Varttuneiden viinankulutus kasvaa hurjasti

Alkoholin käyttökerrat lisääntyivät varttuneilla kolmanneksella ja kaikkien juomalajien juominen lisääntyi huomattavasti, selviää Yhteiskuntapolitiikka-lehden julkaisemassa juomatapatutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan 50 - 69-vuotiaat miehet juovat yhtä paljon kuin nuoremmat, ja myös naisten ikäryhmittäinen ero on kaventunut. 2000-luvulla yli 50-vuotiaat ovat muuttaneet kulutustaan aivan eri tavalla kuin mitä tapahtui samassa iässä vuosien 1992 ja 2000 välillä.

Väkevien kulutuksen kasvu oli suurinta varttuneilla, mutta viinien kulutus lisääntyi kaikissa ikäryhmissä. Tutkimuksen mukaan vähemmän koulutusta saaneet juovat enemmän ja humaltuvat useammin, kuin korkeampaa koulutusta saaneet.

Varttuneen ikäpolven alkoholinkulutuksen kasvun arvioidaan johtuvan viinan hinnan laskemisesta. Sen sijaan nuorempien ikäpolvien kulutuksen kehitys ei noussut hintojen laskemisen takia. Nuorempien kokonaiskulutus ei ole kasvanut, mutta heidän kerta-annoksensa ovat yhä suurempia.

Tulokset perustavat vuosien 2000 ja 2008 juomatapatutkimusaineistojen vertailuun. Tutkimuksessa haastateltiin yli 2700 15 - 69-vuotiasta suomalaista.

 

 

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä