Mitä olen oppinut

Olemme olleet New Yorkissa kolme viikkoa. Tässä ajassa olen oppinut

- käyttämään suvereenisti kaasuliettä. Sytyttimeen tuli ja kaasu päälle, niin helppoa se on! Meillä on Suomessa paljon turvallisempi kipinällä syttyvä kaasuliesi, mutta sitä en oikein uskalla käyttää. Pelkään kaasuvuotoja ja mitä ikinä. Täällä muita vaihtoehtoja ei ole ja jo viikossa totesin kaasulieden erinomaisuuden.

- että aamiaisleivät maistuvat parhaalle kolmionmuotoisina. Aina.

- että ruokakaupasta saa ostosten loppusummasta alennusta jos pakkaa ostokset omaan kangaskassiin tai käyttää uudelleen kaupan paperikassia.

- miten new yorkilaisten ylitsevuotavaan ystävällisyyteen tulee suhtautua. Aiemmilla reissuillani tunsin oloni vaivautuneeksi kun jokainen kaupan kassa tai liikkeen myyjätär kyseli kuulumisia. Sopertelin omiani "I'm good..." enkä tiennyt miten päin olla, saati miten olla kohtelias. Nykyään menen kassalle reippaalla asenteella ja sanon heti kärkeen newyorkereiden harrastamalla nenä-äänellä "Hi, how are you?" On kohteliasta aloittaa itse keskustelu ja näin pääsee samalla niskan päälle eikä tule niin helposti yllätetyksi.

- miten myös pikaruokalassa asioidessaan voi tuntea itsensä tärkeäksi. Nappasin eräänä päivänä asuntomme lähellä sijaitsevasta pikaruokalasta lounaan mukaan. Tilausta tehdessäni minulta kysyttiin etunimeni. Tämän jälkeen molemmat ruokalan kassoista tiesivät kuka olen, ja ennen kaikkea muistivat nimeni. "Hei Nina, halusitko tähän kastiketta mukaan?" "Onko tämä Nina sinulla kauan paketissa?" "Hei hei Nina ja mukavaa päivänjatkoa!" Kysymykset ja toivotukset tulivat kahdesta suusta, myös kassalta joka ei edes palvellut minua. Harvoin olen tuntenut saavani noin henkilökohtaista palvelua.

- New Yorkin muotiviikoille voi osallistua upeilla, mutta niin korkeakorkoisilla kengillä että niillä ei voi kävellä. Mukaan kannattaa tällöin ottaa kaksi komeaa miespuolista ystävää jotka kannattelevat sinua molemmin puolin kun kävely on mahdotonta. Tärkeintä on kameroille poseeratessa näyttää hyvältä.