Pääsiäisaskartelut

Pääsiäisaskartelut. Kuva: Aija Rouhiainen

Koti on ollut jo joulusta saakka ilman juhlasomisteita, joten nyt on mukava koristaa kotia pääsiäistä varten.

Kannattaa muistaa, että lasten lelujen joukosta löytää monesti mukavia koristeita juhlapöydänkin somisteeksi. Pihalta kerätyt oksat voi askarrella värikylläisiksi pajunoksiksi ja maitotölkistä saa soman korin, johon voi kylvää vaikka ohranjyviä.

Pääsiäisaskartelut. Kuva: Aija Rouhiainen



Varisematon virpomisvitsa

Tarvikkeet:

  • lehtipuun oksa
  • sakset
  • vaaleaa huovutusvillaa
  • huovutusneula ja huovutusalusta
  • puuliimaa
  • kreppipaperia
  • värikkäitä höyheniä
  • ohutta metallilankaa ja sivuleikkurit
  1. Trimmaa oksaa leikkaamalla kaikkein ohuimmat oksat pois. Näin oksa muistuttaa pajunoksaa.
  2. Huovuta pajunkissat. Jätä pajunkissan toinen pää huovuttamatta ja jätä siihen parin sentin mittainen “häntä”, josta saat pajunkissan kiinnitetyksi oksaan. Kiinnitä pajunkissat liimalla.
  3. Leikkaa kreppipaperista noin 1,5 cm:n levyisiä suikaleita arkin “poikkisuuntaan” eli siten, että suikaleet joustavat hieman pituussuuntaan venytettäessä. Näin leikatut suikaleet asettuvat myötäilemään oksan mutkia mahdollisimman hyvin. Laita ohuelti liimaa suikaleen päähän ja päällystä oksa kreppipaperilla latvasta alkaen. Kierrä pajunkissojen kohdat. Jätä noin 15 cm oksan alaosasta päällystämättä, jottei maljakon vesi värjäänny.
  4. Tee höyhenistä pieniä nippuja ja sido niput metallilangalla kiinni oksaan.



Pääsiäiskori

Tarvikkeet:

  • 1,5 l:n maitotölkki huuhdottuna ja kuivattuna
  • viivain
  • kuulakärkikynä
  • teräväkärkiset sakset
  • hyllypaperia ja valkoista kopiopaperia
  • teippiä
  • liimapuikko ja puuliimaa
  • pitsiä
  • kaksi haaranastaa
  1. Mittaa ja merkitse maitotölkin leikkauslinja 5 cm:n päähän pohjasta. Leikkaa merkkejä pitkin. Jos hyllypaperi on vaaleaa, tölkki kannataa päällystää ensin valkoisella paperilla, jotteivat maitotölkin kuviot kuulla ikävästi päällyspaperin läpi. Leikkaa kopiopaperista kappaleet, joilla peität tölkin. Kiinnitä kopiopaperi teipillä.
  2. Mittaa hyllypaperista 14 x 36 cm:n kokoinen pala. Aseta korin runko paperin päälle siten, että paperia riittää tasaisesti korin sisäpuolelle ja pohjan peitoksi. Liimaa paperin pystysauma. Pystysauma kannattaa asettaa nurkan kohtaan. Taita paperi pohjan peitoksi ja kiinnitä teipillä. Tee korin kulmissa paperiin pystysuuntaiset aukileikkaukset ja käännä paperi korin sisäpuolelle ja liimaa.
  3. Tee korin pitkille sivuille saksien kärjillä pienet reiät noin sentin päähän korin reunasta. Leikkaa pitsistä korin ympärysmitan pituinen pätkä ja liimaa se korin reunaan puuliimalla. Liimaa ei tarvitse laittaa kuin muutamaan kohtaan. Pitsin sauma kannattaa asettaa koriin tulevan kahvan kohtaan, jolloin sauma jää piiloon.
  4. Leikkaa tähteeksi jääneestä tölkistä kahva, joka on mitoiltaan 1,5 x 15 cm. Levitä puikkoliimaa kahvan valkoiselle puolelle, niin maitotölkin kuviot eivät kuulla läpi. Kahvan alapuolella kuvioista ei ole haittaa. Liimaa hyllypaperi kahvaan ja leikkaa ylimääräinen paperi pois. Tee kahvan päihin reiät ja kiinnitä kahva haaranastoilla koriin.

Nostalgisen pääsiäistunnelman kruunaa ikkunassa juokseva silkkipaperikana.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

Vinkit!

  • Korin voi päällystää myös kankaalla. Tee tällöin kaikki kiinnitykset puulimalla. Kori toimii myös oivallisena pikkulahjan kääreenä, kun korin peitoksi rutistelee korin väritykseen sointuvaa silkkipaperia.
  • Maalaa pääsiäismunat tyhjennettyihin munankuoriin. Pestyinä ne säilyvät seuraavaan pääsiäiseen munakennostossa. Kun maalattuihin kananmuniin merkitsee päivämäärän ja tekijän, niitä on hauska katsella vielä vuosienkin kuluttua.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä