Perillä

Kotitalo

Perillä ollaan. Olo on pitkän lentomatkan ja yli vuorokauden valvomisen jälkeen aika nuutunut, mutta kotiutuminen on jo alkanut mukavasti.

Löysin Lower East Siden asuntomme vuokrakotipalvelu Air BnB:n kautta, olin siis nähnyt asunnosta vain muutaman kuvan netissä. Ulkoa punaiseksi maalattu talo näytti kutsuvalta ja perin new yorkilaiselta, mutta silti hieman jännitti kun laitoin avaimen lukkoon ja työnsin oven auki. Kauniisti ajan patinoimat lautalattiat, siisti valkoinen keittiö ja korkeat ikkunat rauhalliselle sisäpihalle saivat kuitenkin olon tuntumaan heti kotoisalta. Olen varma, että viihdymme täällä.AamiainenVihannekset

Kiva aamiaispaikka löytyi heti kotikadun kulmalta ja laajalla luomuvalikoimalla varustettu ruokakauppa niin ikään kivenheiton päästä. Uudessa asuinpaikassa minulle on aina tärkeää löytää kodin lisäksi heti muutama paikka jossa viihtyy, ja tällä asuinalueella nuo paikat löytyivät ensimmäisellä ulkoilulla. Alue tuntuu muutenkin mukavalta ja eloisalta. Lähibaarissa pääsee päivittäin kuuntelemaan live bluesia ja talomme alakerrassa on taidegalleria. Viereisellä kadulla on arvostettu joogasali ja metropysäkille kävelee hetkessä. Vielä kun löytäisin kukkakaupan josta saisin asuntoomme tuoreita kukkia, sen jälkeen kaikki olisi valmista. Jo nyt tuntuu, että kotimme tosiaan on syksyn ajan täällä.    Väinö ikkunalla

Pieni ystävämme Väinö on ehtinyt jo tutkia uuden kotinsa nurkat, seuraavaksi taitaa olla vuorossa paikallisten lyhtypylväiden nuuskuttelu. Saapa nähdä miten Väinö pärjää suurkaupungin humussa.

kommentit

Sähän oot sitten Lower East Siden Gossip Girl :) Hienolta näyttää. Asunto ja ympäristö vaikuttavat tosi kivoilta. Tuli tuosta tuoremehusta taas mieleen , että Amerikassa tuoremehu on ihan taivaallisen hyvää. Ei sellaista hapanta kuin Suomessa myytävät, yhtä kallista merkkiä lukuunottamatta. Aamupalat Jenkeissä on ihan huippuja. " alkaa haaveilemaan vierailusta Indianapolisissa". Intona mukana seikkailussa, Nasu

>Nasu To, 2012-09-06 11:55

Heh, vai Gossip Girl... :) Ja hei, ihana että kiinnitit huomiota tuohon tuoremehuun. Se oli nimittäin kahvilassa itse puristettua, sekaan oli livahtanut appelsiinin siemeniä. Voi nam! Myös tuo mysli oli kahvilassa tehtyä ja ihan tolkuttoman hyvää.

>NinaVaris To, 2012-09-06 14:24

Ihanan näköinen talo, näyttää juurikin siltä kuin kaikissa niissä miljoonissa ohjelmissa mitä suuresta kaupungista näytetään :)

Mukava kuulla, että olette kotiutuneet; asunto näyttää todella siistiltä ja kivalta ja toivon mukaan kukkakauppakin on jo löytynyt sekä Väinökin on päässyt suurkaupungin humua haistelemaan.

ps. vähänkö hyvännäköisiä paprikoita.. :D

>Emilia To, 2012-09-06 12:02

Talo on kyllä kaunis ja tosi rauhallinen.

Väinöllä on ollut täällä vähän hankalaa... Olemme löytäneet jo monta puistoa joissa piipahtaa haistelemassa paikallisia hajuja, mutta koiria ei saa viedä yhteenkään löytämäämme puistoon. Postausta Väinön ahdingosta tulossa. :)

>NinaVaris To, 2012-09-06 14:28

Ihana New York, kumpa pääsisi sinne jälleen. Kuvassa näkyvä Väinö on takuulla pehmolelu, ei voi olla oikea koira, eihän?

>Marika Pe, 2012-09-07 08:03

Heh, oikeassa olet Marika, pötkylämme on tosiaan pehmolelu, ei oikea koira. Viimeistään uusimmasta postauksesta tuo käy selville. :)

>NinaVaris La, 2012-09-08 17:21

Kesällä vietin kaksi viikkoa Lower East Sidella ystäväni luona. Lähes joka päivä bussilla "Kissin" ohi. Heti tuli taas hyvät muistot mieleen kun näin kuvan. Joko sinulle on selvinnyt miksi lauantaisin osa hisseistä pysähtyy automaattisesti joka kerroksessa?

>Sami Pe, 2012-09-14 14:14

Kiss -maalauksen ohi kävelen täällä itsekin päivittäin. :)

Hmmm, omituinen hissidilemma.. En ole tainnut olla täällä lauantaisin tarpeeksi hississä sillä en ole huomannut moista ominaisuutta. Kiitos vinkistä, täytyypä alkaa tarkkailemaan hissien lauantaikäyttäytymistä. :)

>NinaVaris Pe, 2012-09-14 22:35

lisää kommentti

hetki new yorkissa

Kokemuksia, oivalluksia, kulttuurieroja. Itsensä ylittämistä ja ennakkoluulojen kohtaamista. Nina Varis päätti jättää hetkeksi tutut ympyrät ja toteuttaa unelmansa syksystä New Yorkissa.  

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä