kommentit

Eikö Suomesta löydy muita kuin Nina Mikkonen kommentoimaan kotihoitoa ja kotiäitiyttä? Eivät kaikki halua, jaksa tai pysty taloudellisesti hoitamaan lapsiaan kotona eskariin asti, vaikka rakastavatkin lapsiaan paljon ja haluavat huolehtia lapsistaan hyvin.

Ma, 2009-01-19 13:59

Käsittämätöntä käytöstä jo noinkin aikuiselta naiselta!
Hyvät tavat ja toisen huomioonottaminen kuuluvat hyviin käytöstapoihin...
Nina Mikkonen ei ole niitä nähtävästi omaksunut omassa lapsuudessaan, ihmettelen pystyykö hän siirtämään niitä omille lapsilleen!!

To, 2009-01-22 17:32

Nina Mikkosen käytös oli äärettömän huonoa. En ole noin ala-arvoista käytöstä nähnyt aikoihin. Hän esitti myös täysin perustettomia ja asenteellisia väitteitä esim. Ruotsista yhteiskuntana nyt ja tulevaisuudessa, eikä suostunut kuuntelemaan toisen perusteluja. Olisi ollut äärettömän mielenkiintoista kuulla millaisia tutkimustuloksia ruotsalaisissa tutkimuksissa on saatu. Toivon kuulevani enemmän tutkittuun tietoon perustuvaa keskustelua niin puolesta kuin vastaan.

Su, 2009-01-25 21:36

Ruotsalaisesta tutkimuksesta en tähän hätään löydä netissä olevaa lähdettä, mutta tutkimus on raportoitu tässä kirjassa, joka löytynee ainakin oppilaitosten kirjastoista: Andersson, Bengt-Erik & Strander, Kerstin 2002. Framtiden blev vår. 101 sjuttiotalisteer följda under sina 25 första år. Rapport 2 från FABASKO-projektet. Individ, omvärld och lärande/Forskning 11. Stockholm: Lärarhögskolan.

Tutkimuksessa siis seurattiin 25 vuoden ajan päivähoidossa olleiden sekä kotona lapsuutensa aikansa viettäneiden lasten etenemistä ja pärjäämistä elämässä. Tutkittavia asioita oli mm. tyytyväisyys elämään ja työllistyminen. Ero ryhmien välillä oli selvä päivähoitoporukan eduksi.

Yhdysvalloissa on tehty saman suuntainen tutkimus esiopetuksen suhteen. Tulokset löytyvät täältä: http://www.highscope.org/Content.asp?ContentId=219

-MIkko Mäkelä

Ma, 2009-01-26 16:07

Harmi että Nina Mikkonen oli puhumassa muuten niin tärkeästä aiheesta. Eikös ole niin että aviopuolisot alkavat vähitellen muistuttamaan toisiaan?!

Ti, 2009-01-27 19:57

Linkki siis täällä

La, 2009-08-29 12:12

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä