Sitruunainen Brita-kakku

Monipuolinen ja luova kakkuleipuri
blogisti Tikkunekku 
lainasi
YLE Olotilalle reseptinsä. Kokeile miten helppoa.
 

Pohja
150 g voita
1,5 dl sokeria
3 keltuaista
2,25 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl maitoa

Marenki
3 valkuaista
2 dl sokeria

Pinnalle: vajaa desi mantelilastuja

Täyte
1-1,5 dl lemon curdia (sitruunatahnaa)
1 prk (2,5 dl) vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

Koristeeksi
tomusokeria ja ananaskirsikoita
 

Valmista ensin marenki, niin säästyt vatkainten pesulta. Vaahdota valkuaiset (sähkövatkaimella) kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen vaahdon joukkoon ja vatkaa kunnes vaahto on kiiltävää eikä valu kulhosta ,vaikka kääntäisit sen ylösalaisin. Jätä marenki hetkeksi odottamaan.

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi (vatkaimia ei siis tarvitse pestä välillä). Lisää keltuaiset yksitellen voi-sokerivaahtoon välillä hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan yhdessä maidon kanssa. Sekoita vain sen verran, että taikina tasoittuu. Älä vatkaa.

Levitä pohjataikina pellille, voidellun leivinpaperin päälle (tai jos haluat pyöreän kakun, käytä kahta samankokoista pyöreää vuokaa, joiden pohjalla on voideltu leivinpaperi). Levitä pohjataikinan päälle marenkivaahto ja ripottele pinnalle vielä mantelilastuja. Paista pohjaa 175 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla 25-30 min. Anna jäähtyä kunnolla.

Leikkaa pohjalevy keskeltä kahtia (tätä ei tietenkään tarvita pyöreään kakkuun). Jos pohjat ovat tarttuneet leivinpaperiin kiinni, irrota ne varovasti liu'uttamalla pitkää lastaa tai veistä pohjan ja paperin välissä. Nosta toinen pohja tarjoiluvadille.

Vatkaa vaniljakastike kuohkeaksi vaahdoksi ja levitä se pohjalevylle. Laita sitruunatahna pieneen muovipussiin ja leikkaa pussin kulmasta pala pois. Pursota sitruunatahna muovipussista vaniljavaahdon päälle siten, että sitä on kutakuinkin tasaisesti joka puolella kakkua. Liian huolellinen ei tarvitse olla, sillä sitruunatahna saa hiukan valuakin kakun välistä, se vain näyttää hyvältä. Nosta toinen pohjalevy kakun päälle ja tupsauta kevyt tomusokerihuntu kakun pinnalle. Koristele muutamalla ananaskirsikalla ja tarjoa heti.

Takaisin äitienpäiväkakun arviointisivulle

Äitienpäiväkakun blogisti

Miltä kakku maistuu?

Tuttuun tapaan tamperelainen pitopalvelu Makujen Laguuni leipoi kakun ja maistatti sitä asiakkaillaan, jotka lähettivät lämpimät terveisensä.

 

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä