• Tee metsäneläimille syötävä joulupuu

    11.12.2013 - 10:37Tiina Klemettilä Tee metsäneläimille syötävä joulupuu. Kuva: Yle

    Metsäneläinten joulukuuseen voi laittaa pähkinöitä pikkuastioissa, minikokoisia kauralyhteitä, hirssin tähkiä, porkkanoita, omenoita ja itse leivottuja kookosrasvaherkkuja.

    34 2

  • Sinisen kaupungin valot

    Sinisen kaupungin valot. Kuva: Siiri Huttunen, Yle Olotila 05.12.2013 - 11:06Siiri Huttunen

    Pimeä kaupunki herää eloon iltapäivän hämärässä, kun jouluvalaistus syttyy. Tuikkivat valot kuin tähtiä - puuttuu vain kuuman höyryävä glögi ja käsi, josta pitää kiinni.

    7 2

  • Syyskävely Cygnaeuksenkadun ja Hannikaisenkadun kulmatontille

    Toivolan Vanha Piha. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila. 17.10.2013 - 08:00Anni Alatalo

    Syyskävelyllä sateisessa Jyväskylässä löydän vanhojen puutalojen ympäröimän sisäpihan. Se on Toivolan Vanha Piha, jonka historia ulottuu 1800-luvulle.

    265

  • Nyt kieputellaan kransseja pihan ylijäämäoksista

    Kieputtele kranssipohja oksista tai villiviinistä. Kuva: Yle Olotila, Ulla Vuore 10.10.2013 - 15:21Ulla Vuorela

    Kranssipohja syntyy melkein mistä tahansa taipuisasta, pitkästä luonnonmateriaalista. Olotilassa askarreltiin lokakuussa syksyyn ja talveen sopivia monenmoisia kransseja. Pohjana askarteluissa on villiviinistä, kanukasta (usko pois, se on kasvi) tai muista risuista tehty kranssi.

    17

  • Kanat lähtivät riemulomalle

    09.10.2013 - 09:30Helena

    Kanat palasivat talveksi maalle ottamaan mittaa sisaristaan ja muistelemaan miten sen kukon kanssa elettiinkään.

    16 2

    Kanat lähtivät riemulomalle.
  • Puutarhan syystyöt kääntyvät päälaelleen!

    25.09.2013 - 11:59Anni Alatalo

    "Pääasia on, että tekee puutarhassaan niitä asioita joista itse nauttii." Puutarhuri Leena Luoto vapauttaa meidät puutarhan syystöiden kurimuksesta.

    252

    Puutarhan syystyöt, kuva: stock.xchng, Julia Freeman-Woolpert.
  • Strömsön aurinkotuoli eli Tukholman-tuoli on projekti pitkäpinnaisille

    23.09.2013 - 14:52Strömsö

    Tämä versio kokoontaitettavasta aurinkotuolista tehdään monista - siis hyvin monista - palasista, joiden on oltava tismalleen oikean mittaisia. Olisiko tässä sinun syksyinen puutyöprojektisi vai ei todellakaan?! Alkuperäismalli on peräisin Tukholmasta, siitä tuolin nimi.

    41 2

    Ohje: Strömsön aurinkotuoli. Kuva: Strömsö, Yle
  • Tom Nylund: Todellinen koti löytyy metsästä

    20.09.2013 - 14:10Siiri Huttunen

    Juontaja, toimittaja, yleinen eräjorma ja yli-innokas hiihtäjä Tom Nylund menee Ulos luontoon -ohjelmassa täysin vaiston varassa. Tom lähti selviytymään keskelle metsää ja löysi itsestään sisäisen Havukka-ahon ajattelijan.

    14

    Tom Nylund: Todellinen koti löytyy metsästä. Kuva: Siiri Huttunen, Yle Olotila
  • Tv-vinkki: Ulos luontoon!

    Ulos luontoon on Yle TV1:n uusi luonto-ohjelma, jossa Minna Pyykkö ja Kimmo Ohtonen vievät katsojan aivan lähiluontoon. Yöperhosen naamioleikit ja siilin salattu elämä - suomalainen luonto on täynnä ihmeitä, kun vain osaa katsoa ympärilleen.

    11 1

  • Koti juna-asemalla - hidas projekti

    Katja Rinkinen haaveili jo opiskeluaikoina kodista rautatieasemalla, kun hän kulki Parolan aseman ohi junalla. Blogistaniassa Katja avaa Parolan asema -blogista tutuksi tulleen kotinsa tv-katsojille.

    97

  • Sissipuutarhurit Vuosaaressa

    Nuorisokylän vauvat vaativat lystimpää leikkitilaa Vuosaaressa. Sissit dyykkaavat tarvikkeet pihalle ja pippaloihin yhteisössä jossa yli 40-vuotiaat ovat kiellettyjä! Ikisissiteini Kivelä päättää sallia kaiken muun...

    87

  • Urbaanit Asumismessut Tampereella, Helsingissä ja Jyväskylässä

    Urbaanit Asumismessut on ekologisen asumisen festivaali, joka avaa ovet kaupunkilaisiin koteihin. Messut järjestetään Helsingissä ja Jyväskylässä 31.8. sekä Tampereella 1.9. 

    114

  • Sissipuutarhurit Kirkkonummella

    Nyrkkeilijöiden isku osuu säkin ohi treeninavetan pihaan Kirkkonummella. Äijäkästä menoa tarvitaan purkuhommista ulkoharjoittelupaikan rakentamiseen.

    1

  • Puutarha opettaa

    Keväällä viherpeukaloni kutisi. Halusin kasvattaa puutarhan, jossa kukat ja vihannekset kasvaisivat sulassa sovussa.  Nyt elokuussa voin summata kesän kasvusaldon: paljon kuolleita kukkia, yksi hulluksi tullut kärhö ja runsaasti kesäkurpitsaa.

    44

  • Sissipuutarhurit Maunulassa

    Ikäihmisten kerrostalon piha kaipaa kukkia, yhteistä viihtymistilaa ja eläväistä meininkiä! Mutta halusivatko asukkaat todella myös alastoman puutarhurin? Supersissi Minna Kivelä sekoitti begoniat ja burleskin.

    94

  • Sissipuutarhurit Hämeenlinnassa

    Nuorisotalon sisäänkäynti suorastaan hylkii kävijöitä. Siksipä sissipuutarhurit usuttavat pelottavan nykyajan nuorison ottaamaan vallan omiin käsiinsä Hämeenlinnassa!

    68

  • Niin kuin tanssi matka käy

    Pilvisenä heinäkuun päivänä pyörämatka vei hiljaiselle rannalle. Matkalla ehtii nauttia vielä kukkivasta luonnosta. Ilmassa tuoksuu jo loppukesän tuuli. Hyppää kyytiin!

    20

  • Sissipuutarhurit Forssassa

    Harmaa betoniseinä huutaa väriä pintaansa, joten sissipuutarhurit jättävät lähtemättömän jäljen forssalaisten maisemaan, mieliin ja nahkaan. 

    133

  • Laitakaupungin kanat: Esittelyssä Erikson-kana

    Kanalassa kotkottaa vielä tyttö nimeltä Erikson.

    2

  • Sissipuutarhurit Lohjalla

    Päiväkodin setä ja hoitolapsen isä agitoivat lohjalaiset kunnostamaan sukupolvesta toiseen palvelevan päiväkodin pihan. Leikkimökistä lähtee home ja puskat pihasta! Pääsissi Minna Kivelä ryhtyy disaineriksi.

    84

Muualla Yle.fi:ssä