olotila

  • Päivä ilman viiksiä on päivä hukattu

    Viikset ovat ylähuulen päälle, yleensä vain miehillä kasvava karvoitus, kertoo Wikipedia. Viiksillä on maailmassa pitkä historia ja monet historian suurmiehet ovat tunnettuja juuri viiksistään (ja teoistaan). Viikset voivat kertoa paljon kantajastaan.

    Viiksimuoti vaihtelee muiden trendien ja tyylien mukana, mutta karvoitus miesten ylähuulilla pysyy. Marraskuussa viiksiä nähdään nyt entistä enemmän, sillä on taas vuotuisen Movemberin aika.

    Movember on kampanja, jossa mies marraskuun ajan kasvattaa itselleen viikset. Ihan pelkästään tyylikkyyden vuoksi viiksiä ei kasvateta. Movemberin tarkoituksena on kerätä varoja ja lisätä tietoisuutta miesten terveyteen liittyvistä asioista kuten eturauhassyövästä.  

     

    Kommentoi 0


  • Downton Abbey on täällä taas!

    Downton Abbeyn kaksi ensimmäistä tuotantokautta ovat niittäneet ihastusta Suomessa. Jännittävä ihmissuhderaama, epäonnekkaat romanssit sekä taitavasti ja huolella epookkiin tehty lavastus ja puvustus jättävät janon - lisää näitä hillittyjen, ei ylinäyteltyjen ilmeiden kohtauksia, kiitos!

    Meille faneille on ilouutinen, että sarjan kolmas tuotantokausi nähdään jo marraskuusta 2012 alkaen. Kolmannen kauden jaksot sijoittuvat 1920-luvulle, ja uutena kasvona sarjassa nähdään näyttelijä Shirley MacLaine.

    Huom. huom. - sarjaan ei ole Yle Areena -oikeuksia, joten digiboxit valmiiksi tai merkintä kalenteriin; tv:n ääressä jännitetään marraskuun 6. päivästä alkaen aina tiistaisin klo 21.


    Downton Abbeyn kolmas tuotantokausi YLE TV1:ssä tiistaina 6.11. klo 21 alkaen. Tuotantokauden viimeinen jakso nähdään 8.1.2013.


    Downton Abbey

     

     

    Downton AbbeyDownton AbbeyDownton Abbey

    Downton AbbeyDownton AbbeyDownton Abbey Downton AbbeyDownton AbbeyKuvat: Yle Kuvapalvelu. Juttu julkaistu 2.7., lähetysajat päivitetty 29.10.2012.

    Kommentoi 2 Lue kommentit


kirjoittajasta

Tervetuloa Olotila-blogin oivalluksiin ja huomioihin.

Olotila-toimituksen blogissa huomioita ja oivalluksia meiltä ja muualta.

kommentoiduimmat

Muualla Yle.fi:ssä