Tutkimus: Suomalaisten loppuelämä sairaampi kuin ruotsalaisten

Leicesterin yliopistossa tehdystä tutkimuksesta ilmenee, että itäisen Euroopan maissa ihmisillä on 50 ikävuoden jälkeen vähemmän terveitä vuosia kuin lännemmässä, vaikka elinajanodote olisikin suhteellisen korkea.

Terveillä vuosilla tarkoitetaan elinaikaa ilman sairauden aiheuttamia työkyvyn tai toiminnan rajoituksia.
Esimerkiksi suomalainen mies elää terveenä 50 vuotta täytettyään vajaat 13 vuotta, kun ruotsalaisella miehellä on 50-vuotispäivän jälkeen odotettavissa vielä 20 vuotta aktiivista elinaikaa.

Euroopan unionin maista myös Hollannissa, Maltalla ja Tanskassa viisikymppisellä miehellä on odotettavissa 20 vuotta tervettä elämää, kun taas Unkarissa, Latviassa, Slovakiassa ja Liettuassa toimintavuosia on vain kymmenkunta.
Tutkimuksen mukaan terveen elinajan odote oli suoraan verrannollinen valtion vaurauteen ja siihen, kuinka suuri osa bruttokansantuotteesta käytetään vanhustenhoitoon.

EU:n kansalaisista miehillä pisin elinajanodote on Italiassa, 80,4 vuotta, ja lyhin Latviassa, 71,3 vuotta. Naiset puolestaan elävät pisimpään Ranskassa, 85,4-vuotiaiksi ja lyhimpään Latviassa, 79,3 vuotta. Brittitutkimus julkaistiin Lancet-lehdessä.

 
 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä