Pääsiäismunat suklaamunan yllätyskuorista

Pääsiäismunat suklaamunan yllätysrasiasta. Kuva: Väne Väisänen

Pääsiäismuna. Kuva: Väne VäisänenPääsiäismuna. Kuva: Väne VäisänenPääsiäismuna. Kuva: Väne VäisänenPääsiäismuna. Kuva: Väne Väisänen

Näitä tarvitset:

  • suklaamunien muovikuoria
  • kreppipaperia
  • sakset
  • puuliimaa
  • kapeaa satiininauhaa tai puuvillalankaa
  • koristeluun askartelumaalia ja sivellin / paljetteja / kontaktimuovia / askarteluhuopaa / pieniä kangaskukkia

Tee näin:

  • Leikkaa kreppipaperista noin sentin levyistä suikaletta arkin pituussuuntaan eli siten, että suikale joustaa hieman venytettäessä. Kapeahko suikale asettuu kuperaan pintaan parhaiten.
  • Laita liimaa muovimunan molempiin kärkiin ja aloita päällystäminen. Venytä nauhaa hieman, jotta saat sen napakasti munankuoren ympärille. Etene päällystämisessä siten, että paperisuikaleen reuna asettuu hieman alla olevan suikaleen reunan päälle. Jatka päällystämistä kunnes muovi ei enää kuulla paperoinnin alta. Liimaa ei tarvitse lisätä kuin nauhaa jatkettaessa.
  • Kiinnitä ripustuslenkki. Kapeaa satiininauhaa saa paitsi ompelutarvikekaupoista myös uudenaikaisista trikoopuseroista eli katse vaatekaappiin! Myös paperiin sointuva puuvillalanka käy ripustukseen. Liimaa lenkki täsmälleen munan yläosan keskelle ja peitä lenkin päät kreppipaperisuikaleella. Paperointi on hyvä lopettaa yläosaan, jolloin loppuliimaus ei näy niin hyvin. Kiinnitä paperisuikaleen loppu pienellä liimamäärällä. Anna liimauksien kuivua ennenkuin ripustat munan roikkumaan. Näin kreppipaperi ei repeä ripustuksen kohdalta.
  • Koristele haluamallasi tavalla. Tummissa papereissa voit joutua maalaamaan vaaleat pilkut useaan kertaan, koska tummat kreppipaperit liuottavat aluksi väriä maaliin. Kontaktimuovipyörylöiden taas kannattaa olla suhteellisen pieniä, jotta ne asettuisivat kauniisti kuperaan pintaan. Kontaktimuovipalloja voikin tehdä vaikkapa reijittäjällä ja muita kuvioita voi tehdä kuviolävistäjällä. Paljeteilla pintaan saa ylellistä kiiltoa. Liimaa paljetit puuliimalla ja anna kuivua kunnolla.
  • Varsinkin irtokoristeilla somistetut munat kannattaa säilyttää hyvin suojassa kolhuilta. Kananmunakennosto käy tarkoitukseen oivallisesti.

Pääsiäismuna. Kuva: Väne Väisänen

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä