Tee huovasta kori tai matto

Huovasta valmistettu kori on hauska säilytyspaikka esimerkiksi leluille.

Lastenhuoneen lattialla vallitsee ajoittain irtotavaroiden kaaos, joten päätin tehdä oranssinkeltaisesta huovasta jotain, joka taltuttaisi kaaoksen. Lähtökohtana oli Ylen vanha messumatto, jota halusin hyödyntää.

Huopakori

Huopakoria voi käyttää moneen muuhunkin tarkoitukseen: siihen voi säilöä likapyykkiä, lattialla lojuvat tavarat voi pikaisesti siivota pois näkyvistä kauniin korin uumeniin tai koriin voi laittaa vaikkapa keräykseen menossa olevat sanomalehdet. Korin yläreunan pitsimäiset kaaret toimivat paitsi somisteena myös kantokahvoina. Muista toki, että käsin ommeltu kori ei kestä valtavan painavaa kantolastia.

Tarvikkeet koriin

  • vahvaa huopaa (esimerkiksi messumattoa)
  • tulostettu kaarimalli
  • sakset
  • mittanauha
  • sprii-ohenteinen tussi
  • tukeva mattoveitsi ja leikkuualusta
  • nuppineuloja, tukevaa ompelulankaa ja silmäneula

Tulosta kaarimalli ja leikkaa malli A irti paperista. Mittaa huovasta kappale, jonka mitat ovat 43cm x 115 cm. Korin valmis korkeus on 43 cm, mutta korkeutta voi toki muuttaa. Piirrä kappaleen pitkälle sivulle kaaret (10 kpl) mallin avulla. Leikkaa kaaret ja suorat sivut mattoveitsellä. Sillä saat siistimmän lopputuloksen kuin saksilla.

Piirrä pohjaa varten ympyrä, jonka halkaisija on 37 cm. Leikkaa pohjaympyrä mattoveitsellä. Korin runkomitoissa on sentti saumanvaroja. Yhdistä lyhyet päät toinen reuna toisen päälle ja ompele sauma käsin paksulla ompelulangalla.

Mittaa ja piirrä pohjaympyrän kehälle sentin saumanvarat ja leikkaa saumanvaraan aukileikkauksia saksilla noin 1,5 sentin välein. Aukileikkaukset auttavat pohjan ja rungon toisiinsa ompelussa.

Neulaa pohjaympyrä kiinni runkoon. Ompele pohja runkoon käsin sentin päässä reunoista.

Huopamatto

Ylijäämähuovasta kuten vanhoista messumatoista tai vastaavasta paksuhkosta huovasta voi tehdä myös maton.

Tarvikkeet mattoon

  • vahvaa huopaa
  • tulostettu kaarimalli
  • sakset
  • mittanauha
  • sprii-ohenteinen tussi
  • tukeva mattoveitsi ja leikkuualusta

Tulosta kaarimalli ja leikkaa malli B irti paperista.

Mittaa ja piirrä huopaan ympyrä, jonka halkaisija 75 cm. Piirrä ympyrän kehälle kymmenen kaarta mallin avulla. Leikkaa kuviot mattoveitsellä.

Ylijäämähuopaa saa esimerkiksi messumatoista.

Kaarien mallit mattoon ja koriin.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä