olotila
Muroja mariskoolista
Kommentoi 2 Lue kommentitOlen kailottanut tutuille, että meillä syödään nyt muroja mariskoolista. Halusin tehdä välttämättömästä väliaikaisasumisesta värikästä ja kivaa - mukaan pakattiin kaikkein ilahduttavimpia asioita; iloisimmat pöytäliinat, hauskimmat keittiöpyyhkeet, talon kaikki tyynyt värikkäimpiinsä puettuna.
Poikkeuksetta kaikki huomaavat: "No aivan! Miksipä ne mariskoolit olisivat kaapissa ovien takana, piilossa, pölyttymässä?"
Ties monennesko vesivahinkoepisodi oli hyvä kohta kysyä mistä esineestä pidän, miksi omistan sen, tarvitsenko sitä.
Tilan ja esineiden vähyys on kirkastanut ajatusta tärkeimmästä - hyvästä olosta, ihon lämmöstä, terveydestä, ulkoilmasta. Muun muassa. Silmäni saisivat avautua useamminkin. Ilman että tarvitsen siihen näitä vesivahinkoja.

Pilveä pilven perään - Kevät syntyy, osa 7
Kommentoi 0On se kumma, että torstaisin saattaa olla kirkasta ja aurinko pilkahdella, samoin perjantaisin, lauantaisin, sunnuntaisin ja välistä jopa maanantaisin. Mutta aina, kun on tämän sarjan valokuvauspäivä eli keskiviikko, vetää ilma harmaaksi, pilviseksi ja sameaksi. Ilmojen herra voisi lakata leikkimästä toimittajaparan kustannuksella ja heruttaa vähän valoa. Lumisade on hauskaa, mutta valokuvissa harvoin toimii.
Lunta tuprutti tiistaipäivän sekä koko keskiviikon vastaisen yön, joten polut ja tiet olivat aivan peitossa. Viimeviikkoisia jälkiä ei näkynyt lainkaan, ei edes syvää kuoppaa, missä aina istuksin oksaa kuvaamassa.
Saisivat jo tulla kirkkaat ja aurinkoiset talvipäivät ja valonsäteet leikkimään puiden oksille!

Tervetuloa Olotilan raikas uusi ilme!
Kommentoi 0Tarjoamme sinulle virkistävää inspiraatiota ja rauhallisen paikan, jossa hengähtää.
Meidän olotilamme ei tavoittele täydellisyyttä, sillä arki on tunnetusti rosoista. Vinksahtaneet näkökulmat auttavat huomaamaan, mikä on kaikkein tärkeintä. Kuuntelemalla tarkasti muiden tarinoita voi nähdä oman elämänsä selkeämmin ja kirkkaammin sekä saada asioihin uutta perspektiiviä. Arjen supersankaruus on esimerkiksi sitä, että hyväksyy keskeneräisen!
yle.fi/olotila ei myöskään ole täydellinen - vaikka haluamme sen olevan ainakin lähellä sitä. Mitä uudistetulta sivustolta puuttuu, missä on mokattu – onko meiltä jäänyt huomaamatta jotain aivan oleellista?
Kerro Olotilan tekijöille toiveistasi ja ilmoita myös teknisistä ongelmista, esimerkiksi rikkonaisista sivuista tai linkeistä. Olemme iloisia, jos viitsit lähettää postia, kun sivusto ei toimi niin kuin sen maalaisjärjen mukaan pitäisi. Onneksi nettikoodailu on puhdasta matematiikkaa ja siihen on helppo vaikuttaa - koodaajamme Arto Hirsimäki ja Olli Vesslin ovat nimittäin taikureita.
Mutta onneksi elämä itse ei todellakaan ole matematiikkaa!
Iloisin terveisin Olotilasta Ulla, Viivi, Ada ja Tiina
olotila (at) yle.fi
kirjoittajasta
arkisto
- 2010 (9)
- 2009 (3)


kommentoiduimmat