Perinteiset kuumemittarit kiven alla

Flunssa-aikana kuumemittareiden kysyntä on huipussaan. Kauppojen hyllyt ovat pullollaan digitaaliasia mittareita, mutta vanhanaikaisia mittareita ei tahdo löytyä mistään. Apteekkien valikoimista analogiset mittarit eivät ole poistuneet, vaikka juuri nyt myydäänkin ei-oota.

- Perinteisiä mittareita on ollut huonosti saatavilla. Kysyntä on niin kovaa, ettei niitä riitä vaikka tehdas on kolminkertaistanut tuotantonsa. Tilanne on sama koko Euroopassa, kertoo proviisori Minna RautioLahden Yliopiston Apteekista.

Markkinoilla on kaikenlaisia digitaalisia mittareita, joilla mitataan lämpöä eri paikoista. Osa vierastaa uusia mittareita ja valitsee perinteisen tottumuksesta.

- Perinteisen mittarin käyttö on helppoa ja siihen on totuttu. Esimerkiksi lapselta on helpompi mitata kuume otsasta tai korvasta, minkä vuoksi lapsiperheet suosivat myös digitaalisia mittareita, Rautio tietää.

Ympäristösyistä perinteisissä kuumemittareissa ei ole enää elohopeaa. Analogista mallia on silti ravisteltava kovaa. Proviisori ei kuitenkaan pidä perinteistä mittaria digitaalista luotettavampana.

- Digitaalisessa kuumemittarissa voi olla erilainen asteikko. Toisaalta perinteinen mittari pitää asettaa oikein kainaloon, ilmakuoppaa ei saa jäädä. Mielestäni tarkkuudessa ei ole eroja, kysymys on enemmänkin tottumuksesta. Mutta hyvä, että on vaihtoehtoja, Rautio vertailee.

 

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä