Nukkehahmo neulahuovuttamalla

Nukkehahmo neulahuovuttamalla. Kuva: Yle Olotila, Ulla Vuorela.

Viron-tuliaisina toin pari kekoa värikästä huovutusvillaa. Ennen kaikkea toin kuitenkin nukenteko- ja huovuttamisoppia; en arvannut, että neulahuovuttaminen on NÄIN yksinkertaista. Ei tarvitakaan vettä ja saippuaa.

Nukkehahmo neulahuovuttamalla. Kuva: Yle Olotila, Ulla Vuorela.

Lapset huovuttivat omat pienet villanukkensa rautalangan ympärille pärnulaisessa Kuumoon- kahvilassa ja työpajassa Tiiun opastuksella.

Nukkeja voi muokata ja muutella loputtomiin sekä korjata, jos pää tai tossu irtoaa. Valmista nukkeprojektissa syntyy yllättävän nopeasti, ja ainakin noin 7 - 8-vuotias lapsi hallitsee jo neulankäytön - opastuksen jälkeen - turvallisesti. Tiiu oli tehnyt valmiiksi kipsikasvoja, jotka liimattiin nukeille. Myös kasvot voi tehdä huovuttamalla.

  • Väännä rautalangasta ihmis- tai eläinhahmo tai jotain siltä väliltä. Hahmo voi olla esimerkiksi 10– 20 senttiä pitkä.
  • Kieritä villalankaa pari kerrosta rautalankajäsenten ympärille. Päähän voi tökätä kiinni ison käärityn villalankapallon – siihen on hyvä huovuttaa kasvoja ja tukkaa kiinni.
  • Ala neulahuovuttaa villaa hahmon ympärille vähän kerrallaan.  Ensin kädet, jalat ja keskivartalo, niiden päälle vaatteita. Mitä kauemmin neulalla tökit, sen tiiviimpää villasta tulee.
  • Hahmo voi saada loputtomiin uusia vaatteita ja tarpeellista rekvisiittaa, hiustyylejä voi vaihtaa.
    Värejä ja piirteitä voi lisätä loputtomiin, ja nukkea voi korjata ja muokata.
  • Huovutusneula on terävä ja siinä on pieniä väkäsiä. Opeta lapsille hyvä huovutustekniikka, etteivät huovuttajan sormet ole tulilinjalla.

Nukkehahmo neulahuovuttamalla. Kuva: Yle Olotila, Ulla Vuorela.Nukkehahmo neulahuovuttamalla. Kuva: Yle Olotila, Ulla Vuorela.Nukkehahmo neulahuovuttamalla. Kuva: Yle Olotila, Ulla Vuorela.

Nukkehahmo neulahuovuttamalla. Kuva: Yle Olotila, Ulla VuorelaJa sitten tehtiin villaviikset - kutittavat varmasti yhtä lailla kuin aidotkin.Nukkehahmo neulahuovuttamalla. Kuva: Yle Olotila, Ulla Vuorela.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä