Hetki New Yorkissa

Lahdon aikaJoulukuun ensimmäinen päivä. Syksy on virallisesti muuttunut talveksi ja on aika lähteä. Päätimme vielä kerran kävellä koko perheen voimin meren rantaan ja heittää haikeat hyvästit kaupungille joka on ollut syksyn ajan kotimme. Kiitos Manhattan, kiitos New York. Olit meille hyvä.Lahdon aikaLahdon aika Syksymme oli huikaisevan hieno. On upea tunne olla onnellinen aamusta iltaan, päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Kun on koko sydämestään onnellinen edes hirmumyrsky ei pelota. Tuulta päin vaan, kaikki tuntuu yhdeltä isolta seikkailulta.

Kaiken onnellisuuden keskellä pessimisti minussa nostaa päätään. Ei olisi pitänyt lähteä koko New Yorkiin. Helpointa olisi ollut unohtaa koko juttu. Ei kai niitä unelmia ole oikeasti tarkoitettu toteutettavaksi. Arki tuntuu onnentäyteisen syksyn jälkeen varmasti entistä kamalammalta.

Optimisti taas yrittää puolustella tehtyä kertomalla, että syksyn aikana hankittuja kullanarvoisia kokemuksia ja muistoja ei olisi mitenkään voinut saada kotisohvalla istumalla. Ja että voidakseen palata täytyy ensin lähteä.

Ajatus palaamisesta lohduttaa. Mitä jos ensi kerralla lentolippua ostaessaan sanoisikin "Pelkkä meno, kiitos."

Kiitos mukana kulkeneille, oli ilo jakaa hetki New Yorkissa kanssanne!

kommentit

Ihanaa on ollut seurata syksyänne New Yorkissa! Kiitokset mukavista ja monipuolisista postauksista: vaikka mekin olemme käyneet tuolla useamman kerran, sain monta hyvää uutta vinkkiä ensi kesää varten. Hyvää kotimatkaa!

>Jaana La, 2012-12-01 18:55

Kotona ollaan, onhan tämä nyt... ainakin erilaista.. :)

Kiitos Jaana, onpa kiva kuulla että olet saanut uusia vinkkejä blogini kautta. Kaupunki on suuri ja joka puolella tapahtuu koko ajan joten nähtävää riittää. Pari vuotta sitten lemppariksi muodostunut ravintola voi olla poissa kun seuduilla pääsee uudemman kerran käymään. Toivottavasti kuitenkin pääset New Yorkiin niin pian että vinkeistäni on hyötyä. :)

>NinaVaris Su, 2012-12-02 20:52

Kiitos tästä syksystä, oli tosi ihanaa että jaksoit jakaa meille kokemuksesi. Ja kiitos Väinöstä ;)

>Inkeri La, 2012-12-01 23:27

Kiitos Inkeri, ja ISO kiitos myös sinulle! Ihanaa että olet jaksanut lukea ja kommentoida kirjoituksiani koko syksyn. Välillä bloggaaminen on aika yksinäistä ja yksipuolista puuhaa kun niin harva kommentoi. Kiitos siis sinulle, olet ollut minulle kommentteinesi suureksi iloksi!

Väinö lähettää terveisiä! Täällä on juuri nyt pieni huoli päällä. Olemme kotona ja mies äsken huomasi että Väinön reppu on kadonnut!! Emme muista oliko reppu pikkuisella selässä lentokoneessa (laitoimme sen kyllä selkään lähtiessä ja Väinö matkusti kanssamme koneessa), mutta nyt reppua ei löydy mistään. Väinökin alkaa olla jo huolissaan, repussa oli nimittäin matkamuistoksi ostettu pelipaita joka on ihan Väinön lemppari. :)

>NinaVaris Su, 2012-12-02 20:58

Kiitos tästä blogista, Nina! On ollut ihana samalla haaveilla että kyllä minäkin vielä...

>Anni Su, 2012-12-09 11:39

lisää kommentti

hetki new yorkissa

Kokemuksia, oivalluksia, kulttuurieroja. Itsensä ylittämistä ja ennakkoluulojen kohtaamista. Nina Varis päätti jättää hetkeksi tutut ympyrät ja toteuttaa unelmansa syksystä New Yorkissa.  

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä