Seitsemän litraa kolaa viikossa heikentää siemennestettä

Tutkimukseen osallistui 2 500 tanskalaismiestä, jotka osallistuivat terveystarkastukseen osana kutsuntoja vuosina 2001−2005. Miehet arvioivat itse kolajuomien ja muiden kofeiinipitoisten tuotteiden käyttöä.

Kohtalaisesti ja vähän kofeiinia nauttivien siemennesteissä ei havaittu eroja kuten ei myöskään alle seitsemän litraa viikossa kolaa juovien ja kolaa vieroksuvien siemennesteissä.

Yli seitsemän litraa viikoittain juovien siemennesteessä oli sen sijaan vähemmän siittiöitä kuin niiden, jotka eivät juoneet kolaa. Kofeiini ei selittänyt yhteyttä.

Suurkuluttajien siemennesteessä oli keskimäärin 121 miljoonaa siittiötä millilitrassa, kun kolaa vieroksuvilla niitä oli 181 miljoonaa. Myös heidän siittiötiheytensä oli pienempi.

Erot olivat tilastollisesti merkitseviä, mutta suurkuluttajienkaan siemenneste ei ollut niin heikkoa, että se aiheuttaisi lapsettomuutta.

Tulokset eivät paljasta mistä yhteys johtuu, mutta kolan lisäksi moni muukin seikka voi selittää tulokset. On esimerkiksi mahdollista, että paljon kolaa juovat elävät epäterveellisemmin kuin miehet, jotka eivät juo lainkaan kolaa.

Tulokset julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä.
 

30.3.2010 Uutispalvelu Duodecim/YLE Uutiset/YLE Olotila
 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä