeintä olisi syödä ravintoarvoltaan täysipainoista ruokaa, hän kehottaa.

Outi Reinolan juontamassa ohjelmassa ovat haastateltavina myös plastiikkakirurgi Antti Koski, tuottaja Raakel Lignell sekä kauneudenhoitoalan yrittäjä Camilla Aho.

 

 

Tuotanto: Production House

 

7/10 Onko selluliitti ikuista? YLE TV1 to 19.2. klo 21.50
uusinnat pe 20.2. klo 23.05 ja la 21.2. klo 11.05

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä