Työpaikkaromanssi lisää työtehoa

Työpaikkaromansseja tutkineen emeritaprofessori Elina Haavio-Mannilan mukaan työpaikkaromansseista on huomattavasti enemmän hyötyä kuin haittaa työelämässä.

- Ihastuminen auttaa viihtymään työssä ja työteho voi nousta. Tutkimuksissa ei ainakaan ole havaittu, että ihmisten keskittymiskyky pahemmin kärsisi.

Emeritaprofessorin mukaan naisten työinto nousee miehiä enemmän tunnekuohuissa.

- Siltä näyttää, että se vaikuttaisi jonkin verran enemmän naisiin kuin miehiin.

Harvoin vakavaa

Kotimaisten ja mm. amerikkalaisten tutkimusten mukaan noin 40 prosenttia työelämässä olevista kokee jonkinlaisen työpaikkaromanssin.

Haavio-Mannila vahvistaa luvut mutta lisää, että perin harvoin työpaikoilta alkanut intohimo muuttuu vakavaksi.

- Suhteet ovat useimmiten lyhytikäistä ja johtavat harvoin edes avioliittoon tai edes yhdyntään.

Useimmiten romanssin osapuolet ovat samalla arvoasteikolla olevia, mutta eivät vain johtotason ihmisiä, kuten usein ajatellaan.

- Sitä tapahtuu kaikissa työelämän luokissa. Se on havaittu, että romansseja syntyy helposti niillä ihmisillä, joilla on epäsäännölliset työajat ja paljon matkustelua. Tällöin suhteita voi syntyä myös työpaikan ulkopuolella, esim. asiakkaan kanssa, kertoo emeritaprofessori Elina Haavio-Mannila.

Ei pelkkää hyvää

Neljä viidestä kokee työpaikkaromanssin positiivisena asiana, joka parantaa työelämän laatua. Mutta pelkkää hyvää siitä ei aina koidu, pieni osa näkee työpaikkasuhteissa myös ongelmia.

- Joka viides kokee, että niistä aiheutuu kateutta ja kaunaa työpaikan sisällä, sanoo emeritaprofessori.

12.2.2010 YLE Lahti/YLE Olotila
 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä