Suomalaisia herkkukoteja japaniksi

Kuva: Finland Family Style/Paumes

Japanilainen Finland Family Style –kirja esittelee suomalaisten suunnittelijoiden ja taiteilijoiden värikkäitä koteja.

Kirja on kuin karkki. Se on pieni, pehmeäkantinen kirja, jossa on herkullisia kuvia iloisen värisistä suomalaisista kodeista. Mutta ei ihan tavallisista.

Finland Family Stylen esittelemät kodit kuuluvat mm. tekstiilisuunnittelija Maija Louekarille ja hänen miehelleen graafiselle suunnittelijalle Kasper Strömmanille.  Yksi kodeista on sisustusarkkitehti Elina Aallon ja muotoilija Klaus Aallon, yksi kuvataiteilija-kuvanveistäjä pariskunnan Maiju Salmenkiven ja Aleksi Tolosen. Myös muotisuunnittelija Hanna Sarénin ja toimitusjohtaja Jussi Tiilikan kotiin kurkistetaan. Kirjassa on yhteensä kuusitoista herkkukotia.


Eurooppalaisia taiteilijakoteja

Finland Family Style kuuluu japanilaisen Édition Paumes -kustantamon kirjasarjaan, joka koostuu kymmenistä asumiseen, puutarhanhoitoon, ruokaan ja ostoksiin liittyvistä kirjoista. Helsinki Family Stylen kirjasukulaisia ovat esimerkiksi London Family Style, Belgium Family Style and Paris Family Style.

- Sarja sai alkunsa kirjoista Ateliers de Paris ja Ateliers de Filles, siis pariisilaisia työhuoneita ja tyttöjen työhuoneita, kertoo Finland Family Style –kirjan toimittaja Coco Tashima.

- Tavattuamme taiteilijoita työtiloissaan alkoi minua ja valokuvaaja Hisashi Tokuyoshia kiinnostaa heidän luova elämäntapansa, "art de vivre". Paitsi että heidän kodeissaan on paljon taidetta, myös elämänasenne välittyy heidän töistään. He ovat tekeviä ihmisiä. Siksi olemmekin valinneet kirjoihin usein taiteilijoiden koteja ja kuvanneet heidän elämäntapaansa.

Yhtenä innoittajana oli, että Coco Tashima ja Hisashi Tokuyoshi olivat tehneet kirjoja myös lastenhuoneista Pariisissa, Lontoossa, Tukholmassa ja Kööpenhaminassa.

- On ollut kiinnostava nähdä, miten elämä kodeissa muuttuu lasten myötä. Kodit, joissa asuu lapsia, ovat kaikkialla aivan erilaisia kuin kodit, joissa on vain aikuisia. Ruokapöytien päädyissä on lapsille omat tuolit, olohuoneissa lasten itsensä tekemiä taideteoksia. Joskus koko koti näyttää suurelta lastenhuoneelta! Nähtyämme tämän ajattelimme, että pelkkä lastenhuone ei kerro tarpeeksi luovasta perhe-elämästä, vaan meidän pitää näyttää koko koti.

Vierailtuaan tukholmalaisissa ja kööpenhaminalaisissa taiteilijoiden ja luovien suunnittelijoiden kodeissa, Coco Tashima ja Hisashi Tokuyoshi kiinnostuivat pohjoismaisista kodeista ylipäätään. Innostusta lisäsi, että suomalainen muotoilu on Japanissa tunnettua. Idea Helsinki-kirjasta kyti mielessä, ja mukaan saatiin hyvä kontakti Suomesta: helsinkiläinen ”loistava koordinaattori” Anna Varakas, joka etsi kuvauskohteet ja haastateltavat.

- Taustatyö on näiden kirjojen tekemisessä ensiarvoisen tärkeää. Että meillä on hyvä kontakti johonkin paikalliseen ihmiseen, Coco sanoo.


Samanlaisia vai erilaisia?

Finland Family Style –kirjaa selatessa ja muiden sarjan kirjojen kansia katsellessa syntyy mielikuva, että taidetta ja muotoilua työkseen tekevien ihmisten kodit ovat kaikkialla samanlaisia – värikkäitä ja tarkkaan mietittyjä. Coco Tashima kuitenkin löysi kodeista eroja.

- Pariisissa asutaan kerrostalohuoneistossa, Lontoossa taas rivitaloissa, joissa on oma pieni puutarha. Jokaisella kaupungilla on oma asumisen rakenteensa, Coco Tashima sanoo.

Valokuvaaja Hisashi Tokuyoshin periaatteena on, ettei hän käytä kuvatessaan stylistia tai sisustajaa. Tilat esitetään sellaisina kuin ne ovat. Eurooppalaiset sisustavat tilaa japanilaisia vapaammin ja esimerkiksi vuokra-asumiseen liittyvät säännöt ovat Euroopassa väljempiä. Kodit ovat luovia ja vapaita.

- Suomalaisten ja japanilaisten perheiden suuri ero on myös siinä, että suomalaiset käyttävät huonekalujaan, kodin kankaitaan ja mattojaan paljon pitempään kuin japanilaiset. Olemme kiinnostuneista sellaisista asioista ja esineistä, joilla on historia ja tarina. Suomalaisten tarinat kodeistaan ihastuttivat meitä. Ihastelimme myös suomalaisten makua - väreihin ja valaistukseen liittyviä valintoja.

Finland Family Stylen kuvat vilisevät suomalaisia tuotemerkkejä: Arabiaa, Iittalaa, Marimekkoa, Muumi-aiheita.

- Suomalaiset rakastavat kulttuuriaan ja maataan, Coco nauraa.


Kaksi tarinaa kuvauksista

Kun Finland Family Style –kirjaa tutkii tarkasti, alkavat kodit erottua toisistaan. Ehkä kirjan humoristisin koti on taiteilijapariskunta Maiju Salmenkivellä ja Aleksi Tolosella sekä heidän Alma-tyttärellään: se on paitsi täynnä tauluja, myös pieniä esineitä, pop-antiikkia. Maiju kertoo, että kodin kuvaukset olivat ”mukavat ja hassut”.

-  Paikalle tulivat koordinaattori Anna Varakas, kirjoittaja Coco Tashima ja valokuvaaja Hisashi Tokuyoshi. ”Japanialaiset” - kuten tyttäreni Alma heitä puhutteli - eivät paljoa puhuneet ja me pysyimme lähinnä pois tieltä,  kun valokuvaaja kuvasi ja Coco leikki Alman kanssa. Alma puhua pölötti ja selitti ummet ja lammet leluistaan. Valokuvaaja  järjesteli kuvatessaan tavaroita haluamallaan tavalla ja välillä kuului kommentti ”kawaiji” - söpöä.

- Lopuksi istuimme keittiöön pelaamaan korttia, jotta saatiin kuvattua ”family foto”.  Valokuvaaja kuvaili vielä muutamat ruudut lähtiessä, kengät jalassa. Koko hommaan meni pari tuntia. Meidän kotimme ei ehkä ollut japanilaisten ensi toive, mutta se oli hassu, joten kirjaan päädyttiin, kertoo Maiju Salmenkivi.

Sisustusarkkitehti Elina Aallon ja hänen muotoilija-miehensä Klaus Aallon sekä poikien Amoksen ja Eliksen kotona on selkeitä värejä. Lastenhuoneessa on kerrossänky, joka näyttää kaksikerroksiselta pikkutalolta. Elinan mielestä Finland Family Style –kirja eroaa tavallisesta sisustuskuvaamisesta siinä, että kirjan kuvissa tilat ovat vähemmistössä. Pääosassa ovat lähikuvat esineistä ja esinekokoelmista.

- Valokuvaaja puhui japanin lisäksi vain ranskaa, joten hän kiersi asuntoa käsivarakameran kanssa ja räpsi ja Coco kyseli meiltä kodista ja esineistä. Kuvat eivät siis ole aseteltuja. Pikkuesineitä he siirtelivät asetelmiksi,  ja kuvausten jälkeen he siirsivät huolellisesti kaikki paikoilleen. Iittalat ja Arabiat siirrettiin astiakaapissa kuvaa varten eturiviin, Elina kertoo.

-  Haastavinta oli saada lapset tekemään sitä, mitä sillä hetkellä toivottiin, esimerkiksi menemään sänkyyn. Kuvat ovat kuitenkin hyvinkin autenttisia - lähinnä Hisashi ja Coco kiersivät ja kuvasivat mitä kulloinkin tehtiin.

Kirjan ilmestyttyä siinä esiintyneet perheet ovat saaneet faneja.

- Olimme syksyllä Tokiossa ja kirjan kustantajan Paumesin galleriassa ja ostimme muutamia kirjoja. Oli huvittavaa, kuinka myymälähenkilökunta ”sekosi” kun he tajusivat, että me olimme kirjassa. Se oli meidän 15 minuuttiamme julkisuuden henkilöinä, Elina nauraa.

Kirjan tekstit ovat japaniksi, mutta sitä taitamattomalle kuvat ovat kiehtovaa katsottavaa.

Entä ovatko Coco ja Hisashi vierailleet koskaan ihan tavallisessa suomalaisessa kodissa?

- Kirjaa tehdessä kävimme Suomessa ensi kertaa. Olemme siis käyneet vain kirjan perheiden kodeissa – ja halusimme nimenomaan keskittyä suunnittelijoiden ja taiteilijoiden koteihin. Samalla huomasimme, että lapset ovat myös itse suuria taiteilijoita, joten ”tavallisten” suomalaisten perheiden kodeista löytyy taatusti myös taiteilijoita, joita tulemme mielellämme tapaamaan Suomeen.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

Arvaa mitä?

  • Édition Paumes on japanilaisen, valokuvaaja Hisashi Tokuyoshin ja hänen vaimonsa, taiteilija Fumie Shimojin vuonna 1997 perustama kustantamo. Kustantamo työllistää seitsemän henkeä Tokiossa sekä lukuisia yhteistyökumppaneita ympäri maailmaa.
  • Paumes julkaisee vuosittain seitsemän omaleimaista sisustus- ja life style-kirjaa, joista on tullut myös Japanin ulkopuolella hyvin suosittuja. Kirjat on koottu tietyn teeman ympärille ja kuvauskohteet sijaitsevat aina yhdessä kaupungissa heijastaen sen elämäntyyliä ja estetiikkaa.
  • Paumes sai alkunsa 1990-luvun alussa, kun valokuvaaja Hisashi Tokuyoshi ja hänen vaimonsa Fumie Shimoji päättivät muuttaa Japaniin kokeakseen jotain uutta. Pariisi-vuosinaan he ystävystyivät monen ranskalaisen suunnittelijan kanssa. Vuonna 1997 he saivat hienon tilaisuuden. Kaksi nuorta ranskalaista suunnittelijaa - Tsé & Tsé associées –  pyysivät Hisashia ja Fumieta agenteikseen Japanissa. Hisashi ja Fumie palasivat Tokioon ja tästä yhteistyöstä alkoi heidän rakkautensa ranskalaiseen muotoiluun ja "art de vivreen".
  • Uusia yhteistöitä ranskalaisten suunnittelijoiden kanssa syntyi ja niin syntyi myös perheyritys Paumes.
  • Paumesilaiset tekevät lähes kaiken kirjaan liittyvän – kuvausta lukuun ottamatta – toimistollaan Tokiossa: teettävät kuvat, kirjoittavat tekstit, tekevät graafisen suunnittelun ja jopa kirjojen levityksen. Käsityötä siis.
  • Finland Family Style –kirjan lopusta löytyy kymmensivuinen Helsinki Guide, joka esittelee kaupunkia taiteen, muotoilun ja ruuan näkökulmasta. Mukaan ovat päässeet mm. Kauppatori ja Kiasma, punavuorelainen lastenvaatekauppa, Sammakon kirjakauppa, Uunisaari, maatilatori ja pari ravintolaa. Sekä tunnetuimmat suomalaiset muotoiluliikkeet. 

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä