Kylässä: unelmien omakotitalossa

Omakotitalo Tammistossa. Kuva: Viivi Lehtonen

Tiina Männistöllä ja perheellä oli haave, oma talo. Heillä oli myös rohkeutta toteuttaa monen suomalaisen unelma: vaaleanharmaa talo nousi tontille vuoden urakalla ja on nyt heille täydellinen.

- Projekti eteni ihan hyvin, sillä suunnittelimme kaiken huolella. Minä tein suurimman osan sisustusvalinnoista, kertoo Tiina.

Pääkaupunkiseudulta hyvän tontin löytyminen on monen mielestä kuin lottovoitto. Perhe asui jo aiemmin samalla asuinalueella, joten he tiesivät mitä halusivat, ja muutto sekä muutos kävi helposti.

kylässä: tiina

Nyt talossa on tilaa ja avaruutta myös kahden lapsen temmellykselle. Uusi talo on suunniteltu käytännölliseksi: on vaatehuoneita, kodinhoitohuone ja reilusti mitoitettu keittiö. Yläkerrassa on pinkki ja vaaleansininen lastenhuone, oleskelutila sekä vanhempien makuuhuone ja kylpyhuone. Alhaalla sijaitsevat olohuone- ja takkatila, vierashuone sekä sekä tupakeittiö, joka on kodin sydän.

Mikä on parasta kodissanne?

- Keittiö on koko perheen suosikkipaikka. Tykkäämme leipoa ja kokata yhdessä lasten kanssa, se on sellainen viikonloppujuttumme. Meillä käy paljon ihmisiä kylässä - tännehän mahtuu hyvin järjestämään isommatkin juhlat.

Kylässä: unelmien omakotitalossa

Mikä on ominaista tyylillesi?

- Pidän selkeydestä ja vaaleista väreistä. En kaipaa turhia esineitä esille, joten runsaat säilytystilat ovat minulle pelastus.

Kodissa on vaalea ja harmoninen tunnelma. Tiinan tyylissä on myös ripaus romantiikkaa ja country-henkeä. Rakkaimmat sisustusaarrehankintansa hän on tehnyt aivan lähistöltä - kauppakeskuksen tutusta sisustusliikkeestä.

kommentit

....juu kaunista,mutta liian steriili-vaikutelma...väriä kaipasin sisustukseen,tyylikkään vaalean rinnalle.Epäilen,jotta lapsiperheessä ei kauaa pysy vaaleana,puhumattakaan,jos olisi kotieläimenä kissa,tai koira ja vaikka useampia.

>Zorro-poika Ti, 2011-04-05 14:11

Kokonaan valkoinen koti näyttää aika tylsältä. Ei kaiken tietenkään tarvitse lapsiperheen kodissa olla kirkuvan värikästä, mutta jotain väriä voisi jossain olla.

>Marja Ti, 2011-04-05 16:07

Tässä huushollissa ei ollut mitään persoonallista. Oli kuin jotain näyttelytaloa katsellut. Kopioidaan orjallisesti sisustuslehtiä, mutta se "oma juttu", mikä tekee talosta mielenkiintoisen, puuttuu kokonaan. Esim. perintönä saadut esineet kertovat mielenkiintoisia tarinoita.
Samoin kun kaikki on haalean väristä, ei silmä erota missä lattia loppuu ja seinä alkaa.

>Gamma Ke, 2011-04-06 14:49

Ööh... miten niin ei ollut persoonallista? On olemassa muitakin tapoja olla persoonallinen kuin se, että joka puolella on vanhoja/itse tehtyjä tavaroita. Minäkin rakastan vaaleita sävyjä ja harmoniaa ja näen, että juuri se on osa minun persoonaani. Tällä palstalla ehkä suositaan tuota tiettyä tapaa olla persoonallinen, mutta se ei ole ainoa "oikea".

>meitä on moneksi To, 2011-04-07 16:42

kovin on tylsän ja tyhjän näköistä!asutaanko tuolla mukamas?
kaikki on kuin suoraan sisustuslehdistä.tuota valkoista ihanuutta on kaikki lehdet pullollaan.miksei mitään persoonallista josta voisi tunnistaa asukkaan?

>ebbe Ke, 2011-04-06 14:54

Yhdyn edellisiin kommentteihin, persoonaton ja tylsä talo. Kylläkin kaunis ja sinänsä tyylikäs, mutta ei ollut mieleeni. Harmi että moni sortuu sisustamaan lehtien mukaan ja unohtaa antaa kodilleen oman leimansa. On mukava löytää talosta jokin oma juttu, persoonallisuus, ikään kuin henki.

>siiri Ke, 2011-04-06 17:17

Niinpä. Näitä pinkkejä ja muita unelmia on lehdet ja verkot täynnä, kyllästymiseen asti. Ei varmaan kuuna päivänä löydy taloutta / perhettä, joka avoimesti kertoo millä ja monellako pelimerkillä näitä dream-team koteja hankitaan. Ja niitä median välineitä, jotka uskaltavat oikeasta arjesta ja siinä selviämisestä ml. taloprojektit kertoa ei ole ainuttakaan. Katsoja / lukija-luvut täytyy säilyttää, siis nostaa. Ei arjesta uutisointi ole tätä päivää. Sitä ovat erilaiset tuulentuvat. Ja niistä on niin mukava senttaillakin...

>juolevi Ke, 2011-04-06 22:19

Kaunis koti! Kuin suoraan sisustuslehdestä. Itse olen kyllä niin laiska + hamstraaja, etten saisi omaa kotiani noin siistiksi vaikka mitä tekisin :)

>sunshine To, 2011-04-07 11:19

Minulle kelpaisi nuo säilytystilat, vaikka pyrinkin juuri itse luopumaan turhasta.

>vlehtonen To, 2011-04-07 12:02

On vähän kyseenalaista moittia toisten kotia, jos asukkaat itse siellä viihtyvät. Mutta minulle kyllä tulee tästä mieleen kauniin taulun luonnos, josta puuttuvat vain värit. Eli jos itse kuvittelisin itseni asumaan tuonne, niin olisin varmasti kaikkeen muuhun tyytyväinen, mutta sisustaisin ainakin ensi hätään kauniin sävyisillä tekstiileillä, ehkä tauluilla, lampuilla, kasveilla tms. Myöhemmin sävyttelisin myös hieman huonekaluja ja seiniä. A vot, ja kelpaisi minullekin.

>sanonpa minäkin Pe, 2011-05-13 11:13

lisää kommentti

linkit

Kutsu meidät kylään! Eikä tarvitse siivota liikaa.

Lähetä kuva ja tarina kodistasi olotila(at)yle.fi

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä